Tiet || Larry

Aamuisin

Muukalainen vetää kiharoitaan taaksepäin silmät tuikkien. Joka puolella välkkyy valoja, jotka vievät hänet hetkeksi näkyvistä pois ja tuovat taas esiin. Se mitä hän tekee, ei ole tanssia vaan kevyttä akrobaattista liikettä. Hetkeksi valot lakkaavat ja hän seisoo Louisin edessä. Pienen hetken ajan Louis katsoo häntä levottomasti vuoroin vasempaan, vuoroin oikeaan silmään, kunnes muukalainen ja tanssisali katoavat. Louisin eteen avautuu tuttu tienhaara ja hänen takanaan ryömii vääristynyt hahmo, joka nauraa. Hahmo tulee lähemmäs ja juuri kun se on saamassa kiinni Louis herää.

Katto on edelleen valkoinen, hämärässä se vain näyttää harmaalta. Hiki valuu pitkin otsaa ja kämmenet tuntuvat nihkeiltä. Kello on hieman yli kuusi ja ulkona aurinko on kivunnut jo korkealle. Poika nousee ylös sängystä avaamaan ikkunan. Raikas ilma tulvii huoneeseen, pyyhkii unihiekat silmistä ja saa ahdistavan tunteen katoamaan. Mitä enemmän Louis herää sitä vähemmän hän muistaa unestaan, nyt jäljellä on enää ryömivän hahmon tuoma pelko ja etäinen kuva diskovaloista. Ikkunalaudan yli roikkuvien käsien ihokarvat ovat nousseet pystyyn, sillä vaikka päivyt paistaa on kevätaamu petollisen kylmä.

Louis hiipii hiljaa alakertaan ja nappaa syliinsä sekä takin että kengät. Hän painaa varoen ovenkahvaa alas, jottei herättäisi muuta perhettä. Terassin laatoitus tuntuu hyiseltä jalkapohjissa, vaikka niitä peittävätkin sukat. Jalat muuttuvat pikku hiljaa tunnottomiksi, mutta ei elämänlaatu muuttuisi paremmaksi, vaikka Louis ne nyt tuntisi. Suurimman osan ajasta jalat kuitenkin tuntuvat erittäin selkeästi, joten mikseivät ne välillä voisi olla tunnottomia. Hän antaa kylmän pistellä rauhassa ja katselee itse sillä välin pihatietä. Se on autio lukuun ottamatta juovikasta kissaa, joka juoksee naapuritalon pihasta viinimarjapensaiden alle. Viimein Louis istuutuu penkille, vetää sinisen loaferit jalkoihinsa ja takin päälleen, ja lähtee askeltamaan pitkin kotikatua keskustaan päin. Ojan pientareilta päätään ylös työntävät lehdet ovat täynnä kastehelmiä ja naapuruston yllä leijuu kevyt sumu kuin huntuna tai harsona. Aamu on kaunis.

Kirjasto avaa ovensa vasta seitsemältä, joten Louis istuskelee sen edessä kymmenisen minuuttia ennen kuin hoikka nainen tulee päästämään hänet sisään. Nainen on usein aamuvuorossa Louisin poiketessa ja he toivottavat toisilleen hyvää huomenta. Oven käydessä pieni kello helisee. Sen ääni tekee Louisin olon turvalliseksi, turvallisemmaksi kuin moni muu. Kirjastossa hänen on hyvä olla, erityisesti aamuisin, sillä kukaan ei vaadi mitään eikä keskeytä ajatuksia.

Louis suuntaa määrätietoisesti kirjaston perimmäiseen nurkkaan, jossa on yksi ainoa keinutuoli. Keinutuolin alla on kotoisa räsymatto ja siitä aukeaa hulppea näkymä kaupungin läpi virtaavalle joelle. Joen pinta höyrystyy ylöspäin ilman lämmetessä nopeasti. Hetken aikaa poika katselee näkyä, ennen kuin kaivaa repustansa kauniskantisen kirjan.

"Rotta tuli Myyrän avuksi, mutta yhteisinkään ponnistuksin he eivät kyenneet kohottamaan vaunuja ojasta. "Hei Konna", he huusivat. "Tule auttamaan!"

Rupikonna ei vastannut sanallakaan eikä hievahtanutkaan siitä missä istui, ja niin hänen ystävänsä menivät ottamaan selvää hänen voinnistaan. He tapasivat hänet hurmiotilasta, onnellinen hymy kasvoillaan ja silmät yhä nauliintuneina tuhoojansa jättämään tomupilveen. Aika ajoin hän mutisi: "Tuut-tuut!"

Rotta ravisti häntä olkapäästä. "Tuletko auttamaan, Konna?" hän kysyi tuimasti.

"Loistava, värisyttävä näky!" Konna mumisi eikä yrittänytkään –"

"Anteeksi, en mä ajatellut että täällä olisi ketään tähän", kevyt töytäisy ja töytäisijästä lähtevä ääni keskeyttävät Louisin lukemisen ja hän kääntää kasvonsa tulijaa kohti, "Sä!"

"Taas me törmäillään", Harry sanoo ja hieroo kiusaantuneena hartioitaan.

"Niin."

He pälyilevät toisiaan levottomina kuin kumpikaan ei oikein tietäisi miten kuuluisi olla tai mitä sanoa. Hetki kestää korkeintaan sekunnin, mutta se tuntuu piinaavan pitkältä.

"No, mä tästä meen. Sä olit kuitenkin täällä ekana", Harry sanoo ja kääntyy.

"Joo..." Louis mutisee ja kääntää katseensa takaisin kirjaan. Joku takoo hänen päässään kattilan kansia yhteen. Miksi hän oli noin omituinen, miksei hän sanonut mitään?

"Onko niin vaikeaa kysyä vaikka mitä kuuluu?" Louis soimaa itseään hiljaa.

Sanat hyppivät sivuilla miten sattuu, sillä Louis ei enää pysty keskittymään samalla teholla kirjaan. Hän ei saa päähänsä miksi Harryn seura tekee olon niin vaikeaksi, tavallinen poikahan Harry on, vaikkakin suosittu. Yleensä mikään kirjoja ja Niallia lukuun ottamatta ei saa Louisia edes kiinnostumaan. Hän jatkaa lukemista sinnikkäästi ja lopulta poika on uppoutunut täysin Myyrän ja Rotan keskusteluun. Myyrä on Louisin lempi hahmo, sen hermostuneisuudessa on jotain mikä huvittaa häntä.

Muutaman luvun jälkeen nälkä voittaa ja poika lähtee kävelemään kohti ulko-ovea. Aulan sohvalla hän näkee Harryn, joka lukee kulmat hieman kurtussa suurta kuvakirjaa. Louis on muutaman askeleen päässä ovesta, kun pieni ääni hänen päänsä sisällä voittaa ja kääntää jalat takaisin. Hän kävelee Harryn taa ja pieni hymyn kaarre ilmestyy kasvoille Louisin tunnistaessa kirjan.

"Vai Liisa Ihmemaassa", hän sanoo ja Harry säpsähtää.

Harry kääntää katseensa kohti Louisia, "Niin."

Hetki on taas muuttumassa epämukavaksi, kun Harry saa avattua suunsa, "Haluutko sä istua?"

"Joo, voin mä", Louis vastaa ja jännite heidän välillään hellittää selvästi, "Mä en tiennyt, että sä käyt täällä."

"Mä käyn yleensä meidän sivukirjastossa, Greenhills:sa, mutta se aukeaa vasta yhdeksältä ja mä heräsin jostain syystä tänään tosi aikaisin."

"Ai sä asut siellä..."

"Joo, mutta ei me olla rikkaita, äidin suvulla on ollut siellä talo pitkään", Harry selittää ja sulkee kirjan.

"Mä taidan mennä", Louis sanoo nälän kouraistessa vatsan pohjasta.

"Alkaako sulla koulu?"

"Ei, meen vasta puoleen kymmeneen, mutta mulla on ihan kamala nälkä. Käyn varmaan Rockyn kahvilassa, tiedätkö siinä keskustassa", Louis selittää ennen kuin tajusi kuinka paljon oikeastaan puhui Harrylle.

"Joo mä tiedän, mä käyn siellä aina välillä."

"No, moikka sitten", Louis sanoo lähtiessään.

"Hei odota Louis! Voisinko mä tulla sun kanssa?"

Ääni Louisin päässä takoo, "Louis, Harry sanoi Louis. Miten se voi tietää mun nimen? Harry, Harry Styles tietää kuka mä olen."

"Joo kyllä se käy", Louis vastaa.