14

528 36 0
                                    

Harry

Louis halusi miettiä asiaa joten annoin hänen olla tämän illan ihan omissa oloissaan. Ymmärrän kyllä, että hän oli vähän järkyttynyt asiasta, mutta niin olin myös minä. Kaverini Josh pitää tänään bileet. Tutustuin häneen kuluneella viikolla kun Louisia ei näkynyt missään. Menin Liamin kämpille vaihtamaan paremmat vaatteet joissa uskaltaa rymytä. Ajattelin tänään ottaa ihan vain pari ja katsoa kun muut kännäävät. Vaihdoin päälleni mustan kauluspaidan ja farkut. Laitoin vähäisen partavettä, että tuoksuisin hyvälle. Laitoin myös hiukseni nutturalle ja sitten eikun vain menoksi. Lähdin kävelemään Joshin luokse jonne olisi noin 4km kävely matka. Kun olin kävellyt ainakin puolet matkasta kun tunsin kännykkäni värisevän taskussani.

''Niin?'' Vastasin.

''Hei Harry missäs oot?'' Sanoi ääni jota en tunnistanut.

''Oon menossa bileisiin. Kuka siellä?''

''Jaa niin minäkin, halataan ku tavataan.'' Ääni sanoi taas. En tunnistanut ääntä enkä jaksanut alkaa miettimään sen enempää kuka se oli koska ei minua kuitenkaan kiinnosta koko ihminen sen enempää. Kun saavuin bileisiin talo ja piha oli jo täynnä kännisiä nuoria. Olin tullut aika myöhään paikalle verrattuna muihin. Kävelin keittiöön hakemaan juotavaa itselleni. Otin punaisen muovi mukin ja otin pöydältä viskiä. Kun olin täyttänyt kupin viskillä menin etsimään kavereitani. Monet kyllä jo moikkailivat minulle, mutta en kiinnittänyt huomiota. Kun löysin Joshin hän oli sohvalla yläkerrassa muiden poikien kanssa. Istuin heidän seuraansa ja aloin juomaan juomaani. ''Hei Styles minne jätit sun poikakaveris?'' Mulkaisin vain Zayniä joka oli jo aika pilvessä. ''Zayn anna olla, jos haluut olla porukassa sun pitää olla kiltti Louisille ja varsinkin Harrylle'' Josh tiuski Zaynille joka nyt sytytti uuden röökin ja keskittyi sen vetämistä keuhkoihinsa.

Kun olin juonut juomani menin alakertaan hakemaan lisää. Silmäni kuitenkin kiinnittyi tanssivaan Louisiin. Hän näytti olevan kännissä. Menin hakemaan itselleni uuden mukillisen viskiä, nyt kyllä otin vähemmän kuin aikaisemmin. Kun olin ottanut uuden mukillisen menin Louisin luokse.

''Hei Louis'' Menin hänen eteensä ja hän ei välittänyt minusta. ''Louis?'' Sanoin vähän isommalla äänellä. Hän kääntyi minua päin ja tarttui minun kauluksistani kiinni. ''Hei Harry'' Louis sanoi ja hymyili minulle. Käännyin vaan pois ja menin takaisin yläkertaan. Huomasin, että Louis seuraa minua. Menin istumaan sohvalle joka oli vapaa ja Louis tuli istumaan viereeni. Vetäisin hänet lähemmäs ja suutelin häntä. Istuimme siinä jonkin aikaa. Porukka väheni todella nopeasti sitten kello 4 jälkeen aamuyön. ''Lou mennäänkö sun luokse?'' Halusin saada hänet nukkumaan tuon kännin pois joka oli jo kivasti laskenut. ''Juu ja keksitään jotain kivaa'' Hän vinkkasi minulle silmää ja nousi ylös sohvalta. Moikkasin vielä Joshia ja lähdimme sitten kävelemään Louisin asuntoa kohti.




|Larry Stylinson| I'll make this feel like home. {Finnish}Where stories live. Discover now