WHO? | Marcus and Martinus || ✓

11. Tuskaa

Herään yöllä taas painajaiseen. Sama laituri on taas pääosassa. Tajuan silloin, etten ole nähnyt painajaisia, kun Tinus on täällä. Katson kelloa.
Vasta varttia vailla yksi.
Tuukka on edelleen hereillä. En ymmärrä häntä. Miten hän jaksaa lähteä huomenna kouluun. Poika pelaa selvästi jotain. En jää kuitenkaan ottamaan selvää, sillä en halua hänen tietävän olevani hereillä. Nousen kuitenkin istumaan, kun kuulen aseiden räiskintää.
"Ai Trine, oot hereillä", poika sanoo laittamatta ääniä pienemmälle.
Vielä parempi olis jo niitä ei ois ollenkaan.
"Vähä vaikee nukkuu ku tommonen räiskintä", sanon vihaisena ja laitan tyynyn pääni päälle. Tuo itsepäinen nuori mies ei tee elettäkään lopettaakseen pelihetkeään. Saan unen päästä taas kiinni, kun kello on suunnilleen kaksi.

Hiivin pois huoneestani kuuden maissa. Tuukka nukkuu, se on jo edistystä. Menen alakertaan ja otan syötävää kaapista. Juon kolme lasia vettä ja laitoin muroja kulhoon. Kaadoin tietenkin maitoa murojen kaveriksi. Heitän päälle vielä vähän ketsuppia. 😅Ei kuiteskaan, vaan mansikkahilloa. Hotkaisen ne samalla, kun katson someja läpi.
"Huomenta." Äiti tulee keittiöön ja laittaa kahvinkeittimen päälle.
"Jääkö iskä tänne koko päiväks yksin?" kysyn varovaisesti. Äiti nyökkäää ottaen sämpylän pussista. Katson puhelintani ja mietin laittaisinko Martinukselle viestiä.

Minä: Ootko hereillä?

Martinus: Joo, onks sul kaikki ok?

Minä: On... Mut pääsetkö samaa matkaa ku en oikeen haluis mennä Tuukan kaa?

Martinus: Juu. Marcuski tulee sitte.

Minä: Ok😊

Noin tunnin päästä Anna kömpii alakertaan.
"Iskä nukkuu vielä", sisko kuiskaa minulle ja alkaa lukemaan Suomesta tuotuja Aku Ankka-lehtiä. Koulu alkaisi kahdeksalta. Meneb yläkertaan ja pakkaan reppuni valmiiksi.
"Tuukka, kello on seittemän. Koulu alkaa kaheksalta." Poika vain mumisee.
"Liian aikasta herätä."
"Siis ihan oikeesti. Me lähetään vähä yli puol."
"Silloha vasta on normaalien ihmisten aika herätä", Tuukka selittelee.
"Jaa. Me mennään kävellen nii pitäis olla vähä aikaa sille matkallekki." Tuukka laittaa peiton päänsä yli. Menen takaisin alakertaan ja katson olohuoneen kelloa. Viisarit liikkuvat nopeasti ja pian kello on puoli kahdeksan. Yläkerrasta ei kuulu mitään ääniä. Tuukka saisi mennä yksin.
"Etkö odota Tuukkaa?" äiti kysyy kiskoessani toista Niken mustaa lenkkaria jalkaani.
"Menkööt yksinään ku ei voi herätä ennen mun normaalia lähtöaikaa." Avaan oven siihen koputettaessa. Ketkä muutkaan siellä ovatkaan kuin Marcus ja Martinus. Laitan toisen lenkkarin jalkaani ja heitän repun selkääni. Lähden kävelemään kohti koulua tällä kertaa molempien poikien välissä.
"Siis en ymmärrä Tuukkaa!" huudan poikien jalkapallotiimi väittelyn väliin. Marcus kannattaa selvästi Manchester Unitedia ja Martinus Chelseaa.
"Miks?" Marcus kysyy lyhyesti.
"No se valvo yömyöhään ja heräsin sen sotapelin räiskintään."
"Niin...?" Martinus selvästi huomaa, ettei siinä ole vielä kaikki.
"Se varmaan viel nukkuu. Siis mitä?! Sehä myöhästyy! Ja en ois muutenkaa halunnu mennä sen kanssa kouluun. Ai nii, sehä ei tiiä ees missä koulu sijaitsee."
"On kyl outo tyyppi", Marcus sanoo.
"Kuunteliks sä edes?" kysyn Martinukselta ja tökkään sormellani häntä poskeen.
"Joo todellaki, ihan paras tyyppi se Tuukka."
"Ok." Läpsäytän Martinuksen lippalakin lippan alas.
"Et sitte näköjää kuunnellu yhtään." Selitän kaiken uudestaan tuolle haaveilijalle.
"Aa. Ihan outo jätkä."

Puolet tunnista on kulunut, kun oveen koputetaan.
"Se on varmaan Tuukka", sanon opettajalle.
"Joo moro vaan kaikki norojalaiset!" Tuukka huutaa päästyään luokkaan. Hautaan kasvoni käsiini nolona. Olen ainut joka ymmärsi mitä hän sanoi, mutta tunnen silti tuskallista häpeää. Ainut täysisuomalainen luokassa antaa sellaista kuvaa saman maalaisista, että ihan yököttää. Poika vain tulee istumaan viereeni ja refleksin omaisesti siirryn lähemmäs Tinusta.
"Tunnetko hänet?" opettaja kysyy minulta.
"Valitettavasti", sanon norjaksi.
"Mitä sä sanoit?" Tuukka kysyy heti minulta. Olen jopa yllättynyt, että hän osaa kuiskata.
"Et sä oot mun tuttu."
"Ennemmänki", Tuukka sanoo liikuttaen kulmakarvojaan ylös alas ja pureskellen kynän tylppää päätä. Pyöräytän silmiäni.
"Muuten toi on Martinuksen kynä", sanon ja Tuukka lopettaa kynän pureskelun ylidramaattisesti. Poika puhdistaa kieltään hihallaan.
"Mikäs sulle tuli?" kysyn rauhallisesti antaen hampaanjäljillä varustetun kynän takaisin Martinukselle. Pojan ilme on sanoinkuvailematon.
"Mitä niin ällöttävää nois kahessa on?" kysyn Tuukalta silmät puoliummessa.
"Noku ne on homoja", Tuukka kuiskaa korvaani.
"Kuinka monta kertaa se pitää sanoa, että ne ei oo homoja vaan kaksosia!"
"Trine, nyt vähän pitäisi rauhoittua", opettaja sanoo minulle ja huomaan kaikkien tuijottavan minua.
"Anteeks." Kaikki keskittyvät taas kirjan tekstiin.
"Kiitti", sanon Tuukalle.
"Ai. Ole hyvä vaan."
"Ei se ollu positiivisesti tarkotettu."
"Aha."
Koko koulupäivä on hirveää tuskaa. Tuukka pölöttää koko ajan vieressäni, vaikka yritän hiljentää häntä. En voi huomioida muita kuin Tuukkaa.