3. Kohtaamisia

471 34 15
                                    

Pahoittelut, ettei uutta lukua ole tullut taaskaan pitkään aikaan, mutta en ole ehtinyt kirjoittaa ja inspiraatiokin on ollut kateissa. Minulla on tällä hetkellä sellainen tilanne, että on paljon koulutöitä, jotka vievät aikaa ja energiaa niin, etten yksinkertaisesti ehdi ja jaksa ajatella tämän tarinan kirjoittamista. Olen tästä todella pahoillani, mutta haluan yrittää keskittyä kouluun ja panostaa opiskeluun kunnolla. Tuntuu, että pää hajoaa, jos tulee vielä yhtään ylimääräistä asiaa elämääni. Toivottavasti siis ymmärrätte! Ja tämä ei todellakaan tarkoita, että kirjani jäisi tauolle, ei tosiaankaan, vaan luvut vain saattavat tulla harvoin, mutta tulevat kuitenkin. Ja nyt, sen enempiä selittämättä näitä höpinöitäni, päästän teidän uuden luvun kimppuun. Nauttikaa!

Tällä kertaa päätinkin laittaa kolmen hahmon kuvat kerralla! Eli tarinassa esiintyneet Oliver ja Antto, sekä tämän luvun mukana tuleva uusi hahmo, Stefan:

Tällä kertaa päätinkin laittaa kolmen hahmon kuvat kerralla! Eli tarinassa esiintyneet Oliver ja Antto, sekä tämän luvun mukana tuleva uusi hahmo, Stefan:

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.

(Kuvassa Oliver)

(Kuvassa Oliver)

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
SusisieluWhere stories live. Discover now