Susisielu

1. Alfan tytär

Hei. Minun täytyy sanoa, että olen ihan todellatodellatodella pahoillani, että tämä luku ei ole tullut aiemmin. Prologin julkaisusta on jo liian paljon aikaa, mutta minulla on ollut kouluhommia (okei, ehken voi laittaa asiaa kokonaan koulun syyksi) ja ei yksinkertaisesti ole vain ollut yhtään inspiraatiota. Ja mainittakoon vielä sekin, että en tykkää kirjoittaa lukuja pienissä pätkissä, vaan mielummin kirjoitan koko luvun/suurimman osan siitä kerralla, eli koulupäivien jälkeen ei ole ollut tarpeeksi aikaa. Mutta pelastukseni, eli syysloma alkoi juuri ja NYT minulla on aikaa. Kirjoitin siis tämän luvun valmiiksi, ja aion kirjoittaa luultavasti enemmänkin (toivon mukaan myös julkaista), joten nyt saatte vihdoin ja viimein tämän (toivottavasti odottamanne) luvun.Eli nyt, enempiä selittelemättä päästän teidät lukemaan ensimmäisen lukuni.

Istuin kokoussalin epämukavalla tuolilla antaen isäni puheiden valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Nypläsin sormissani tumman pöytäliinan kulmaa ja yritin korjata asentoani mukavammaksi, sillä takamukseni alkoi jo puutua.

Isä selitti jotain lauman jäsenmääristä, mikä ei minua kiinnostanut pätkääkään, ja minusta tuntui, että sen saattoi nähdä ilmeestäni. Yritin kyllä olla mahdollisimman kiinnostuneen näköinen, mutta valitettavasti edes se, että olen alfan tytär ja lauman tuleva johtaja, ei saanut minua innostumaan lauman asioista.

Olin aina ollut kaikillla mahdollisilla tavoilla erilainen, kuin mitä alfan tyttäreltä odotettiin. Koko alfaperheelle pakolliset kokoukset eivät kiinnostaneet, niin kuin ei myöskään kohtelias käyttäytyminen tai muut tylsyydet. Olin äidin ja isän painajainen, mutta silti he rakastivat minua.

Varsinkin viime ajat olivat olleet minulle erittäin raskaita, sillä olin kumppaninlöytämis-iässä, mikä sai koko lauman varpaisilleen, olihan se nyt melko suuri asia, kuka olisi tuleva alfa. Silti olisin halunnut olla rauhassa ilman kyselyitä, onko susisielu antanut vihjeitä mahdollisesta kumppanista.

Minusta tuntui, etten koskaan löytäisi kumppaniani. Kuka nyt edes haluaisi olla juuri minun, huonosti käyttäytyvän ja lauman asioista vähät välittävän, tytön mies. Toisaalta, kimpussani on aina ollut paljon poikia, sillä tiesin olevani hyvännäköinen, miksi en olisi, kun kerran olin ihmissusi. Ihmissudet olivat täydellisiä, sillä heidän geeninsä olivat muokkautuneet virheettömiksi.

Havahduin ajatuksistani tunteeseen, että minua tuijotettiin. Ja kyllä, ilmeisesti isä oli esittänyt minulle jonkin kysymyksen, sillä kaikkien paikallaolijoiden katseet olivat kääntyneet minuun. Moni olisi varmasti punastellut reilun kymmenen ihmisen tuijotuksesta, mutta minä vain käänsin kasvoni isään ja kysyin:

-Sanoitko jotain?

Isä tuijotti minua ankaralla katseellaan, jonka olin nähnyt useita kertoja aiemminkin, tietenkin, olihan kyseessä minä.

Isä oli hetken vaiti vain tuijottaen minua, mutta sanoi sitten tyynellä äänellä:

-Niin, Matilda, kysyin vain, voisitkohan mennä ulos vastaanottamaan lauman uutta jäsentä, jonka pitäisi saapua ihan pian?

Katsoin isää kummissani. Pyysikö hän todella minua menemään vastaan uutta jäsentä. Minua, joka en osannut käyttäytyä tai toimia muutenkaan niin kuin isän mielestä alfan tyttären arvoille oli soveliasta. Nyökkäsin kuitenkin pienesti, ja kipitin ulos kokoushuoneesta.

Huokaisin syvään päästyäni ulos käytävään. En pitänyt kokouksista lainkaan, joten olin huojentunut päästessäni edes hetkeksi ulos.

Vasta suunnatessani kohti ulko-oveamme tajusin, mitä isä oli käskenyt minun mennä tekemään. Vastaanottamaan uutta jäsentä. En todellakaan ollut kuullut mistään sellaisesta aiemmin.