Tiet || Larry

Onnellinen perhe

Ilta Judylla on vaihtunut aamuyöksi. Harryn askeleet lonksuvat pitkin katua ja hän katselee alleen pikkuhiljaa leviävää kaupunkia. Greenhills, jossa hän perheineen asustaa, on nimensä mukaan mäen päällä ja mitä ylemmäs tietä nousee, sitä kauemmas yli kattojen näkee. Mäen takaa nouseva aurinko maalaa kaupunginosan aamuruskon väreillä ja saa sen hehkumaan arvokkuuttaan. Jokainen talo on toistaan hulppeampi, sillä kaupungin silmäätekevät ovat hakeutuneet alueelle muutaman sukupolven ajan ja samalla tonttien hinnat nousseet keskiluokan ulottumattomiin.

Harryn äidin isoisä, joka oli myös nimeltään Harry, oli aikansa ylin kaupunkisuunnittelija ja arkkitehti, jonka käsialaa on iso osa nykypäivän kaupunkirakenteista. 1900-luvun alussa hän oli etunenässä uudistamassa kaupungin asemakaavaa, ja laman aikaan sattuneet rakennustyöt elvyttivät taloutta, liekö juttu ajoitettu tarkoituksella tai vahingossa. Brinham pärjäsi vaikeassa tilanteessa muita kaupunkeja paremmin, mikä teki isoisä Harrysta pidetyn miehen. Hän rikastui ja rakastui pitkäjänteisen ja ansiokkaan uransa aikana. Isoisä Harry nai kauppiaan tyttären Annan ja rakennutti heille itse suunnittelemansa talon yhdelle Greenhills:n kauneimmista tonteista. He olivat komea pari. Harry ei koskaan nähnyt äitinsä isoisää kuin valokuvissa. Se isoisä Harry hymyilee veikeästi kameralle vielä viimeisimmissäkin kuvissa.

Harry sai nimensä hiustensa mukaan, sillä syntyessään hänen hennot vauvakiharat pyörteilivät kuin isoisällä. Harry ei päässyt niistä eroon iän myötä, mikä ilahdutti muita lapsia erityisesti alaluokilla. Käkkäräpäällä on neekerin tukka, eikö suvullasi ole enää varaa maksaa parturille?

Koti on edelleen yhtä kaunis kuin lähes sata vuotta sitten. Harryn äiti istuttaa puutarhaan toinen toistaan lumoavampia kukkia ja vanha maalipinta entisöitiin muutama kesä sitten sekä talosta, että pienestä huvimajasta. Sinisessä huvimajassa tarjoillaan aina kesäisin vieraille teetä ja vasta leivottua maustekakkua kuten isoisä Harryn aikoihin. Anna tunnettiin aikoinaan kaupungin parhaana leipurina ja Harryn äiti on jatkanut suvun perinteitä. Äiti ei edes käy töissä vaan hoitaa taloa ja tekee kotitöitä. Välillä tuntuu kuin siinä talossa aika ei olisi jatkanut kulkuaan 1900-luvun puolen välin jälkeen.

Harry avaa pihaportin niin varovasti kuin pystyy ja jokainen narahdus on isku remmillä selkään. Talo näyttää nukkuvan, mutta poika tietää kokemuksesta, ettei hiljaisuus automaattisesti tarkoita turvallisuutta. Harry painaa avaimen lukkoon, avaa oven ja riisuu kenkänsä eteiseen. Ensimmäisellä porrasaskelmalla hänen takanaan jyrähtää ukkonen, jota säestää lattialaattaan rikkoutuva lasi. Sirpaleita lentää pitkin lattiaa ja Harry tuijottaa isäänsä pelokkaana. Aika ei jatka aina kulkuaan ja jotkut asiat eivät muutu, yksi niistä on miehen rooli.

Missä olet ollut? Isä tarttuu Harrya hupusta. Säännöt. Sopimukset. Mitä minä olen aina sanonut? Hän riuhtoo poikaansa ilmassa. Tajuatko sinä, että minä maksan koulusi, ruokasi, vaatteesi ja katon pääsi päälle. Mitä sinä olisit ilman minua?

"Lopeta, kiltti lopeta jo."

Et mitään, tajuatko? Ensimmäinen läimäytys osuu vasempaan poskeen. Sinua ei edes olisi. Toinen läimäytys. Voisit saada kaiken, mutta olet kiittämätön paska. Todella hienoa seuraa sinulle ne kaverisi. Oletko sinä juovuksissa?

"Isä, lopeta!"

Hupparin kangas repeää. Miten kehtaat tulla minun kotiini tuon näköisenä? Katsoisit itseäsi. Harry perääntyy ja kompastuu mattoon. Tajuatko, ettei veljesi koskaan tehnyt mitään tällaista, ei koskaan. Et ole mitään verrattuna häneen. Osaat vain ryypätä. Tiukka potku, joka osuu kylkeen. Minkäköhän takia Alice ei jaksanut sinua? Äitisi ja minä häpeämme silmät päästämme sinun takiasi. Tajuatko mitä kaupungilla puhutaan? Sylkäisy.

Harry pitää silmiään kiinni kunnes isä on poistunut takaisin huoneeseensa. Kun ovi käy, hän juoksee suoraan ulos välittämättä siitä, että huhtikuinen yö on kylmä ja takki jäi makaamaan aulan lattialle. Harry juoksee niin kauan, kunnes kylkeä alkaa pistellä. Sen jälkeen hän kävelee eteenpäin ajattelematta minne on menossa. Kasvoja jomottaa, ja päässä takoo vuorotellen häpeä ja viha.

Kävely on kestänyt hetken tai 20 minuuttia tai tunnin. Tai ehkä Harry ei ole oikeasti kävelemässä yhtään minnekään vaan makaa kotona sängyssä ja näkee hirveitä unia. Jokainen talo, harmaa farmariauto, leikkimökki ja puutarhatonttu tuijottaa silmien läpi suoraan ajatuksiin ja tietää. Ne kaikki tietävät, että Edward Styles, kaupungin hallituksen pitkäaikainen jäsen ja arvostettu lakimies hakkaa poikaansa. Juuri sitä poikaa, joka on aina puettu hienoihin vaatteisiin ja jonka äiti valittiin Miss Brinham:ksi peräkkäin vuosina 1987 ja 1988. "Voitteko kuvitella?" ne kuiskaavat.

Harry kalppii eteenpäin kilometrejä ennen kuin tajuaa katsoa ympärilleen. Viaton omakotitalolähiö, jonka jokaisen talon ikkunapielet on maalattu yhtenäisesti valkoisiksi, mutta ulkoseinien värit saavat heitellä pastellien rajoissa, tuntuu pitkästä aikaa rauhoittavalta. Vihreän talon edessä on tuliterä polkupyörä ja jalkapallomaali. Sillä maalilla Harry on seisonut usein ja torjunut Pikku-Jerryn hurjia kuteja. Nyt Jerry taitaa olla jo koulussa. Harry silmäilee pihaa ja antaa hyvän olon virrata suonissaan. Katse nauliutuu postilaatikkoon. Täällä asuvat Thompsonit. Alicen talo.

Poika kääntää kasvonsa pois ja jatkaa matkaansa, ei ole oikein palata tänne ja aiheuttaa Alicelle turhaan huolta. Alice on hyvä tyttö ja auttaisi varmasti, mutta joskus on parempi antaa ihmisten suosiolla mennä eteenpäin ja auttaa itse itseään. Vähän häntä harmittaa ajatella Jerryä, jonka kanssa Harry touhusi milloin puumajaa milloin junarataa, mutta eiköhän Alice tuo hänelle jonain päivänä uuden leikkikaverin. Harry ei halua ymmärtää miksi hänen jalkansa edes kuljettivat hänet taas Alicen talolle, vaikka sisimmissään Harry tietää. Thompsonien luona Harry tunsi olevansa turvassa.

Hän pysähtyy uudelleen talon kohdalle, jonka pihalla kasvaa isoja viinimarjapensaita, paikantaakseen sijaintiaan. Missään ei näy viittoja keskustaan ja kännykän ruutu on musta. Harhaileva katse pysähtyy naapuritaloon, jonka kuistilla istuu tutun näköinen poika.

"Moi Harry, haluaisitko sä lähteä kirjastoon?" Louis kysyy hiljaa, mutta muuten äänettömässä aamussa se kantaa.