Kävelen rauhalliseen tahtiin biologian kirjat kainalossa lukion käytäviä pitkin kohti kaappiani. Kun saavun kaapilleni, huomaan sen ovessa tusinan pieniä muistilappuja, joissa lukee yksi ja sama asia: "Toivottavasti nähdään pian" Hätkähdän ihmetyksestä ja katson ympärilleni. Mielessäni käy, että tämä voisi olla jokin vanhempien lukiolaisten pila, mutta enimmäkseni luulen vain ystävieni hassuttelevan.
Käännyn ympäri vielä kerran, mutta kukaan näköetäisyydelläni oleva henkilö ei vilkaisekkaan minuun.
Kohautan olkiani ja alan putsaamaan kaappini ovea muistilapuista. Onneksi kaappini on lähellä roskista, joten nakkaan muistilaput sinne.
Laitan kirjani takaisin kaappiini ja olen juuri lähtemässä kohti vessoja, kunnes huomaan astuvani jonkin tahmean päälle. Nostan jalkaani ja näen kengänpohjassa yllätys, yllätys muistilapun. Olen juuri heittämässä sitä roskikseen, mutta haluan kuitenkin jostain syystä katsoa vielä siihen kirjoitetun tekstin. Se ei ole sama teksti, vaan tällä kertaa siinä lukee: "Tavataan poikien vessojen läheisessä pöydässä."
Hämmästyn vielä enemmän, mutta lähden silti kohti pöytiä, jotka on tarkoitettu oikeasti kokeisiin lukuun lukion kolmas luokkalaisille.
Pöydän vieressä tuoleilla istuvat kolme hyvää ystävääni tylsästi jutellen, ennen kuin huomaavat minut ja nousevat ripeästi seisomaan ja laulavat isoon ääneen minulle onnittelulaulun. Laulun jälkeen he ojentavat minulle lahjan. Olen yllättynyt, mutta iloinen silti, että joku edes muistaa syntymäpäiväni, sillä ainakaan vanhempani eivät muista. -"Paljon onnea 16-vuotiaalle pienelle tytölleni! Haluan nähdä, miten reagoit lahjaan, joten avaa se jo!" Siro, lempeä ja lyhythiuksinen Vivia huudahtaa innostuneesti.
Minulle ei ole vaikeaa avata lahjoja, sillä rakastan niitä, joten repäisen käärepaperin auki. Alec seisoo kärsivällinen ilme kasvoillaan Seriinan vieressä liikaa kasvanut ruskea tukkansa päälaellaan ja ruskeat silmät välkkyen.
Kun vihdoin saan lahjapaketin auki, sen sisältä paljastuu kaunis timanttinen kaulakoru. Henkäisen ihastuneena ja kiitän halaamalla kaikkia yhtäaikaa. Ehdimme jutella jonkin aikaa ennen kuin välituntikello soi ja huomaan, että minulla ja Alecilla alkaa matikan tunti, joten kiiruhdamme nopeasti hakemaan kirjat ja sieltä suoraan luokkaan.
Istuudumme vierekkäin ja alamme puhua niitä näitä. Kysyn häneltä muistilapuista, jotka oli kiinnitetty kaappini oveen, mutta hän väittää, ettei tietänyt niistä mitään ja alkuun ystäväni olivat laittaneet oman lappunsa kaapin oveen, mutta ilmeisesti ne oli otettu pois ja vanhemmat oppilaat olivat olleet pilailu tuulella ja vaihtaneet laput.
Tunti kuluu nopeasti ja ennen kuin lähdemme kysyn vielä Alecilta:-"Onks sulla ja Seriinalla jotain säätöä, vai miks ootte nykyään niin outoja nähdessänne toisenne?" -"En tiiä." Alec vastaa ja virnistää. Tönäisen häntä leikkisästi kyynerpäälläni.
Ennen kuin minä, Vivia, Alec ja Seriina lähdemme koulun loputtua koteihimme, kokoonnumme koulun pihalle hetkeksi. Juoruamme ja nauramme, kunnes huomaan minun ja Vivianin bussin olevan tulossa parin minuutin päästä pysäkille ja jätämme Alecin ja Seriinan kahdestaan.
Bussimatkan jälkeen minun ja Vivianin tiet eroavat ja kävelen viimeiset parisataa metriä kotiini.
Kävellessäni hyräilen satunnaisesti ja ennenkuin huomaankaan olen jo kotiovellani aukaisemassa ovea. Ovi on auki, joten päättelen 18-vuotiaan, samaa lukiota käyvän isosiskoni Riannan olevan jo kotona. Vilkaisen olohuoneeseen saavuttuani kelloa ja se näyttää puoli kolmea. 14-vuotiaalla pikkuveljelläni Zeillä loppuu koulu vasta kolmelta ja vanhempani saapuvat kotiin töiden jälkeen vasta kuudelta.
Nousen portaita pitkin yläkertaan sisarusteni huoneiden välissä olevaan huoneeseeni ja alan tekemään osan läksyistä.
Yhtäkkiä Rianna syöksähtää huoneeseeni onnitellen ja tulee halaamaan minua. Kiitän häntä ja samalla hän kertoo hieman nolona, ettei ole yo-kirjoituksien lukemisen ohella ehtinyt ostaa minulle lahjaa. -"Mutta voimme katsoa kuitenkin illalla ennen nukkumaan menoa Netflixistä jonkin hyvän elokuvan ja juoda jotain hyvää." Rianna sanoo vaivihkaa hymyillen. Vastaan hänen hymyynsä ja hän lähtee pois. Samassa kännykkäni alkaa piippaamaan viesteistä vierelläni ja huomaan viestien tulevan Seriinalta, hänen, minun ja Vivianin yhteiseen Whatsapp-ryhmäämme.
(S=Seriina, Z=Zea eli minä, V=Vivian)
S: Omg!! Mä suutelin Alecia!
Z: Onnee teille!
V: Mä arvasin, et te tuutte vielä joskus seurustelee! :D
Z: No joo, olihan se "aika" ennalta arvattavaa. XD
S: Ai, oliks se niinkin läpinäkyvää? :DKerron huomen viel lisää! Nyt pitää mennä, Moi!
Hymyilen Seriinan puolesta ja jatkan läksyjäni. Nukahdan kuitenkin kesken kaiken.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Tässä kuvassa on Zea, 16-vuotias lukiolainen ja tämän tarinan päähenkilö.
//Kiitos jos jaksoit lukea! 3 ekaa lukua on tosiaan vuonna 2017 tehtyjä, joten tarinan laatu muuttuu kolmannen luvun jälkeen! Joten kannattaa lukea tätä pidemmälle. :)
