"Muistoni kuolevat ajan myötä ja niiden mukana myös yhteiset muistomme. Tuletko unohtamaan minut? Toivon niin. Älä sure kun olen poissa. Muista minut, älä unohda, mutta ole onnellinen äläkä anna meidän muistomme häiritä. Elä! Minun on mentävä. Hyväs...
Katselin edessä olevaa naapurin ikkunaa, missä olin nähnyt vilauksen minua katsovasta pojasta. Hän ei tullut takaisin. Ehdin vain nähdä hänen siniset silmät ja kulmikkaat kasvot. Ajatuksen harhalivat tuijottaessani. Mitä jos tämä nuori poika oli sama, kuka oli lähettänyt mysteerisen kirjeen ja ruusun. Entä jos hän oli vain joku satunnainen, joka oli nähnyt minun itkevän? Erittäin outoa. En tiennyt enää edes mitä ajattelisin, niin sekaisin ajatuksen olivat. Miten saisin varmistaa asian? Tietenkin. Minä menisin suoraan kysymään. Naapureita kun olemme. Kiiruhdin alakertaan.
"Menen kävelylle. Tulen ihan pian takaisin." sanoin hengästyneenä isälle.
Kun olin päässyt kadulle ja sen jälkeen vastakkaisen kaupunki talon eteen, soitin ovikelloa. Odotin. Kukaan ei tullut avaamaan. Soitin vielä kerran uudelleen. Hän ei varmaan halunnut avata ovea. Miksi? Ajatuksen jäivät kesken kun kaunis minun ikäinen ja luultavasti erittäin rikas tyttö tuli avaamaan oven.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
"Hei! Oletko uusi naapurimme Ester? mukava tavata! Minun nimeni on Violette Lefeble." tyttö sanoi energisesti isolla hymyllä. Ihmettelin tosin mistä hän tiesi nimeni.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
"Moikka! Juu olen... Tota noin, asutko täällä yksin?" kysyin varovaisesti. Pojalla todennäköisesti oli tyttöystävä.
"En, asun poikayatäväni kanssa. Miksi kysyt?" hän kysyi.
"Aa. En...siis... ihan muuten vaan." vastasi ison epäaidon hymyn kanssa, mikä varmasti ulottui silmiini asti, jotta en herättäisi mitään epäilystä.
"Matthew! Tule tänne ja katso kuka tuli ovelle!" hän huusi.
"Ei sinun tarvitse vaivata häntä..." sanoin erittäin nopeasti sillä olin hädissäni, sillä tästä seuraisi hetki milloin saisin nähdä pojan, joka miniä ikkunasta oli vakoillut.
"No tottakai esittelen hänet sinulle. Hän varmasti haluaa tietää uuden naapurimme aivan niin kuin minäkin." hän sanoi muitta mutkitta, eikä ottanut sanomaani kuuleviin korviinsa.
"No, olisi mukava tutustua paremmin. Vaikutat suloiselta. Tule koska vaan kylään vaikkapa teelle. Kävisikö huomenna neljän aikoihin?" hän säihky kysyessään tätä minulta kun odotimme hänen poikaystävää, minkä jo kuulimme astelevan portaita alas.
"Kiitos kutsusta. Tulen oikein mielelläni. Treffit siis sovittu huomiselle!" vastasin innoissani. Saisin luultavasti uusia ystäviä eikä tämä tee-idea varmasti ole huonoksi.
Näin tumman hahmon kävelevän ovea kohti. Hänen lähestyessän valoa kohti peruin kaikki ajatatukset miten hyvä idea oli mennä heille kylään. Tuo poika oli se sama tummatukkainen poika, joka tappeli, minusta. Katseemme kohtasivat ja tunsin itseni hyvin pahoinvoivaksi. Hän tuijotti minua kuin olisi nähnyt aaveen. Minusta tuntui aivan samalta.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
"Hmm...hei. Matthew Lamure. Hauska tutusta." hän kätteli minua, mutta puhe jäi vajaaksi. Hän ei ollut liikkunut milliäkään siitä hetkestä lähtien kun oli nähnyt minut.
"Moi. Hauska tutustua myös... Olen Ester, Ester Lora." kuiskasin ja haroin hiuksiani hermostuneena.
Seuraavaksi syntyi kiusallinen hiljaisuus. Meistä kumpikaan ei halua kertoa Violettelle, että tunnemme jo toisemme. Tämä poika oli uskomattoman komea. Hän näyttää todelliselta jumalalta minulle. Hänen sotkuiset hiukset laskeutuvat ihanan pehmeästi ja hänen kulmikas leuka on niin hento ja siro, että kuka vaan voisi rikkoa sen pelkästään koskemalla. En uskaltnut sanoa mitään, mutta onneksi Violette pelasti tilanteen sanomalla reippaasti:
"En malta odottaa sinun tulemistasi! Aika ei ole paras mahdollinen, mutta minulla on menoa myöhemmin. Toivon, että se ei haittaa."
"Ei, ei suinkaan. Täydellinen ai...." ehdin vastata kunnes:
"Siis...HÄN on tulossa meille? Koska?" Matthew keskeytti puheenvuoroni erittäin tylysti.
En halua mennä. En tämän jälkeen kun tapasin tämän saman pojan. Miksi alunperin menin lupaamaan tulevani? Olisin hyvin voinut sanoa, että minulla on menoa... Hän ei selvästi halua minua lähelle. Oli virhe tulla tänne.
"Kyllä, kuulit oikein Matthew. Eikö olekin ihanaa!" Violette sanoi painostavasti sanaa "ihanaa" ja huomasin miten hän katsoi Matthewta pahasti.
"...Joo...siis...on... Tervetuloa!" Mathhew sanoi ripeästi ja väänsi surkeiman tekohymyn ikinä.
"No nähdään sitten huomenna." yritin kuulostaa ytävälliseltä.
Tämä ei olisi voinut huonommin mennä. Käännyin ja lähdin menemään takaisin kotiin. Alkoi sataa.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
• • • • • • • • • Pieni fakta: Ranskan rivieralla on vuodessa noin 300 aurinkoista päivää vuodessa. Oliko hyvä! Klikatkaa ⭐!! -Ada
