47

326 25 4
                                    

Harry

Piilouduimme sängyn taakse. Minä olin painautuneena seinään kiinni ja Louis oli edessäni. Louis piti tiukasti kädestäni kiinni ja yhtäkkiä käytävästä alkoi kuulua ääniä. ''Louis? Oletko täällä kamu?'' En itse tunnistanut ääntä, mutta Louis nähtävästi tunnisti. ''Voi elämä..'' Hän sanoi ja nauroi. Hän nousi ylös ja käveli ovelle. Hän aukaisi sen ja katsoi käytävään. Minä katsoin häntä hölmönä koska en todellakaan tiennyt kuka se voisi olla. Louisin kasvoille nousi todella kirkas hymy jota olen aika harvoin nähnyt, mutta silloin kun hän sen tekee hän on todella onnellinen. ''Matt!'' Hän huusi ja meni käytävään. Nousin ylös lattialta ja menin katsomaan mitä siellä oikein tapahtuu. Kun pääsin käytävään Louis roikkui kirjaimellisesti jonkun miehen alun kaulassa. Hän näytti vähän vanhemmalta kuin me, mutta ei paljoa. Enkä tunnistanut häntä ollenkaan. ''Hei Louis sun kaverit kerto, että oot täällä. Kuulemma jotku pirskeet?'' Matt niminen mies sanoi. Kun hänen silmänsä kohtasivat minun silmäni hän meni vakavaksi. ''Kukas hän on?'' Matt kysyi ja osoitti sormella minua. ''Hän on mieheni Harry.'' Louis sanoi iloisesti. ''Aijaa en tiennytkään, että sulla on semmoinen Boo.'' Matt sanoi ja taputti Louisia olalle. Matt tuli lähemmäs minua ja ojensi kätensä minulle kätelläkseen. ''Harry'' Sanoin ja hymyilin hänelle. Hän hymyili minulle takaisin. ''Hauska tavata Harreh'' Matt sanoi ja naurahti. En pidä hänestä. Hän tulee ja keskeyttää mukavan iltamme ja sitten tulee pelleilemään nimelläni. Hymyilin vain hänelle kun Louis alkoi syöttämään hänelle meidän nouto ruokaamme jonka Liam ja Niall toivat. Minua alkoi ärsyttämään hänen läsnäolonsa joten menin istumaan yksin sohvalle. Louis kuitenkin toi hänet sohvalle minun seurakseni. Juttelimme kuulumisia varmaan semmoisen tunnin ja vähän päälle.

Kun Matt oli saanut puhuttua kaikki hänen seksitarinansa hän alkoi heti kyselemään kaikkea typerää meiltä kahdelta. Esim. ''Kumpi on alla?'' Tapaisia kysymyksiä. Minun mielestäni ne ovat yksityis asioita ja Louisin mielestä onneksi myös. Joten hän ei saanut meistä mitään irti. ''Miten teillä muuten koulu on mennyt?'' Matt kysyi. ''Hyvin ainakin minulla. On kyllä ollut'' Louis jatkoi puhumista, mutta minä mielummin riisuisin hänet ja heittäisin tuohon pöy ''Harry?'' Louis kysyi ja katsoin häntä yllättyneesti. ''Sinulta kysyttiin kysymys.'' Louis sanoi huvittuneena. ''Anteeksi en kuullut voitko toistaa.'' Sanoin nolona. Poskiani alkoi kuumottaa josta en todellakaan tykkää. ''Niin, että miten sinun koulusi on mennyt?'' Matt kysyi. ''Hyvin vaikka uusi olenkin tuossa koulussa.'' Sanoin ja hymyilin. ''Tulit siis tänä vuonna vai?'' Matt kysyi. ''Joo juurikin niin.'' Sanoin ja hymyilin Mattille.

Kun olimme jutelleet tarpeeksi Matt näki parhaaksi lähteä. ''Nähdään Louis Perjantaina vaikkapa?'' Matt kysyi. ''Juu käy oikein hyvin.'' Louis sanoi ja antoi Mattille halin. ''Ja hei mää korvaan ton ikkunan teille.'' Matt sanoi ja nauroi. Hän poistui talosta ja minä heti menin etsimään harjaa ja kihveliä. ''Mihinkäs jäimme Styles.'' Louis sanoi ja halasi minua takaa päin. Minä vain lakaisin lattiaa lasin siruista enkä jaksanut välittää nyt Louisista. ''Harry suutuitko?'' Louis kysyi. ''En. Haluan vain turvata jalkasi ja lakaisen lattian lasin siruista.'' Sanoin ja pyyhin viimeisen sirut jotka näin pöydän nurkassa. ''Siivoa loput huomenna. Keksitään jotain hauskaa tekemistä yläkerrassa.'' Louis ehdotti. Hänen ehdotuksensa kuulosti todella hyvälle. Liiankin hyvälle, mutta jokin minussa sanoi Ei. Halusin vain halia häntä ja olla lähellä. Minulla ei ole nyt paha Harry seksipeto Harry olo. ''Okei, mutta minulla ei tee mieli mitään ihmeellistä.'' Sanoin suoraan. Louis hymyili ja suukotti leukaani. ''Tiedän.'' Louis sanoi. Kaappasin hänet syliin ja kannoin yläkertaan. Riisuiduimme kumpikin boksereillemme ja makasimme isossa sängyssä. Nyt kun pystyin tarkemmin katsomaan huonetta se oli upea. Iso sänky ja heti iso kylpyhuone yhdistetty tähän huoneeseen. Isot vaate kaapit ja kummallekkin omat työpöydät. Liian hyvä ollakseen totta. Saisimme tehdä koulu ja työ jutut aina yhdessä ja mitä parhainta. Hyllyn päällä oli valtavat stereot. Pomppasin ylös sängystä ja Louis katsoi minua ihmeissään. ''Mitäs teet nyt?'' Louis kysyi ja hymyili vähän minulle. ''Haluan musiikkia.'' Sanoin ja laitoin soimaan VilleGallen ja Sannin Lähtisitkö biisin soimaan. Menin Louisin viereen makoilemaan ja lauloimme yhdessä aina kertosäkeen mukana ''Lähtisitkö silloin kanssani järvelle?''.

Kun biisi loppui menin stereoiden luo taas. Etsin netistä minun lempi biisini. Se kuvastaa minun mielestäni hyvin Louisia. ''Tää on sulle.'' Sanoin ja laitoin biisin soimaan. Vedin hänet ylös sängystä ja aloin tanssittamaan häntä. (Biisi on tuo mikä tuol ylhäällä on niin ei tarvii kysyy mikä se on). Hän nojasi päällään rintakehääni vasten ja tunsin kun hän vain hymyili ja biisin loppu puolella tunsin lämpimiä kyyneleitä tippuman rintakehälleni. En tiedä pitäisikö tämän olla hyvinkin surullista vai onnellista. Tämä on meidän koti. Meidän virallinen yhteinen elämä alkoi tästä. Tunnen itseni niin onnelliseksi, mutta kun Louis itkee en tiedä mitä ajatella. Hän nostaa katseensa minuun ja on juuri sanomassa jotain kun biisi vaihtuu. Alkaa soimaan ysäriä. Minun lempi kappaleeni. (Bushman-No one else). Se sopi hyvin tilanteeseen ja aloin vain hyppimään ja tanssimaan taas ympäri huonetta. ''Harry'' Louis sanoi nauraen kun lauloin biisin tahtiin ''I just wanna be with youu!''. Louis alkoi tanssimaan kanssani ja me pompimme sängyllä ja ympäri huonetta. Hän on todella suloinen tanssiessaan. Hän ei vain osaa. En minäkään, mutta hän on niin pieni verrattuna minuun niin hänen tanssimistaan on huvittavempaa katsoa. Kun biisi loppui minä kaaduin lattialle. Olen ihan poikki. Louis tuli päälleni ja hän vain kikatti kuin pieni poika. Suutelin hänen päätään ja katselin kun punasteli vähäisen. ''Rakastan sua Tommo.'' Sanoin ja annoin hänelle suudelman. ''Minäkin sinua kihara.'' Louis sanoi. Suutelimme ja kun hän uskalsi vihdoin tulla kunnolla päälleni tunsin hänen stondiksensa vatsallani. Kuumat ja kylmät väreet täyttivät kehoni. Tunsin kuinka Louisin sydämen sykkeet vain kovenivat ja nopeutuivat. Suutelumme muuttui niin pienessä hetkessä todella intohimoiseksi, mutta se ei ainakaan minua haitannut. Aloin tekemään lanne liikettä häntä vasten ja tunsin kuinka hänen kehonsa värähteli aina välillä. ''Haluun olla ottava.'' Louis sanoi ja nousi nopeasti päältäni. ''Okei'' Sanoin ja otin housuni pois. Louis nuoli huuliaan ja meni polvilleen. ''Ei ei anna minä teen sinulle.'' Sanoin ja nostin hänet ylös. Työnsin hänet sängylle istumaan ja menin polvilleen hänen eteen. Otin hänen peniksensä suuhuni ja otin häneltä suihin hitaasti.

Kun olin ottanut häneltä jonkin aikaa suihin nousin ja suutelin häntä. Suutelimme hetken ja sitten hän meni selälteen sängylle. Kun itse kiipesin sängylle suutelin hitaasti hänen reisiään. Siitä nousin hänen alavatsalleen. Siitä rintakehällä ja siitä kaulalle. Annoin hyvin pieniä, mutta kielellä varustettuja pusuja. Hänen kehonsa värähteli. Kun sain huuleni hänen ihanille vähän kylmille huulille meinasin kuolla. Hän maistuu niin hyvälle. Haluaisin olla tässä aina. Hänen kanssaan. Minun mieheni. Nostin huuleni pois hänen huuliltaan, koska haluan nähdä hänen silmänsä. Kun hän aukaise ne en voinut kuin hymyillä. Ne olivat ne samat silmät mitkä näin silloin ''kauan'' sitten leirillä. Kauniit siniset ja niin itsevarmat. Rakastan häntä enemmäin kuin itseäni ja se on aika pelottavaa, koska sinun pitää ensin rakastaa itseäsi ennen kuin voit rakastaa ketään muuta. Joten tavallaan en tiedä teenkö oikein vai väärin.

Anteeksi ku en oo kirjottanu pitkään aikaan. Ollu muuta mietittävää nyt kun David Bowie ja Alan Rickman kuoli. Mutta eiköhän tää tästä joskus helpota ainakin aikanaan jos ei muuten. Mulla ei siis muutenkaan mee yhtään hyvin, mutta elämä nyt tunnetusti aina potkii mua päähän. :D Toivottavasti teillä menee hyvin ja muistakaahan hymyillä ja olla iloisia siitä mitä teillä on, koska mikään ei ole pysyvää. <3 ~roosis


|Larry Stylinson| I'll make this feel like home. {Finnish}Tempat cerita menjadi hidup. Temukan sekarang