Lonely Girl; Luke Hemmings

Eleven

Luken nk.

"Luke Lily on oikeassa, se ei oo sun omaisuutta, et voi pitää sitä sun luona ikuisesti" Michael käveli edessäni ympyrää hermostuneena. Ashton ja Calum istuivat olohuoneen sohvalla odottaen mitä tapahtuisi seuraavaksi.

"Luke? Luke!?" Kuulin Michaelin huhuilevan minua mutta en vastannut. Pidin katseeni kiinni lattiassa ja yritin pidätellä kyyneliäni samalla.

"Menkää" Michael huitoi Ashtonille ja Calumille ja he lähtivät huoneesta nopeasti.

"Luke toi alkaa vaikuttamaan siltä että sä olisit pakkomielteinen Lilyyn" Michael istui huokaisten sohvalle eteeni. Mietin hetken ja nostin pääni Michaeliin päin. Siniset silmäni katsoivat häntä tiiviisti.

"En ole pakkomielteinen, sitä kutsutaan rakkaudeksi jos muistat" nousin sohvalta ja sanoin Michaelille vakavasti.

"Luke toi on kaukana rakkaudesta!" Michael huusi perääni kun lähdin kävelemään pois päin hänestä.

"Luke sä et tuu löytämään Lilyä, se osaa odottaa sua" Michael huusi mutta suljin asuntoni oven kovaa. Löydän Lilyn, lyödään hänet aina.

Lilyn nk.

Nyt olin päässyt eroon Lukesta ainakin vähäksi aikaa joten mitä tekisin. En voisi asua sillan alla koko ikääni, tarvitsisin asunnon mutta ei minulla rahaakaan ollut.. Olihan minulla vanha asuntoni! Mikä oli kyllä ihan paska mutta sillä pärjäisin pari päivää ja sitten miettisin uuden suunnitelman. Eikä Luke osaisi etsiä minua sieltä.

Lähdin kävelemään kohti asuntoani, mikä oli ehkä noin kilsan tai parin päässä. Aloin juoksemaan jossain välissä keskellä matkaa kun huomasin pimeän tulevan nopeammin ja nopeammin. Vanha asuntoni ei ollut maailman no turvallisemmalla alueella ja minulla oli kokemukset kun joskus olin liikkunut siellä yksin myöhään yöllä.

Pääsin noin 15 minuutissa vanhan kerrostalon eteen.

"Hyvä olla takaisin kotona" virnistin ja kävelin lahoista puu ovista sisälle rappukäytävään. Haistoin heti homeen ja tupakan. Tuttu haju jota olin hieman kaivannutkin. Aloin kapuamaan rappusia kun tunnetusti ei talossa ollut hissiä, tai oli mutta kukaan ei sitä uskalla kokeilla. Saattaa henki mennä siinä puuhassa.

Pääsin ovelleni missä roikkui sukunimeni rähjäisesti. Lily York ajattelin naurahtaen. Vihasin nimeäni. Lily.. Ensimmäisenä ihmiset ajattelivat minua vaalea hiuksisena, sinisilmäisenä koulutyttönä. Oksennus..hyi helvetti. Mutta todellisuudessa olin köyhä slummi joka ei osannut arvostaa ihmisiä.

Potkaisin oven auki mutta suljin sen jalallani perässä. Olematon sohva näkyi heti olohuoneesta ja toisesta huoneesta pilkisti rikkinäinen patjani. Parhaat ystäväni.. Naurahdin itsekseni ja heittäydyin sohvalle. Se tuntui niin pehmeältä verrattuna rikkinäisten autojen kivikoviin penkkeihin.

Luke ei osaisi minun tulevan tänne. Miksi tulisin paikkaan missä kaikki tiesivät minun asuneen joskus, se olisi tyhmää. Turhaa.

Yritin rauhoittaa mieleni hetkeksi ja laitoin silmäni kiinni. Tunsin unen änkevän päähäni mutta en vastustellut. Pieni unen pätkä ei haittaisi varmaan..
Käänsin kylkeäni sohvalla ja nukahdin rauhallisesti.

Luken nk.

Kävelin jääräpäisesti kadulla. Michael saattoi olla oikeassa. Olin pakkomielteinen Lilystä.. Mutta minä vain..välitän hänestä, minä vedin hänet tähän sotkuun. Hän olisi voinut elää normaalia elämää tai no jonkinlaista normaalia elämää mutta olin itsekäs ja halusin hänet itselleni.. Minun takia hän joutui vankilaan.. Argh!

Karjaisin vihaisena joka sai ohikulkijat tuijottamaan minua hassusti. Mutta minua ei kiinnostanut. Minun täytyi löytää Lily jostain ja nopeasti. Ettei hänelle sattuisi mitään pahaa.

Missä hän voisi olla..? Ei ainakaan pubissa, tai kenenkään kaverinsa luona. Eihän kotonakaan voi olla. Se olisi liian riskialtista.. Mutta toisaalta.. Se olisi Lilyn tapaista. Ehkä käyn tarkistamassa onko hän siellä nopeasti.

Päätin päämäärän ja jatkoin kävelyäni slummeja kohti.

Pääsin reilussa 20 minuutissa Lilyn vanhan asunnon eteen. Se oli rikkinäinen ja lahoava kerrostalot. Asukkaiden ei tarvinnut maksaa enään vuokraa kun koko talo todettiin asuinkelvottomaksi. Se oli hyvä asia Lilylle.

Avasin oven ja tunsin kun puu alkoi hajoamaan käteeni. Pääsin haisevaan ja tunkkaiseen rappukäytävään. Muistan kun Lily toi minut tänne ensimmäisen kerran. Vaikka rappukäytävä haisisivat pahalle, hän rakasti sitä. Hän rakasti asua yksin, tässä talossa. Hän sanoi tuntevansa itsensä vapaammaksi. Hymyilin hänelle. Hän oli niin rauhallinen eikä välittänyt muiden mielipiteistä. Rakastan häntä..mutta minun.. Ei en ole valmis menettämään häntä.

Kapusin rappusia hiljaa ylös jos nyt Lily olisikin ollut täällä, ettei hän lähtisi pakoon minua. Pääsin hänen oven kohdalleen jossa hänen nimensä roikkui. Hän oli aina halunnut muuttaa nimensä mutta joku aina esti häntä. Se muistutti Lilyä hänen isästään.

Avasin oven varovasti, ja huomasin lukon olevan rikki. Menin hiljaa sisään ja näin olohuoneen lattialla Lilyn laukun ja Lilyn nukkuvan sohvalla. Se oli hän. Olin oikeassa. Lily oli tullut takaisin. Hänen ruskeat hiuksensa lepäsivät sohvalla ja olivat sotkeutuneet hänen naamansa päälle. Vaatteet olivat likaiset mutta eivät rikkinäiset.

Mitä teen? Ensimmäinen kysymys heräsi päässäni. En voi raahata häntä takaisin, en halua pakottaa häntä. Mutta ei hän tule vapaaehtoisestikkaan..
Ehkä jos.. Tiedän hänen olinpaikan joten voin antaa hänen pysyä täällä, laitan vain jonkun vahtimaan häntä! Mahtavaa. Nyt vain annan hänen olla kunnes hän ei ole vihaine minulle enään.. Jos se toimisi.

Yritin keräillä päässäni ideoita ja lopulta päätin hänen olla täällä. Lukko vain pitäisi korjata. Kävelin hiiren hiljaa takaisin ovelle ja laitoin sen kiinni takaisin. Nyt tiesin mitä tehdä. Ei Lily unohtaisi minua, ei koskaan. Sen tiesin.

Lilyn nk.

Tunsin kylmän Tuuren vireen heiluttavan hiuksiani. Avasin silmäni nopeasti ja nousin istumaan sohvalle. Ikkuna oli jäänyt auki vain.. Huokaisin hiljaa ja menin laittamaan sen kiinni nopeasti. Ikkunastani näki vastapäähän olevaan kerrostaloon. Se oli juuri rakennettu sinne, tai no 1 tai 2 vuotta sitten.

Katseeni osui yhteen ikkunaan joka oli auki. Siellä seisoi 2 miestä. En ollut nähnyt heitä ennen. Toinen näytti ehkä noin 25 vuotiaalta, jossain siinä lähellä olevalta mieheltä ja toinen oli reilusti nuorempi. Ehkä juuri ja juuri 18.

Heti kun näin aseen pilkistävät nuoren pojan kädestä vaivuin matalaksi ikkunan ääressä etteivät he näkisi minua. Kuulin laukauksen ja toinen mies oli kadonnut. Vain veri läikkä oli jäänyt ikkunaan. Katsoin kauhistuneena poikaa joka piteli asetta kädessään kuin vanha tekijä. Pojan katse osui minuun ja leveä virnistys levisi hänen suulleen.

Kuka hän oli, ja miksi hän oli täällä?

Hei Anteeks ku oli lyhyt ja vähän tylsäki :D ajattelin että panostaisin tän tarinan kirjoittamiseen enemmän kuin muiden kun ei aikaa riitä kaikkien kirjoittamiseen aina. Mutta toivottavasti tykkäsitte ja niin paina sitä tuttua tähteä siellä ja jaa vapaasti jos tekee mieli (;

<3