Vihasuudelmia

Osa 7.

Herään päätäni pidellen liian kirkkaaseen auringonvaloon ja yritän muistella päänsäryn lomasta, mitä oikein edellisenä iltana tapahtui. Muistikuvat eivät tahdo palautua, mutta rintakehää koristavat fritsut puhuvat puolestaan, sekä se, ettei Noelia näy missään. Vilkaisen luuriani ja huomaan sentään viestin toiselta.
"Moi, sori kun tälleen juoksen karkuun, oli kiva ilta, mutta kotona oli joku kriisi niin :( - n."

Huokaisten vastaan vaan jotain ja yritän nousta istuvaan asentoon.

"Caleb! Olis ruokaa!" Jenna huutaa keittiöstä, mutta ajatuskin jostain kiinteästä saa aikaan ikäviä vatsanväänteitä.
"Tota, kiitti mut ei tee mieli", mutisen ja hieron ohimoita lisää. Siskoni pää ilmestyy huoneeni ovelle, hän nyrpistää nenäänsä.
"Teillä meni vissiin myöhään?"
"No tais joo mennä", tuhisen ja vedän äkkiä t-paitaa päälleni.

"Onko krapula?" Jenna sanoo sitten vittuilevasti, joten heitän sitä hupparilla ja käsken pois huoneestani. Tunnin kuluttua pääsen jo ylös sängystä ja aion laittaa Noelille viestiä, mutta toiselta on tullut minulle tekstari.
"Heimoi, se keikka olis sit huomenna jo, unohtu eilen sanoa kun oli niin kivaa :( - n."

"Juu, ei mitää ongelmaa. Mulki oli iha kivaa eilen :) mis nähää huomen? Jäähallil? -c."

"Tehää näin! - n."

Seuraavana päivänä sitten etsin Avenged Sevenfold-paitaani jostain huoneeni kätköistä tuloksetta. Turhautuneena ravaan ympäri kämppää ja yritän vältellä Jennan urpoja kavereita parhaani mukaan.
"Jenna, missä mun Sevenfoldin bändipaita on?" kysäisen ja pyörin ympyrää yläosattomissa.
"Näin sen eilen pyykkikorissa", kuuluu vastaus, joten suuntaan kylppäriin ja törmään kuin törmäänkin siihen kaikista ärsyttävimpään blondiin siskoni ystävistä.
"Uuu, hyvältä näyttää Caleb", tyttö vinkkaa silmäänsä ja mulkaisen sitä pahasti. Paita onneksi löytyy, joten kiskon sen äkkiä päälle, jonka jälkeen vedän äkkiä kengät vielä jalkaan ja hyvästelen Haikun. Onneksi bussi tulee äkkiä joten ehdin varmasti vielä hyvin sinne jäähallille. Hallin piha on täynnä ihmisiä, enemmän tai vähemmän jonomuodostelmassa. Harmittaa vähän, ettei tultu tänne aikaisemmin jo jonoon, mutta koska Noel sanoi ettei jaksa istua koko päivää hallilla, en viitsinyt tulla itsekään. Alan vaihtaa painoa jalalta toiselle ja etsiä katseellani Noelia, jota ei näy. Sytytän tupakan ja yritän bongata kaveriani tuloksetta.

Alan kirjottaa kiukkuisensävyistä viestiä Noelille, kun se ilmestyy näkökenttääni hiukset taaksepäin vedettynä ja muutenkin jotenkin tosi hyvännäköisenä. En hallitse huulilleni karkaavaa virnettä joka valtaa kasvoni toisen huomatessani.
"Vau", mutisen ja rapsutan vähän niskaani. "Mennäänkö jonoon?"

"Joo, mennään", Noel vastaa vähän typertyneenä. Yhä edelleen hymyillen tumppaan röökini ja me siirrytään ihmismassan hännille, liput valmiina kourassa. Sisällä päätämme lähteä etsimään alakatsomoa, jonne meillä on paikkaliput. Permanto oltiin kuulemma myyty loppuun niin pian, että Noelin äidillä ei ollut mitään mahdollisuutta saada lippuja sinne. Onneksemme huomaamme paikkojen olevan oikein hyvällä näköetäisyydellä lavaan nähden.

"Ketkä lämppää?" kysyn sitten ja asettaudun penkilleni hyvin. "Ne oli jotain ihan tuntemattomia, aika laimeeta musiikkia mitä Youtubesta etsin", Noel vastaa ja haroo hiuksiaan. Huomaan ajattelevani takaisin toissapäiväiseen ja saavani muistikuvia takaisin. Hämärässä mielessäni nimittäin kirkastuu yksi muisto; humalainen Noel, joka horjuu kohti ja jota menen päättäväisesti suutelemaan, itsekin päissäni. Punastun ja toivon, ettei vieressäni istuva huomaa sitä heti.