No control || H.S. Finnish

|17|

Bella näkökulma:

Heräsin keskellä yötä vatsakipuun. Aluksi kipu oli ihan pientä mutta sitten kipu koveni todella kovaksi. En meinannut saada kunnolla henkeä.

-Harry! huusin kyyneleet silmissäni jolloin mies heräsi. Hän otti kädet ympäriltäni ja käperryin pieneen myttyyn.

-Bel mikä sulla on? Harry kysyi hätäisesti. Hän nousi sängyltä ja tuli sängyn toiselle puolelle jotta näkisi kasvoni.

-Sattuuu! huusin ja tartuin Harryn kädestä kiinni.

-Mä haen sun vanhemmat okei? Harry sanoi ja juoksi nopeasti ulos huoneesta. Pian vanhempani juoksivat huoneeseen ja tulivat luokseni.

-Bella mihin sattuu? isäni kysyi.

-Mahaan, sanoin ja yritin saada henkeä. Kipu oli sietämätöntä. Olisin vain halunnut syödä kokonaisen paketin särkylääkettä ja kuolla. Tunsin käsieni hikoavan. Aloin täristä. Isäni nosti minut syliinsä ja lähti viemään hotellista ulos. Äitini oli ilmeisesti soittanut ambulanssin.

Harryn näkökulma:

En tiennyt mikä Bellalla oli. Näin kuitenkin hänen tuskan ja pysyin poissa tieltä.

-Harry voitko sä tulla sairaalalle Benin kanssa? Bellan äiti pyysi.

-Joo tottakai, sanoin. Näin kuinka Bella kannettiin hissiin ja he lähtivät kohti sairaalaa. Jäin seisomaan bokserit jalassa keskelle käytävää. Menin huoneeseemme ja puin nopeasti jotain päälleni. Laitoin kollarit ja t-paidan. Otin Bellan kaapista housut ja paidan jotta hän saisi puettua sairaalalla. Otin mukaan avaimet puhelimen ja rahapussin ja lähdin herättämään Bellan veljeä.

Menin viereiseen huoneeseen jonka ovi oli jätetty auki. Näin pojan makaamassa toisessa makuuhuoneessa sängyllä. Herätin hänet ja kerroin mitä oli tapahtunut. Hän puki päälleen ja lähdimme sairaalaa kohti.

Saavuimme sairaalalle taksilla. Teresa oli laittanut huoneen numeron meille viestillä. Menimme huoneelle ja koputimme oveen. Mark tuli avaamaan ja päästi meidät sisälle. Bella makasi ihan kunnossa sängyllä. Kävimme halaamassa häntä Benin kanssa.

-Saanko mä olla hetken Harryn kanssa? Bella pyysi ja hänen vanhempansa nyökkäsivät. Muut menivät pois huoneesta ja istuin tuolille sängyn vierellä.

-Ootko sä kunnossa? kysyin tytöltä ja otin hänen kätensä omieni sisälle.

-Ei sun ois tarvinu tietää, Bella sanoi hiljaa.

-Mitä? kysyin.

-Ei sitte sääliä, Bella sanoi ja katsoi minua silmiin. Nyökkäsin ja hymyilin vähän.

-Anemia, tyttö kuiskasi.

-Toi kohtaus johtu mun alhasista rauta-arvoista. Ja siitä ku en syö tarpeeks ku liikun niin paljo, hän jatkoi.

-Eikai toi oo vakavaa? kysyin.

-Ei se oo kunhan alan taas syömään tarpeeksi, Bel sanoi ja huokaisin.

-Mä olin tosi huolissani, sanoin ja halasin tyttöä.

-Anteeks että huolestutin, hän sanoi ja rutistin tyttöä tiukemmin.

Lääkäri astui huoneeseen ja katsoi meitä hieman ihmeissään. Bellan perhe tuli lääkärin perässä. Päästin Bellasta irti ja lääkäri käveli luoksemme.

-Sä pääset pois täältä heti kun sulla on hyvä olo. Kannattaa syödä rautatabletteja kerran päivässä ja sitten syödä kunnolla. Suosittelen että lepäät ainakin tänään, lääkäri neuvoi.