Unohdetun kreivin arvoitus

III Öinen vieras

"Chevernyn kirottu mies?" toistin lievästi järkyttyneenä. "Kaikkihan hänet tietävät täällä. Tarina kertoo, että Chevernyssa eli ennen vanhaan nuorukainen, joka möi sielunsa paholaiselle. Paholainen kuitenkin muutti hänet hirviöksi ja mies rupesi vainoamaan linnaa ja Talcyn kylää linnan lähellä. Kerrotaan, että hän kantoi aina juuri tuollaista itämaista medaljonkia kaulassaan. Pahuus lankesi hirviön takia moniksi vuosiksi Chevernyn ja Talcyn ylle, kunnes lopulta hirviö tapettiin. Valitettavasti sekään ei vapauttanut häntä kirouksesta ja mies jäi kummittelemaan linnaan", Jules selosti minulle tärkeänä.

Minua värisytti. Muistin hahmon, jonka olin nähnyt peilissä Chevernyn linnan ylimmässä kerroksessa. "Hölynpölyä, aaveita ei ole olemassakaan, tiedät sen itsekin", naurahdin Julesille, vaikkei vapiseva ääneni vakuuttanut edes itseäni.

* * *

Yöllä näin jälleen merkillistä unta. Kuljin château de Chevernyn pihalla, mutta kaikki oli muuttunut: oli syksy ja vanhan lehmuskujan puut olivat pienempiä ja nuorempia kuin yleensä. Myös linnan edustalla, viheriöivässä laaksossa sijaitseva Talcyn kylä oli pienempi kuin muistin, mistä saatoin päättellä olevani unessani kaukana menneisyydessä. Seisoin Chevernyn puutarhan puolella, ja sitten huomasin verta. Verta oli kaikkialla, maassa ja puiden rungoissa ja leninkini helmoissa. Menin shokkiin ja minua huimasi niin paljon, etten ensin meinannut huomata maassa makaavaa miestä, joka oli pukeutunut ylhäisiin vaatteisiin. Kauhukseni huomasin myös miekan, joka oli isketty suoraan miehen läpi. Hän oli kuollut, mies oli surmattu hyvin kylmäverisesti.

Heräsin hätkähtäen painajaisestani joskus sydänyön jälkeen, keho yltä päältä kylmässä hiessä. Sydämeni tykytti niin, etten voinut enää nukkua, joten nousin ylös ja kävelin huoneen toiselle puolelle suurelle ranskalaiselle ikkunalle saadakseni raitista ilmaa.

Jossain kaukana alkoi jyristä lähestyvä ukkonen. "Kreivi, joka kauan sitten eli  château de Chevernyssä..." mutisin ja kääntelin sormissani pientä kultaista medaljonkia, joka roikkui edelleen kaulassani. Sitten kirkas salaman välähdys keskeytti ajatukseni.

Ukkonen jyrähti aivan Chevernyn yllä ja kartano joutui myrskyn silmään. Huoneeni ovelta kuului outoa ääntä, aivan kuin näkymättömät kädet olisivat hapuilleet sitä auki. Säikähdin niin että sydämeni jätti yhden lyönnin välistä.

Seisoin lamaantuneena paikallani ja puristin ikkunalautaa rystyset valkoisina. Odotin henkeä pidättäen. Minä tiesin koko ajan, että se oli jälleen tulossa. Kun huoneen läpi kävi kylmä viima, en ollut yllättynyt. Hetken oli kuolemanhiljaista. Sitten sänkyni takaa ilmestyi painajaisteni vertahyytävä olento.

Se ei sanonut sanaakaan, hohkasi vain kylmää ympärilleen. Olennon ruumis oli pelkkä himmeästi läpikuultava vuori ilman minkäänlaisia inhimillisiä muotoja ja sen mustat silmäaukot olivat kohdistuneet suoraan minuun.

Pelkäsin niin etten saanut henkeä. Nipistin itseäni, nipistin toisenkin kerran, mutten herännyt. Tämä oli totista totta. "Mitä sinä haluat minusta?" Parkaisin sille, enkä voinut estää ääntäni vapisemasta. Hahmo ei sanonut mitään, lipui vain äänettömästi lähemmäs. Peräännyin pelosta kankeana niin kauas siitä kuin pääsin, mutta tunsin melkein heti seinän selkääni vasten. Olin liian peloissani edes huutamaan. Minulla ei ollut enää mitään pääsyä pois.

Aaveen hohtavasta ruumiista erkani käsivarrentapainen, joka kurkotti minua kohti, kuin aikeissa tarttua kurkkuuni kiinni. Silloin muistin kaulassani roikkuvan medaljongin. "Tämänkö sinä haluat?", kysyin vapisten ja sain medaljongin irrotettua kaulastani, vaikka sormeni tuntuivat lähes tunnottomilta. Haamu ei edelleenkään sanonut mitään. Se oli jo niin lähellä että ikkuna takanani huurtui.

Hermoni eivät kestäneet enempää. Maailma pyörähti ympäri ja korvissani suhisi ankarasti. Tunsin medaljongin luisuvan kankeitten sormieni välistä ja kaaduin tajuttomana lattialle.

     * * *

"Huomenta mademoiselle,  pyysitte minua eilen tuomaan aamiaisen yhdeksäksi", palvelijattareni Marien ääni kaikui utuisena korviini. Avasin silmäni ja hämmästyin pahan kerran: makasin jälleen omassa pylvässängyssäni makuuhuoneessani. Tunnustelin varovasti päätäni ja tarkastin vartaloni, mutta päätäni ei särkenyt eikä missään kehossani näkynyt mustelman mustelmaa, vaikka olin pyörtynyt suorilta jaloilta huoneeni lattialle.

Marie hymyili iloisesti ja asetti aamiaistarjottimen eteeni. "Huomenta Marie. Satutko tietämään, kuka kantoi minut takaisin sänkyyni eilen yöllä? Pyörryin toiselle puolelle huonettani ikkunan eteen ja joku on kantanut minut takaisin vuoteeseeni. Haluaisin kiittää häntä avusta" kysyin palvelijaltani ällistyneenä. Marie katsoi minua hämmentyneenä. "Ei ainakaan kukaan palvelusväestä, mademoiselle. Jos joku heistä olisi löytänyt teidät lattialta, kyseinen henkilö olisi valvonut vierellänne, mutta kaikki nukkuivat sikeästi koko yön. Myös kreivitär Louise d'Alençon nukkuu vielä, en usko hänenkään heränneen yöllä", Marie huomautti.

"Olen todella pahoillani mademoiselle, kukaan meistä ei tiennyt, että tarvitsitte apua, jos vain olisimme -" hän jatkoi kiireesti hätääntyneellä äänellä. "Älä huoli Marie, kaikki on hyvin. Taisin vain nähdä unta", naurahdin rauhoittavasti. Marie huokaisi helpottuneena ja poistui hetken kuluttua huoneesta luoden minuun hieman epäilevän katseen. Hän varmaankin piti minua aivan järkensä menettäneenä. Odotin kärsivällisesti naisen kävelevän takaisin alakertaan ja nousin sitten ylös.

Tiesin hyvin, etten ollut vain kuvitellut näkemääni aavetta, joka mitä todennäköisimmin oli ollut Chevernyn pahamaineinen kirottu kreivi. Se oli oikeasti ollut huoneessani. Katselin ympärilleni, mutta medaljonkia ei näkynyt missään.

Kreivi oli ottanut sen mukaansa. Jotenkin se ei yllättänyt minua, olinhan löytänyt koko kapistuksen huoneesta, joka varmasti kuului hänelle.

Päättelin myös, että aave oli ottanut minut kiinni kaatuessani. Ainakin se oli kantanut minut sänkyyni, sillä en olisi millään päässyt itse takaisin vuoteeseeni ilman apua, kun kerran kaikki muut Chevernyssä olivat nukkuneet. "Aave olisi voinut jättää minut lattialle, mutta sen sijaan otti minut mkiinni ja kantoi takaisin vuoteeseeni. Miksi se olisi niin tehnyt, jos olisi läpeensä pahansuopa niin kuin Jules kertoi", pohdin hiljaa.