Pyyntö

4

Katsoin alas jyrkänteeltä. Pudotus ei vaikuttanut pahalta, mutta raajat sidottuina en pääsisi pitkälle. Painot jaloissani makaisin vain meren pohjassa. Tiesivätkö nämä ihmiset etten hukkuisi? Hiestä märkä alusmekkoni oli liimaantunut selkääni. Kädet pitelivät minua paikallaan. Kurkkuni oli kipeä huutamisesta. Oli tapahtunut jotain kamalaa. Suuhuni valui jotain rautaista. Verta. Päätäni jomotti. Yökkäsin ja yritin päästä irti pitelijäni otteesta. Kädet kehollani eivät liikahtaneetkaan.

"Jos sinulla olisi ollut järkeä päässä, et olisi..."

Selkäni rikkoi veden pintajännityksen ja upposin. Viileä vesi kasteli vaatteeni. Vedin sisään sitä ja hengitin sen ilman tavoin ulos. Upposin hitaasti pohjaa kohti. Avasin silmäni. Vesi oli kirkasta, mutta kaloja ei näkynyt. Vain rosoista kiviseinämää. Pyörähdin vedessä ympäri. Vesi jatkui silmän kantamattomiin tylsänä, jatkuvasti identtisenä maastona. Hiekkapohja pöllysi jalkojeni liikkeestä. Hiukseni leijuivat painottomina pääni ympärillä. Tiesin, ettei minulla ollut hätää, mutta merenpohjassa oleskeleminen sidottuna ei kieltämättä ollut lempi ajanvietettäni. Aloin vitkuttaa toista kättäni pois köysistä.

Lähdin liikkeelle. Kauhoin ylöspäin, pintaa kohti. Pääni ponnahti veden yläpuolelle. Ilma oli hiostavaa ja lämmintä. Pilvet taivaalla olivat harmaita, ne lupasivat myrskyä. Yritin nähdä kielekkeelle. Korkealla ylhäällä, kielekkeen päällä, näkyi vielä liikettä. He olivat vielä siellä. Hahmo katsoi alas kielekkeen yli. Hän huusi jotain. Ääni puuroutui korvissani, en saanut selvää hänen sanoistaan. Alkoi sataa. Pisarat valuivat poskiani pitkin kuin kyyneleet. Sukelsin takaisin veteen.

*

Silmäni rävähtivät auki. Sade ropisi ikkunoita vasten. Heitin peittoni sivuun ja nousin huterille jaloilleni. Kävelin lähimmälle ikkunalle ja raotin verhoa. Mustalta taivaalta kaatoi vettä ja ikkunaani pitkin valui pisaroita. Kiiruhdin yöpöydälleni ja raotin sen ylimmäistä laatikkoa. Otin esiin taskukellon, jonka Suzette oli minulle antanut. Napsautin sen kannen auki. Puoli kaksi. Selässäni hiipi outo tunne siitä, että jokin ei ollut kohdallaan, mutten saanut tunteesta kiinni. Olin nukkunut sikeästi kuin tukki, nähden vain mustaa.

Halusin lähteä ulos sateeseen. Kaipasin raitista ilmaa ja veden tuntua ihollani. Kävelin vaatehuoneeseeni ja aloin availla kaappeja. Kaduin hetken sitä, että olin käskenyt hovineitoni yöksi pois luotani. Kun löysin pitkät hupulliset viitat, olin varma, että olin osunut oikeaan. Otin kaapista ohuehkon tummansinisen viitan heitin sen niskaani. Kangas ei vaikuttanut vedenkestävältä, mutta se ei minua haitannut. Viitan klipsi oli kullattu ja sen pinnassa oli aaltoa esittävä kohokuvio. Napsautin sen kiinni ja vedin jalkaani ruskeat saappaat, jotka löysin toisesta kaapista. Viita ilman kädenreikiä ei peittänyt silkkistä yöpukuani. Sen luonnonvalkoinen kangas ylettyi melkein polviini asti. Näytin naurettavalta, mutta kukaan ei varmaankaan tulisi näkemään minua.

Etenin autiota käytävää pitkin kohti portaikkoa niin hiljaa kuin pystyin. En halunnut herättää ketään. Hyppelin suuret portaat alas nopeasti ja ohitin ruokasalin ovet. Puutarhaan johtavilla ovilla seisoi vartijoita. He nyökkäsivät pienesti nähdessään minut, eivätkä kommentoineet mitään siihen, että aioin selvästi marssia ulos kaatosateeseen. 

Vartijat avasivat ovet. Nyökkäsin heille tyytyväisenä ja astelin ulos sateeseen. Vedin hupun päähäni. Ilma oli kosteaa ja lämmintä. Pisarat olivat suuria ja ne kastelivat viitan nopeasti. Lähdin kulkemaan portaita alas, alas puutarhaan.

Harpoin pimeässä puutarhassa eteenpäin, väistellen vesilammikoita. Huomattuani kaukaisella penkillä istuvan varjon, pysähdyin ja pyyhin pisaroita pois kasvoiltani. Hahmo ei vaikuttanut mitenkään uhkaavalta ja toivoin tapaavani jokun aikaisemmin tapamistani ihmisistä. Ehkä henkilö olisi Pearl.