No control || H.S. Finnish

|29|

Bellan näkökulma:

Seuraavana päivänä heräsin, tein aamutoimet ja puin, söin ja lähdin kouluun. Luulin että tästä tulisi aivan tavallinen koulupäivä, mutta no, niin ei käynyt.

Kävelin koulun ovista sisään ja jäin odottamaan ensimmäisen tuntini alkua. Huomasin kuinka muutama luokkamme tytöistä tuijottivat minua halveksuen muutaman metrin päässä. Pian yksi heistä tuli lähemmäs.

-Vai oot sä nykyään Harry Stylesin tyttöystävä? hän sanoi ja tökkäsi minua rintaan.

-Aika alas on vajonnu seki kaveri. Ansaitsis paljo parempaa ku tommosen ruipelon, toinen lisäsi.

-Ei me...yritin mutta yksi keskeytti.

-Turpa kiinni ei kukaan jaksa kuunnella sun piipitystäs.

-Mut, yritin.

-Mä sanoin turpa kiinni! tyttö huusi ja löi sitten minua poskelle. Maistoin veren suussani. Sitten tuli toinen tyttö joka tönäisi minut kovaa seinää päin. Tunsin kuinka pääni kolahti tiiliseinään. Päähäni koski. Sain vielä muutaman potkun vartalooni kunnes maailma sumeni ja menin tajuttomaksi.

Harryn näkökulma:

Keskustelimme poikien kanssa jostain bändin tulevista keikoista ja musiikkivideoista kun kuulin puhelimeni viestiäänen. Otin puhelimen takataskusta ja avasin keskustelun. Bellan äiti oli laittanut minulle viestiä:

Bella on sairaalassa. En itsekään tiedä mikä hänen tilansa on mutta olen menossa sinne nyt. Ajattelin ilmoittaa sinulle. En tiedä muuta kuin että hänet hakattiin koulussa. Ilmoittelen sitten kun tiedän enemmän.

Viesti pysäytti minut. Se pysäytti kaiken ympärilläni. En kuullut mitään puhetta ympärilläni. Tuijotin vain tyhjyyteen ja yritin käsitellä asijoita pääni sisällä. Tunsin kuinka menetin voimani. Puhelin putosi kädestäni lattialle ja valahdin sohvalta maahan polvilleni. Tuijotin lattiaa ja tunsin kyyneleiden valuvan poskillani. Pojat kääntyivät katsomaan minuun ja kaikki tulivat heti luokseni. He kyselivät mikä minulla oli. En saanut yhtään sanaa suustani. Niiskaisin ja yritin koota itseäni. Sain sanottua kolme sanaa:

-Bella on sairaalassa.

Kaikki pojat tulivat heti halaamaan minua ja yrittivät rauhoitella minua. Olimme kaikki ryhmähalissa kymmenen minuuttia kunnes olin sen verran rauhoittunut että pystyin ehkä jopa kertomaan asijasta.

-Bel hakattiin koulussa, kuiskasin ja pyyhin kyyneleitä poskiltani.

-Onks tilanne kuinka vakava? Niall kysyi.

-Mä en tiedä. Bellan äiti laittoi mulle vasta viestiä ja se oli matkalla sairaalaan. Kerto että ilmottaa kun tietää jotain enemmän, huokaisin.

-Aijotko sä lähteä sinne? Louis kysyi. Nyökkäsin.

-Tarvitko sä seuraa vai meetkö sä yksin? Liam kysyi.

-Mä ajattelin että ehkä on parempi että mennään yksin ettei Bella järkyty heti kun herää...jos herää, hiljennyin lopussa ja tunsin taas polttavat kyyneleet poskillani.

-Kyllä Bella selvii, Louis sanoi ja kaikki pojat olivat taas ympärilläni halaamassa.

-Pärjäätteks te ilman mua? kysyin ja kaikki vain nyökkäsivät.

-Tottakai pärjätään. Tärkeempää on nyt se miten Bella voi, Liam sanoi.

-Kiitti pojat rakastan teitä! huudahdin ja juoksin eteiseen hakemaan takkiani. Otin matkalaukkuni jonka Niall oli käynyt hakemassa huoneestani ja lähdin ulos. Otin auton alleni ja lähdin kohti lentokenttää. Kohteena Suomi.

Bellan näkökulma:

Heräsin tokkurassa pehmeältä sängyltä ja avasin silmäni, mutta nähdessäni kirkkaan valon suljin ne automaattisesti kiinni. Raotin toista silmääni ja yritin tottua valoon. Olin sairaalassa. En vain muista että miksi?

-Voi kulta sä oot kunnossa mä olin niin huolissani! kuulin äitini itkuisen äänen.

-Mitä mulle kävi? kysyin.

-Sut hakattiin koulussa, äiti sanoi joka sai hänet itkemään vielä enemmän.

-En muista mitään, sanoin ja katsoin ympärilleni. Ovi avautui ja lääkäri astui huoneeseen.

-Ai oletkin jo hereillä. Onko mitään kipuja? lääkäri kysyi.

-Päähän sattuu, sanoin totuudenmukaisesti.

-Okei. Katson vielä että kaikki on kunnossa, lääkäri sanoi ja alkoi tutkimaan minua.

Tutkittuaan hän kyseli vielä kysymyksiä.

-Okei aloitetaan helpolla. Mikä sinun nimesi on? hän kysyi.

-Bella, vastasin.

-Kuka hän on? lääkäri kysyi ja osoitti äitiäni.

-Mun äiti, vastasin.

-Okei hyvä. Entäs mikä päivä tänään on? hän kysyi. Eikös nyt ole lauantai...eikun hetkonen perjantai...vai sittenkin keskiviikko?

-Mä en ole kyllä varma, vastasin koska tiesin että kannatti puhua totta.

-Okei entä kuka hän on? lääkäri kysyi ja näytti minulle miehen kuvaa. Miehellä oli kiharat hiukset, vihreät silmät, pinkit huulet, tatuointeja ja todella hyvökuntoinen vartalo. En vain muistanut hänen nimeään.

-Minusta tuntuu etten ole koskaan nähnyt häntä ennen, sanoin. Näin äitini kasvoilla järkyttyneen ilmeen ja lääkärikin oli huolissaan.

Kuka tuo mies oli?