The Owner Of The Four [FINNISH] [ETANAPÄIVITYKSET :/]

5. The Fourth Ability

Heräsin katsellen ympärilleni tuttuun ja synkkään huoneeseen. Räpyttelin silmiäni tarkentaakseni näköäni ja kalteri-ikkunasta paistoi kuunsirppi. Sen tuoma valokaistale paljasti muut, jotka olivat sikeässä unessa. Nousin hipihiljaa patjaltani ja lähdin jostain syystä huoneen takaseinälle jossa oli tyhjä ja kylmä kiviseinä joka jostain kumman syystä veti minua puoleensa. Kylmä tunne hiipi ruumiiseeni hitaasti, kun astelin jääkylmällä lattialla kohti karmivaa seinää. Yritin kääntyä takaisin, mutta kaikki mitä pystyin liikuttamaan oli silmäni. Katsoin vauhkoontuneena ympärilleni, kun en enää hallinnut kehoani. Käteni nousi ja hetkessä hiivin käsi ojossa kohti tyhjää seinää. Käteni kosketti jotakin muhkuraista ja kuulin pienen pientä hurinaa. Seinä jostain syystä liikkui, värisi. Sen mukana kehoni läpi kulki kylmät väreet ja olin kauhuissani ja jännittynyt. Seinän takana oli pimeää, hyvin pimeää. Toivottavasti siellä olisi jotakin positiivista tähän oikein hohdokkaaseen eloon pimeässä ja epämukavassa sellissä jossa oli aivan kamalaa ruokaa. Katselin sinne ja vaikka kuinka vastustelin, jalkani eivät lopettaneet liikkumistaan.

Haluat kuitenkin.

En varmasti!

Älä valehtele.

Sinä valehtelet!

En ollut ennen kärsinyt pään sisässä käytävistä väittelyistä, mutta nyt se jotenkin vain tuli.
Mahdollisimman mukavia keskusteluja, ajattelin sarkastisesti.

Kun astuin  suuren puuoven toiselle puolelle ja jätin seinän taakseni, näin kylmiä väreitä aiheuttavan näyn. Se oli sama käytävä, jossa oli nähnyt Nikolaksen haamun, vai mikä henki nyt olikaan. Astuin varovasti eteenpäin, mutta jäädyin kuultuani korvia riipaisevan kirkaisun. En halunnut mennä eteenpäin, mutta se ärsyttävä ääni pääni sisällä vakuutti minut jatkamaan. Kävelin hitaasti ja siitä varmuudesta, joka oli virrannut kehossani unessani ei ollut jälkeäkään. Hiivin todella, todella jännittyneenä ja pelon vallassa eteenpäin. Katselin soihtuja ja seiniä, kunnes hallitsematon kehoni nosti taas käteni ojoon, ja avasi oven jonka narinastakin jo säpsähdin.
Hienoa Candice, olet jokin historiallinen olento, mutta pelkäät jo oviakin, ajattelin sarkastisesti ja epätoivoisesti.

Katsoin huoneeseen jossa oli suuri arkku ja pöytä. Menin pöydän luo ja löysin sieltä vain mustepullon, mustekynän ja kartan josta ei olisi mitään hyötyä, sillä en edes tiennyt minkä paikan kartta se oli. Katsoin seuraavaksi arkun suuntaan jonka kannen avasin varovasti. Aivastin pölystä joka pomppasi ulos arkusta kannen avaamisen tuoman ilmavirran mukana. Siellä oli kasa vanhoja kirjoja ja kirjekuori. Avasin kirjekuoren varovasti ja katsoin tekstiä kellertävällä pergamentinpalasella. Siinä oli sama teksti kuin paperissa laukussani, ajattelin mietteliäänä. Olin jo sulkemassa kuorta, kunnes huomasin vielä pienen ja ohuen kuvan. Otin sen käteeni, ja silmäni suurenivat kauhusta kun kuvan sisältö upposi paksuun kallooni. Siinä oli Nikolas, Alicia, Alice ja Rick jotka olivat Jeesusmaisella tavalla ristiinnaulittu, mutta he eivät olleet vielä kuolleet. Heidän alapuolellaan olin minä. Minulla oli vampyyrin hampaat, enkelin rinkula (siis se juttu niitten päitten pääl), suden häntä ja.. Tajusin siinä vaiheessa mikä oli neljäs kykyni. Minulla oli mustat siivet. Kavahdin taaksepäin ja kun olin laskemassa kuvaa pois, kehoni läpi kulki voimakas tunne, en enää pelännyt. Puristin kuvaa nyrkissäni ja lähdin takaisin suunnistamaan mistä kirkaisu kuului. Juoksentelin ympäri käytäviä kunnes kuulin sen taas. Juoksin heti sinne suuntaan ja silloin muistin Nikolaksen sanat unessa. "Tai fiksummin". Tajusin että olin kulkenut tasan viisi kertaa ristipatsasta muistuttavan teoksen ohi. Kosketin sen kärkeä päättäväisenä edelleen puristaen kuvaa toisessa kädessäni ja taas rupesi kuulumaan sitä samaa hurinaa. Kylmä ilmavirta pyyhkäisi kasvojeni ohi ja silloin näin sen. Neljä ristiä. Ne olivat tyhjiä toisin kuin kuvassa ja minä en ollut outona olentona maassa. Lähdin juoksemaan takaisin päin ja kirkaisin. Edessäni seisoivat muut, puolikuolleina! Kirkaisuni olisi varmaankin halkaissut kaikkien korvat, mutta kirkaisun jälkeen silmissä pimeni.

Herää Candice! HERÄÄ!!! Korvaani huudettiin. Hätkähdin ja reväytin silmäni auki ja huomasin muiden huolestuneet katseet itsessäni.

"Ootko kunnossa?" Alicia kysyi huolestuneena. Pieni väsymyksen häivähdys oli sekoitettuna hänen ääneensä.
"Enköhän, se oli vain paha uni", sanoin tuntien syyllisyyttä valehtelusta. Tai periaatteessahan en valehdellut, sillä olihan se paha uni, mutta oli varma, että sillä oli jonkinlainen tarkoitus.

Kun muut jatkoivat nukkumista, päätin lähteä oikeasti katsomaan, oliko seinällä jotain. Lähdin sipsuttamaan varpaillani seinälle, etten vaan herättäisi muita. En tiennyt oliko hyvä idea lähteä sinne uudelleen, mutta päätin, etten olisi hienohelma pelkuri tässä asiassa. Olinhan minä jonkinlainen neliotus. Yritin painaa kuhmuroita seinässä, mutta mikään niistä ei aukaissut ns "salaovea".

"Ömh, miksi sä koskettelet seinää?" Kuulin Rickin äänen takaani.
"Koskettelun ilosta?" Totesin kysyvästi.
"Oot outo", hän totesi naama peruslukemilla.
"Ei, oon Candice", sanoin muka hauskana vitsinä.
"Sulla on aika surkea mielikuvitus jos toi oli olevinaan joku oikein hohdokas vitsi", Rick sanoi ylimielinen katse naamallaan.
"Ehkä", vastasin kävellen takaisin niinsanotulle "sängylleni" jonka virassa toimivat patja, jonkinlainen mytty ja hyvin resuinen harmaa viltti.

Olin juuti käpertynyt takaisin peittoni alle, kunnes kuulin jonkinlaista pauketta oven ulkopuolelta. Vartijat eivät olleet ennen pitäneet ääntä, mutta  nyt he liikehtivät luonnottomasti oven edessä. Lähdin taas kerran sipsuttamaan varpaillani ja piilouduin nurkkaan kalterioven edessä.

Hehei! Täs tauon aikana extra luku joka siis tuli tälläisenä pitkän lause per päivä rytmillä, ja varmaankin tässä huomaa inspiraation puutteen... Ja ei, en voinut vastustaa cliffhangeria koska minä .. Virheitä ei ole tarkistettu!

XX
Shiny