A/N: Kirjoitettu aikanaan jonkun foorumin kilpailuun, johon otsikko annettu valmiina.
Hopeiset kimallekuviot lattialla
Valkean lumen peittämä talo kohosi pienen mäen päällä. Pihaa ympäröi punainen puuaita sekä ovelle vievän tien molemmin puolin oli omenapuita. Lumi värjäsi maiseman kauniisti valkoisesti.
Avasin epäröiden tammesta rakennetun oven. Jo laskiessani käden ovenkahvalle mieleni tulvahti täyteen muistoja. Nielaisin ja astuin oven takana levittyvään eteiseen. Mieleeni lipui kuva pikkusiskostani. Vaaleat kiharat kehystivät siroja kasvoja. Vihreät mantelin muotoiset silmät tuikkivat iloisina, ja suu kaartui hyväntuulisesti hymyyn.
Sellainen pikkusiskoni oli ollut, iloinen ja hyväntuulinen.
Kunnes kuukausi sitten veneonnettomuus oli vienyt sekä siskoni, että vanhempieni hengen. Purin alahuultani varovasti ja jatkoin eteenpäin.
Onnettomuus oli sattunut julmasti juuri pari päivää ennen syntymäpäivääni. Olisin viettänyt sen perheeni kanssa, mutta kohtalo puuttui peliin.
Löysin tieni siskoni huoneelle, sinne avautui ovi suoraan eteisestä. Epäröiden laskin käteni kädensijalle ja avasin oven. Huone oli kuten ennenkin; puinen kirjoituspöytä nurkassa, vaatekaappi, mäntypuusta tehty sänky ikkunan alapuolella sekä sininen matto. Huomasin pöydällä olevan valkoisen kirjekuoren ja kävelin sen luo. Hätkähdin nähdessäni oman nimeni sen päällä. Avasin tärisevin käsin kirjekuoren ja istuin sängylle. Kuoresta paljastui kortti.
Onnea Tumppu! Kortin kanteen oli taiteiltu nätillä käsialalla. Siihen oli piirretty ruusu, ja mun oli pakko ihailla siskoni taiteellisuutta. Ruusun lehtiin oli ripoteltu hopeista kimalletta. Kyyneleet pyrkivät silmiini ja kurkkua kuristi. Laskin kortin sängylle ja pyrin ovea kohti.
Sulkiessani ovea katseeni osui hopeisiin kimalteisiin maton päällä.
Mun silmiini ne muodostivat ristin. Hymyilin kyyneleideni läpi, kimalteet tuntuivat merkiltä.
Älä sure, meillä on kaikki hyvin. Ja kun sä olet elänyt aikasi, me nähdään taas.
