No control || H.S. Finnish

|30|

Harryn näkökulma:

Astuin sairaalan luikuovista sisään ja kävelin suoraan tiskille. Kysyin huonetta missä Bella oli. Hoitaja kertoi sen minulle ystävällisesti ja lähdin heti huonetta kohti.

Avasin oven jonka takana näin Bellan äidin ja lääkärin. Heidän takanaan makasi Bella. Hänen poskella oli mustelma ja side pään ympärillä. Kävelin sairaalasängyn luo ja katsoin tyttöä silmiin. Hän katsoi takaisin muttei reagoinut mitenkään. Istahdin tuolille sängyn vieressä.

-Bella ootko sä kunnossa? kysyin huolestuneena ja otin hänen kädestään kiinni. Tyttö oli hetken hiljaa kunnes sitten vastasi.

-Eiks toi oo se sama mies jonka kuvaa te näytitte aikasemmin? Bella kysyi. Suuni aukesi raolleen. Käänsin katseeni Bellan äitiin joka katsoi minua pahoittelevalla ilmeellä. Käänsin katseen takaisin tyttöön.

Hän ei muistanut minua.

Päästin tytön kädestä irti ja tunsin suolaisen kyyneleen silmäkulmassani.

-M-mitä kävi? kysyin hiljaa.

-Bellalla on muistin menetys. Hänen on vaikeaa muistaa joitakin asioita. Se voi olla pysyvää tai sitten se menee ohi myöhemmin, lääkäri kertoi.

-Etkö sä muista mua? kysyin ja katsoin tyttöä silmiin.

-Mä en tiedä ootko sä jotenkin tärkeä ihminen mun elämässä mutta et muistu mun mieleen ollenkaan, tyttö sanoi. Peruutin pois sängyn vierestä ja lähdin kohti ovea. Tarvitsin raitista ilmaa. Avasin oven ja astuin käytävään josta menin suoraan ulos. Lähdin kävelemään lumista tietä pitkin ilman määränpäätä. Otin puhelimen taskustani. Liam oli soittanut joten päätin soittaa takaisin.

L: Moi. Onks Bella kunnossa?

Hiljennyin ja kokosin itseäni.

H: Aivotärähdys ja muutama mustelma. Ei mitään muuta ulkoista.

L: Mut sehän on hyvä ettei käyny pahemmin

H: Se ei oo hyvä Liam

L: Mitä?

H: Bella ei...

Hiljennyin taas. En halunnut sanoa sitä ääneen.

L: Harry mitä?

H: Bella ei muista mua

Kuiskasin varmaan niin hiljaa ettei Liam kuullut mitään nyyhkytykseni seasta.

L: Mitä?

H: Sillä on muistin menetys eikä se tiiä yhtään kuka mä oon. Lääkäri sano että se saattaa olla pysyvää tai sitten muisti palautuu

L: Harry mä uskon että kyllä Bella muistaa sut jossain vaiheessa

H: Mmmmm

L: Kyllä muistaa!

H: Käykö jos jään tänne vielä muutamaks päiväks?

L: Totta kai se käy. Oo niin pitkään kun sun tarvii. Kerrotaan sulle sitten suunnitelmista

H: Okei kiitti

H: Voitko kertoo tästä muille. En usko että mä pystyn siihen ite

L: Joo voin kertoa. Ja Harry

H: No?

L: Älä huoli. Kyllä Bella tulee kuntoon

H: Kiitos Liam

L: Eipä mitään

H: Moikka

L: Moikka

Suljin puhelun ja lähdin kävelemään takaisin sairaalalle.

Astuin huoneeseen ja kävin samalle paikalle istumaan jossa olin ollut aiemmin. Huoneessa ei ollut muita. Katsoin tyttöä joka nukkui. Hänen kauniit kasvonsa olivat hieman ruhjeilla ja poskessa näkyi edelleen selvästi mustelma. Sitten näin haavan jota en aikaisemmin ollut nähnyt. Hänen päätä kiertävässä siteessä oli punainen läikkä niskan kohdalla. Hän oli lyönyt päänsä. Sormeni silittivät tytön poskea ja katselin kuinka hänen iho värähti kosketuksestani. Se sai pienen hymyn huulilleni. Se kuitenkin hyytyi kun en nähnyt tytön huulilla samaa hymyä jonka olin nähnyt vielä pari päivää sitten. Otin tytön pienen käden omieni lomaan ja silitin hänen kämmenselkää. Sormien päissä olevissa kynsissä oli kuluneet laikut mustaa kynsilakkaa. Painoin huuleni kevyesti hänen kämmenselälleen. Katsahdin vielä tytön kasvoja. Huomasin kuinka hän alkoi heräämään ja pian hänen siniset silmänsä tuijottivat vihreitäni.

-Moi? hän sanoi ja nousi istuma-asentoon.

-Eihän sua satu? varmistin.

-Ei, hän vastasi.

-Mä en edelleenkään tiedä kuka sä olet ja mitä sä teet täällä. Voitko vaikka kertoa? tyttö sanoi.

-Sä oot ollu mun fani viimiset viis vuotta ja sä oot aina halunnu tavata mut. Sä tapasit mut vähän aikaa sitten ja ollaan juteltu sitä ennen. Sä kerroit mulle eilen että haluaisit olla mun tyttöystävä jonain päivänä, kerroin.

-Okei ensinnäkin mä en ole fanittanut ketään viittä vuotta. En oo ikinä nähnyt sua enkä ainakaan tavannut sua. ENKÄ TODELLAKAAN USKO ETTÄ OOT MUN POIKAYSTÄVÄ JOTEN HOITAJA TUU VIEMÄÄN TÄÄ RANDOM MIES POIS MUN HUONEESTA! tyttö huusi. Yritin lähestyä häntä mutta näin että häntä oikeasti pelotti. Ovesta astui sisään hoitaja joka pyysi minua poistumaan. Katsoin vielä tyttöä joka makasi sängyllä hengittäen nopeasti ja tuijotti minua pelokkaana. Käännyin sitten ovea kohti ja astuin siitä ulos.

Hän ei muistanut minua.

Oon kirjottanu tän tarinan loppuun enkä todellakaan aijo lopettaa tähän. Kirjotan tähän jatkoa ni ajattelin että kirjotan jatko-osan tälle erillisenä kirjana. Mun mielestä se on parempi kirjottaa nyt koska tuli tämmönen vähän isompi asia nyt. Ja se kirja tulee julki sitten kun kirjotan siihen ensimmäisen luvun jonka takia sitä ei vielä nää mun profiilissa. Ilmotan siitä sitten tässä.

Jatko-osa tulee olemaa pidempi. Täs oli vaan 30 lukuu mut musta tuntuu että seuraavan kirjan lukujen määrä saattaa lähennellä 50.

Rakastan teitä😘