Elina oli ollut harvinaisen vaitonainen saavuttuaan punaisen naisen perässä Liljan eteiseen. Mies tunsi mielipahan piston, kun tytön rispaantuneiden kenkien rakoihin kertyneet paakut tahrasivat hänen rakkaansa täyteläisen beigeä mattoa.
Levinnyt ripsiväri sai tytön näyttämään vielä enemmän yläasteikäiseltä, kuin yleensä, mikä oli saavutus, sillä Aamos oli luullut tätä ensi kerran nähdessään suunnilleen 14-vuotiaaksi. Korkeintaan kuusitoistakesäiseksi. Kiharat olivat tuulen tuivertamat, tavalla, joka sulattaisi jonkun runoja kirjoittelevan pojan sydämen.
Hymykuopat olivat tiessään. "Harmi", Aamos ajatteli. Tämä oli toivonut, että kyyneleet olisivat valuneet niihin pieniksi lammiksi, kun Aamos kieltäytyisi kaikista tämän pyynnöistä.
Mutta mitään pyyntöjä ei tullut. Elinan katse viipyili ovien hopeoiduissa vetimissä, ruskeanahkaisten kenkiensä railoissa, kuin olisi voinut lukea niistä viimeisen vuoden aikana tapahtuneiden seikkailujen tarinoita. Hiljaisuus tuntui painostavalta, sillä Aamosin rintaa ahdisti tytön mukanaan tuoma punapää.
Nainen oli ollut laiha, ja koko olemus oli ollut rispaantunut. Hän oli tuonut Aamosin mieleen kissan, joka oli ollut kuukauden teillä tuntemattomilla, tullen kotiin. Aamosta miltei kadutti, että tämä oli avannut oven, ja ajatus synkisti hänen mieltään. Kissa oli ilmeisesti tuntenut Liljan, heillä oli ällöttävät lempinimet toisilleen - tuttavalliset lyhenteet, jotka olivat iskeneet kuin tikarit Aamosin rintaan.
Liljan ilmeet olivat olleet syvästi arvioivia. Ne olivat vaihdelleet kyllästymisestä iloisuuteen, mutta poukkoilleet synkkyyteen ja katkeruuteen. Mitä nainen merkitsi Liljalle? Aamosin suunpielet vääntyivät väkisin alaspäin. Häneen vilkaissut Elina näytti säikähtäneeltä reaktion muutoksesta.
Aamos vähät välitti.
Hänen mielensä täyttyi vaihtoehtoisista todellisuuksista.
Yhdessä nainen kävi Liljan kanssa koulua, he olivat parhaat ystävät, suloiset pikkutytöt jotka letittivät toistensa hiuksia. Toisessa taas he olivat teini-ikäisiä, jotka pitivät kaulassaan kolikkoautomaatista saatuja muovikoruja, leikellen printillisiä t-paitoja napapaidoiksi, maistellen tupakkeja, vaihdellen makuhuulikiiltoja. Eräässä nainen oli Liljan tuntemattoman suvun jäsen, ainoa jonka kanssa Lilja oli enää väleissä.
Mutta nuo kaikki lopulta muuttuivat Aamosin mielen kamalimmaksi tuotokseksi.
Pullearaajaiset pikkutytöt muuttuivat sorjiksi teineiksi, jotka vaihtoivat intohimoisia suudelmia, aikuisuuden reunamilla samassa sängyssä makaavaksi pariskunnaksi, jotka kikattelivat kääriytyessään vaaleisiin lakanoihin, auringon valaistessa punahiuksisen palavaa sädekehää.
Kurkkua kuristi vimmatusti.
Ei ole muuta syytä kemialle, joka säteili huoneessa punahiuksisen astuessa sisään. Se oli räjäyttänyt Aamosin tiehensä, tämä oli nyt Liljalle olematon. Nainen oli ollut niin hautautunut ajatuksiinsa, että näytti muistavan miehen vasta viittoessaan kumppaniaan kohti parveketta, jonne tämä ei ollut yleensä välittänyt mennä.
Aamos mieli juosta kohti tuota kirottua ovea, jonka takana piili hänen rakkaansa ja turmion tuova punahiuksinen. Tempoa salpaa, lyödä ikkunoiden lasi rikki, tarttua punahiuksista rinnuksista, huutaa keuhkonsa tyhjäksi ja pudottaa tämä tyhjyyteen, tarttua Liljaa kädestä ja lentää.
"Muutettiin Okon kanssa yhteen."
Mitä?
Aamosin piti koota ajatuksensa tiiviimmäksi paketiksi, kunnes sai yhdistettyä äänen Elinaan.
Katsoessaan häneen tyttö sulatti Aamosin sydämen ympärille kerrostunutta jäätä jälleen. Kasvot olivat hautautuneet syvälle kaulahuiviin, uteliaiden silmien paistaen uteliaasti. Niiden katse oli läpitunkeva, syvät silmät kiiluivat kuin kissalla.
YOU ARE READING
Kun menetän sinut
General Fiction"Mitä tekisit jos nyt lähtisin?" Nainen huokaisi raskaasti, ja loi Aamosiin väsyneen katseen. "Tiedät että en voisi tehdä tätä ilman sinua. Lähtisin perääsi, tietysti." Aamos nielaisi kivuliaasti. Hän pelkäsi tätä kysymystä enemmän kuin mitään, mutt...
