27

478 35 19
                                    

Harry

Makasin siinä Louisin kanssa kylppärin lattialla. Ensimmäinen kertamme oli ihana vaikka se tulikin aika puskista eikä ollut mitenkään erilainen/taianomainen/ihmeellinen. Mutta kumpikin pitivät siitä joten se oli tärkeintä. ''Minua väsyttää Hazz'' Louis sanoi ja antoi suukon minun rintakehälleni. Nousin ylös ja nappasin Louisin syliini. Hän painoi päänsä minua vasten. Kannoin hänet sänkyyn ja peittelin hänet. Lähdin hakemaan itselleni vettä. Otin myös samalla Louisille lasin. Kannoin vesi lasit makuuhuoneeseen. Annoin toisen laseista Louisille. ''Kiitos luet ajatuksiani varmaankin.'' Hän sanoi ja nauroi vähän. ''Olet kaunis.'' Sanoin ja istuin sängyn päähän, tuijotin Louisin kaunista vartaloa ja kasvoja. Louis punastui vähän. Hän laittoi vesilasin pöydälle ja niin minäkin. Kömmin hänen viereensä. Vetäisin peitoin meidän molempien päälle. Hän kääntyi selkä minua päin ja minä halasin häntä tiukasti. ''Lou älä enää lähde. En kestä jos en saa olla sun kanssa.'' Sanoin.

Louis nykyaika.

Oli tullut aika. Makasin sairaalasängyssä, Harold istui vierelläni ja piti minun kädestäni kiinni. Lääkäri sanoi, että minulla on elin aikaa semmoiset 2-8 tuntia hyvällä tuurilla. Oli kulunut tunti siitä kun lääkäri oli tämän tiedon meille ilmoittanut. Tämä olisi viimeinen mahdollinen tuntini elossa. Pääsisin rakkaani luokse. ''Isä?'' Harold sanoi ja katsoi minua punaisilla turvonneilla silmillään. ''Niin rakas?'' Sanoin heikolla äänelläni. ''Älä mene..'' Hän sanoi ja näytti siltä, että hänen maailmansa hajoaisi siihen paikkaan. Sydämeni tässä särkyy kun haluan rakkaani luokse, mutta poikani menettää viimeisenkin Isänsä. Tunsin kuinka kyyneleet nousivat silmiini. Yritin hymyillä, mutta se ei ollut mahdollista.

Harold nykyhetki

Katsoin kuinka Isäni silmät menivät hitaasti kiinni samalla kun niistä valui kyyneliä. Halasin häntä ja hän ei enää halannut takaisin. Hän oli poissa.

Harry

Oli aamu heräsin Louisin sängystä. Aurinko pilkisti kivasti verhon raosta suoraan silmiini. Haukottelin ja venyttelin kunnes tunsin kipua selässäni ja vähän kaulassani. Nousin ylös ja katsoin peiliin. Näky oli kaamea. Louis oli purrut eilen kaulaani pieniä jälkiä. Ja selässäni oli kunnon raapima jäljet. ''Mahtavaa'' Mutusin itsekseni, mutta sitten vain hymyilin ja naurahdin kun ei asia minua niinkään haitannut. Olihan Louisillakin pakosta jotain hänen kaulallaan ja hänellä sentään on perse kipeä eikä minulla. Kävelin alasti keittiöön missä Louis oli pelkkä essu päällä ja paistoi kananmunia. Katselin häntä siinä hetken. Hänen kaulassaan oli jälkiä ja ranteissa oli mustelmat. Taisin olla eilen aika kovakourainen hänen kanssaan, mutta valitettavasti hän saa tottua siihen. Menin hänen taakseen ja halasin häntä. ''Huomenta rakas.'' Kuiskasin hänen korvaansa. ''Harry! Sain mun aamu stondiksen just laskeen onks aivan pakko olla alasti?'' Louis kysyi ja keskittyi paistamaan munia. ''Ei mulla oo vaihtovaatteita rakas.'' Sanoin. ''Hae sieltä mun kaapista. Mehän sovittiin eilen, että voit käyttää mun vaatteita.'' Louis sanoi ja kääntyi minua päin. Hän suuteli minua ja minä häntä. Hymyilin hänellä vielä ja menin hakemaan itselleni ja hänelle bokserit. Otin kummallekkin Calvin Kleinin bokserit. Itselleni valkoiset ja hänelle mustat. ''Noniin seksipeto tässä ois sun bokseris.'' Sanoin ja ojensin hänelle bokserit. ''Etkö enempää vaatetta löytänyt?'' Hän kysyi hämmentyneenä. Annoin hänelle pusun hänen niskaansa. ''Haluun katella sun kaunista vartaloa vielä hetken..'' Sanoin ja kävelin keittiön tason ääreen. Istuin tuolille millä yleensä istun. Katselin kun Louis veti bokserit jalkaansa ja heivasi essun pois päältään. ''Oot ihan mahdoton Hazz'' Louis sanoi ja virnisti minulle. ''Tykkäät vaan'' Sanoin ja vinkkasin silmääni tuolle enkelille. Tunsin kuinka veri alkoi paeta taas alas päin, mutta yritin vain ajatella kaikkea muuta kauheaa. En halua missata aamupalaa, koska minulla on kaamea nälkä. ''Mitä aattelit tehdä tänään. Meillä on koulua tänään kuitenkin siinä 10-15, että pitäs varmaan sen jälkeen tekemistä keksiä.'' Louis sanoi ja hymyili minulle. ''Ajattelin rankaista sinua taas'' Sanoin automaattisesti enkä edes kerennyt miettimään mitä sanoin. Tunsin kuinka poskeni muuttuivat punaisiksi. ''Jaa vai että rankaista.. Mistä syystä?'' Louis sanoi rauhallisesti ja virnisti minulle. ''Olit liian hyvä eilen.'' Sanoin suoraan. Hän vain katsoi minua. ''Okei Hazz, mutta tällä kertaa minä otan ohjat.'' Louis sanoi.

|Larry Stylinson| I'll make this feel like home. {Finnish}Where stories live. Discover now