Unohdetun kreivin arvoitus

II Tuntematon kreivi

Peilikuvani paikalle ilmestyivät lumivalkeat kasvot. Niitä tosin hädin tuskin tunnisti kasvoiksi, sillä olion silmien kohdalla oli vain kaksi mustaa aukkoa ja sen suu oli vääntynyt vertahyytävään huutoon. Kasvot olivat suoraan painajaisistani. Vaikka tuo hirvittävä olento näytti huutavan, ääntäkään ei kuulunut ja silmänräpäyksessä kasvot olivat poissa. Huoneeseen tuli yhtäkkiä todella kylmä. Heti, kun jalkani saivat toimintakykynsä takaisin, juoksin kauhun vallassa takaisin alakertaan, jossa vieraat juhlivat edelleen tietämättä mitään siitä, mitä yläkerrassa oli juuri tapahtunut.

En kertonut näkemästäni olennosta kenellekään. Kuka minua olisi uskonutkaan.

                              * * *

Seuraavana aamuna Jules tuli jälleen vierailulle, tuoden minulle kukkia mukanaan. Hän oli löytänyt paikan, jonka halusi näyttää minulle. Niinpä valjastimme ratsumme ja laukkasimme Chevernyn tilusten halki aamun vaihtuessa hiljalleen päiväksi. Jules johdatti meidät vanhaan tammilehtoon chateâu de Chevernyn tilusten laitaan.

Haukoin henkeä ikivanhojen puiden noustessa yllemme ja muodostaen satumaisen vihreän katon päämme päälle. "Ihastuttava lehto Jules! En olekaan koskaan tullut tänne ratsastamaan", henkäisin. "Tiedän, tiedän. Eikä tässä vielä kaikki. Katso eteenpäin tuonne suurten puitten taakse", Jules sanoi ylpeä ilme kasvoillaan. En pitänyt hänen itserakkaasta äänensävystään, mutta katsoin silti eteeni: puiden takaa pilkisti sammaloitunut marmoripatsas, joka esitti enkeliä. Sen ympärillä oli aidattu kasvillisuuden peittämällä kivimuurilla suuri ala tilaa. Paikka näytti siltä, että se oli unohdettu vuosikymmeniä ellei jo vuosisatoja sitten.

Jätimme hevoset suuren tammen alle ja Jules avasi minulle ränsistyneen metalliportin, jonka entisistä kultakoristeista kertoivat enää maahan varisseet pienet kiiltävät muruset. Astuin uteliaana sisään. Seisoimme vanhalla kalmistolla, joka oli täynnä sammaloituneita, mutta loistokkaita hautoja.

Katselin ikivanhoja hautoja suurella mielenkiinnolla. Muratin peittämiin hautakiviin oli kirjoitettu herttuoiden, markiisien, kreivien ja aatelisnaisten nimiä. Jäin ihastuksissani tutkimaan erään saksalaisen paronittaren yksityiskohtaisesti koristeltua hautakiveä niin kaukaiselta ajalta, että kukaan olisi tuskin uskonut sen olevan enää olemassa.

Sitten katseeni osui suuren itkupajun alla seisovaan hautaan, mikä erottui selkeästi joukosta yksinkertaisuudellaan. Se oli pelkkä harmaa kivipaasi, jossa oli pieni koristekaiverrus ja teksti: "Tuntematon kreivi". Pysähdyin hautakiven eteen tutkimaan sitä tarkemmin.

Jules seisahtui viereeni ja katselimme unohdetun kreivin viimeistä leposijaa. Siinä oli jotain kummallista, mutten keksinyt mitä. "Kuinka murheellista tulla haudatuksi nimettömään hautaan tänne suurten mainekkaiden herrojen keskelle", sanoin haikeasti. "Hän oli kreivi, joten hänet piti haudata tänne aatelisten kalmistoon. Ehkä hänet haluttiin unohtaa, jos hän esimerkiksi teki rikoksen tai jotain muuta mikä tuotti häpeää hänen suvulleen", Jules päätteli.

"Mitä tahansa hän tekikin, minusta on julmaa, että hänen olemassaolonsa yritettiin noin vain pyyhkiä pois. Se on pahin rangaistus, mitä ihminen voi saada. Haudata nyt nimettömään hautaan tänne tärkeiden ihmisten hautuumaalle! Aivan kuin teeskenneltäisiin, ettei koko henkilöä olisi koskaan ollut olemassakaan", puuskahdin vihaisesti. "Hän varmasti ansaitsi sen", Jules tokaisi sellaisella äänenpainolla, ettei asiasta kannattanut ruveta kiistelemään.

Siinä samassa tajusin, miksi haudassa oli jotain outoa. Koristekuvio tekstin yläpuolella oli sama itämainen kukkakuvio kuin medaljongissa, jonka olin löytänyt linnasta. Irroitin korun jännittyneenä kaulastani vertaillakseni sitä haudan kuvion kanssa.

Julesin leukapielet kiristyivät vieressäni.

"Löysitkö sinä tuon medaljongin Chevernystä?" Jules kysyi jännittyneellä äänellä. "Kyllä vain, mistä arvasit?" kysyin häneltä kummastuneena. "Tuo medaljonki on Chevernyn kirotun miehen symboli. Ja identtisestä kuviosta päätellen tässä on Chevernyn kirotun miehen hauta", Jules sanoi tummalla äänellä.