Verikoe (TAUOLLA)

LUKU 2 - Uusia kasvoja

Olen pienessä opiskelijaboxissani tehden vähäisiä matikanläksyjäni. Vilkaisen vähänväliä ikkunasta ulos sateista katua. Kukaan ei ole enään ulkona, enkä yhtään ihmettele. Vesipisaroita valuu ikkunan yläreunasta pitkin ikkunalautaa, johon olen asettanut pienen punotun kukkapenkin. Menen tekemään ruokaa, parsakaalisämpylöitä nimittäin. Ne ovat minusta herkullisia hunajalla höystettynä. Minulla on kylläkin hieman oudot makutottumukset, muut yleensä yökkäilevät nähdessään ruokani, mutta eipä se minua haittaa. Tungen ne nopeasti suuhuni - minulla on nimittäin kiire seuraavalle tunnille, parin tunnin hyppytunti lähenee loppuaan.

Laitan nopeasti mustat saappaat jalkaani ja kiedon vaaleanpunaisen tuubihuivini kaulaan. Onneksi lukioni on aika lähellä, eli todellista kiirettä ei ole, mutta on hyvä olla vähän etuajassa pihalla. Sade ei ole lakannut, joten otan sinisen sateenvarjon mukaani. Lähden kävelemään kohti suurta, punatiilistä rakennusta. Tullessani pääovelle näen kaksi minua noin kaksi vuotta vanhempaa poikaa, jotka näyttävät keskustelevan kiivaasti eilisestä jääkiekkopelistä.

Taisin lähteä todellakin turhan aikaisin, minulla on vielä vaikka kuinka paljon aikaa. Ajattelen, että voisin hankkia ystäviä tai edes yrittää tutustua muihin. Katson pihalla seisovia, tiiviissä porukoissa olevia, suunnilleen minun ikäisiäni nuorukaisia. Huomaan Sallyn sen pojan - jonka uskon olevan hänen veljensä - kanssa. He eivät ole kaksin, sillä porukassa on ainakin kaksi tyttöä, toisella ruskea polkkatukka ja sinertävät silmät ja toinen on mustahiuksinen punkkari useiden lävistysten kanssa. Minun ei vain tee mieli tutustua heihin enempää, vaikka toki tuo poika kiinnostaakin minua. Ei tosin sillä tavalla, että haluaisin olla hänen tyttöystävänsä. Ainoa syy, miksi tutustuisin häneen on se, että epäilen hänen olevan vampyyri. Ehkäpä hänellä on vain punaiset piilolinssit ja terävät kulmahampaat juuri sen takia - kiinnostavuuden. En tiedä, haluanko tuntea hänet paremmin vai en.

Päätän jatkaa kuitenkin matkaani ja mennä juttelemaan jollekin toiselle. Pihan toisessa päässä seisoo ehkä hieman minua nuorempi tyttö. Loistava tilaisuus tutustua, hän on yksin nojaamassa seinää vasten. Hänen korpinmustat hiuksensa on sidottu tiukalle poninhännälle niskaan. Menen tytön luokse ja yritän hymyillä tälle, mutta hän vain kääntää selkänsä ja lähtee kävelemään poispäin. Huomaan hienosti takaa koristellun skeittilaudan tytön kainalossa. Hän laskee sen maahan ja nousee itse kyytiin. Tyttö potkaisee vauhtia ja seuraan hiljaa hänen kiertelyä pihan ympäri, mutta lopulta tyttö kääntyy kulman taakse ja katoaa näkyvistä.

Vihdoinkin koulun kello soi ja oppilaat siirtyvät sisälle. Menen kaapilleni, otan maantiedon kirjat ja lähden etsimään luokkaa. Numero 78. Se on siis aivan tässä lähellä. Pääaulasta lähtee kolme isoa käytävää, sen luokan pitäisi olla keskimmäisen käytävän alussa. 74, 75, 76, 77 ja 78. Tiesinhän sen olevan lähellä. Opettaja ei ole vielä tullut tänne, ainakaan en myöhästynyt. Luokassa on lisäkseni vain muutama henkilö; Sally, se punkkarityttö, joku lyhyt blondi ja kaksi pitkää poikaa. Istun paikalleni odottamaan opettajan tuloa. Kaivan jo maantiedon kirjat esiin, lukujärjestyksen mukaan meillä on sitä. Hämmästyksekseni Sally tulee pulpettini eteen ja kysyy:
"Mitä meille tuli läksyksi?"
"En minä tiedä, en ole ollut edes tässä luokassa aiemmin", sanon. Sally katsoo minua sillä tavalla, kuin minä vain ärsyttäisin häntä.
"Muutin muutama päivä sitten, jos et muistanut", tokaisen.
"Ai niin joo, no, onneksi Möhkäle ei ole kovin tarkka läksyjen kanssa", Sally toteaa ja istuu viereeni. Päättelen Möhkäleen olevan maantiedon opettajamme.
"Voin kai istua tähän? Adaline haluaa olla yksin - hän on murtunut Joshuan ja Ernien tappelusta", Sally jatkaa ja istuu viereeni. Päättelen lävistystytön olevan Adaline. Toinen pojista on varmasti Joshua tai Ernie, sillä Adaline tuijottaa heitä taukoamatta aika mulkoilevasti.
"Niin siis tuo mustahiuksinen poika on Ernie", Sally selventää.
"Mistä he tappelivat?" kysyn.
"Adalinesta tietenkin, hänellä oli kummankin kanssa aikamoista säpinää", Sally sanoo.
"Koko koulu tietää. Ernie vaikuttaa vähän siltä, ettei häntä enää kiinnosta, Joshua taas..." hän jatkaa, muttei saa lausettaan loppuun.
"Missä hän on?" hämmästelen.
"Sairaalassa", Sally toteaa. Henkäisen kovaa ja käännän katseeni Adalineen, joka näyttää juuri siltä, että hän on purskahtamassa itkuun.
"Tuo blondi puolestaan Jeanice, hän on Adalinen sisko", Sally kertoo. He eivät kyllä oikeastaan näytä yhtään samallaisilta; Jeanicella on siistit vaaleat hiukset, luonnollinen meikki, pillifarkut ja harmaa villapaita. Adalinella puolestaan on pitkät takkuiset mustat hiukset, raju meikki, lävistyksiä, iso tatuointi kädessä ja goottimaiset vaatteet.
"Sieltä se Möhkäle tulee!" huutaa Ernien vieressä istuva poika. Möhkäleellä tarkoitetaan varmaankin luokan opettajaa, joka onkin juuri astumassa sisään luokan ovesta. Lempinimensä hän on saanut varmaankin tukevasta kropastaan. Möhkäleellä on maantienharmaat hiukset, jotka on sidottu taakse. Hänen perässään on suurin osa luokan oppilaista, jotka istuvat paikalleen.
"Tunti alkaa, kaikki hiljaa ja ottakaa sivu 228!" hän huutaa yllättävän kimeällä äänellä siihen nähden, että hän on mies. Sitten tunti alkaakin.