Avaan silmäni hitaasti ja en ensin muista eiliseltä mitään, mutta kun nousen sängystä ylös, kaikki eilisen tapahtumat valtaavat pääni. Ihmettelen, miten kuitenkin heräsin näin aikaisin ilman herätyskelloa...eikun häh? ...miten tiedän, paljonko kello on? Katsahdan huoneeni kelloon päin ja huomaan sen olevan jo yhdeksän. Kiroilen paniikissa ensimmäiset minuutit, kunnes siskoni Rianna tulee huoneeseeni ihmeissään:-"Mitä sä täällä kiroat lauantai aamuna? Vanhemmatkin nukkuu vielä." Jäykistyn hetkeksi, mutta rentoudun sisäistettyäni Riannan sanat. Lauantai aamuko? Olen ihan sekaisin. -"Hups, luulin et tänää on koulupäivä." Hymähdän. Rianna häipyy takaisin huoneeseensa. Päätän, etten jää nukkumaan, vaan nykäisen salivaatteet päälle, laitan hiukset kiinni ja lähden salille. Salille on hieman päälle viisi kilometriä ja onneksi eri suunnassa kuin koulu. Ilma näyttää aurinkoiselta, joten ajattelen pyöräillä salille. Ulkona on hiljaista, ja tarkkailen ympärilleni. Puusta lähtee korppi lentoon ja hätkähdän. Nopeutan tahtiani ja pian olenkin jo tutun rakennuksen edessä ja menen treenaamaan.
Puolentoista tunnin kuluttua olen jo pesulla kotonani. Pestyäni hien, sipsutan pyyhe päälläni vaihtamaan päivävaatteet. Suihkussa päätin hyväksyä, että eilinen kohtaus metsän laidalla olikin mielikuvitukseni tuotetta. Siispä puin collarit ja valkoisen t-paidan, jotka sopivat tämän päivän asuksi täydellisesti. Nostan vanhan läppärini jo sängylle katsoakseni Netflixiä, mutta isä kuitenkin huutaa alakerrasta vihaisena:-"Zea!!! Et olisi saanut herättää vanhempiasi!! Meillä on krapula! Etkö tajua, että voimme heittää sinut ulos tästä asunnosta?!" Hihitän itsekseni hiljaa, kunnes huuto jatkuu:-"Rangaistukseksi lähdet kotoa päiväksi ja saat tulla aikaisintaan illalla takaisin!" Vaikenen heti. "Mitä hittoa?!" Ajattelen. Soitan silti Alecille ja pyydän häntä tulemaan mukaani kaupungille kerrottuani typerästä rangaistuksestani. Alec suostuu tulemaan kaupungille kanssani, onneksi, koska Seriina ja Vivia ovat mökeillänsä. Vaihdan collarit farkkuihin ja otan laukun ja sen sisään laitan lompakon ja kännykän. Käyn sanomassa Riannalle heipat ja lähden ulos. Joudun kävelemään samaa reittiä kuin eilen bussipysäkille, jolla Alec on jo odottamassa minua. Hän ei asu kaukana pysäkistä ja siksi ehtii aina minua ennemmin sinne. Moikkaamme toisiamme ja odotamme samalla rupatellen bussia. Kun bussi vihdoinkin tulee, maksamme matkan ja etsimme vierekkäiset paikat perältä.
Saavumme kaupungille ja saan päättää ensimmäisen kaupan, jossa käymme ja se on Cubus. Sovitan paria paitaa ja kysyn aina Alecilta mielipiteen, mutta hän vain nyökyttelee tylsyyttään. Päädyn ostamaan sinisen hörhelö paidan, jossa on pitkät hihat. Cubuksen jälkeen käymme, jossain elektroniikka kaupassa. Siellä ei onneksi kestä kauaa ja sen jälkeen päätämme yhdessä mennä kahvilaan. Ostan capuccinon ja pienen leivoksen. Käymme vielä kahvilan jälkeen monissa kaupoissa, kunnes emme jaksa enää kävellä. Ainoastaan Alec on ostellut kahvilan jälkeen, koska minulla ei ole yksinkertaisesti rahaa, jota tuhlata. Lähdemme takaisin bussilla koti paikkakunnallemme, mutta suntaamme molemmat kuitenkin Alecin luo. "Ärsyttävää olla poissa kotoa lauantaina..." Mietiskelen ärtyneenä samalla kävellen Alecin vieressä. Kun pääsemme Alecin luo, muistan eilisen uneni ja kerron hänelle siitä. Onneksi olin unohtanut kamalan uneni edes kaupunki reissun ajaksi, mutta nyt se taas piinaa mieltäni. -"Ootko aivan varma, et se oli siskoni!? Ja ettei se varmasti ollut totta? Minkälainen mielikuvituksesi oikein on?" Alec kysyy huvittuneena. -"Se oli Valerie, oon täysin varma. Ja se tuntu tosi todelliselta, koska en muista muuta eilisestä kotimatkastani." vastaan itsevarmasti, mutta pelokkaana. Aina kun ajattelen Valia, minulle tulee paha olo. Sovimme, että hän voi kertoa kamalasta unestani Valerielle, sillä Alec tietää, kuinka ihailen hänen siskoaan. Kun Alec soittaa Valille, hän ei kuitenkaan vastaa. Minua ottaa hieman mahan pohjasta, mutta päätän olla vielä hätäilemättä. Alec soittaa vielä veljelleen Allanille, jonka luona Valerien pitäisi olla kylässä. "Ai pitikö Valin tulla tänne?" Kuulen Allanin sanovan. Sillä hetkellä katsahdamme Alecin kanssa toisiimme ja kuiskaan hänelle, että soittaisi vielä isälleen. Winsletien isälläkään ei ollut tietoa Valeriesta. Alec soittaa vielä poliisille, mutta poliisit sanovat vain, ettei mitään epäilyttävää ole näkynyt tällä alueella. Jos Valeriesta ei saataisi mitään näköhavaintoja kahteen kahteen päivään, poliisit aikoisivat sillloin aloittaa etsintäpartion. Alec raivoaa lopuksi puhelimeen, joten pyydän häntä lopettamaan puhelun. Nyt Alec on vuorostaan paniikissa ja koitan rauhoitella häntä, mutta hän vain hermostuu enemmän. -"Voisimme mennä katsomaan jälkiä bussipysäkin lähettyville... ihan vain varmuuden vuoksi?" Ehdotan hänelle mumisten. Alec nyökkää. Saavumme minun johdollani paikkaan, jossa "näin" Valerien. Etsiskelemme metsästä, mutta emme löydä mitään. Juuri, kun olemme luovuttamassa, Alec löytää pyörätien reunasta verijälkiä. Nyt menemme kummatkin paniikkiin ja Alec soittaa veljelleen ja isälleen ja kertoo tilanteen. Itken hysteerisesti Alecin vieressä ja kävelen edestakaisin. Puhelun jälkeen Alec mumisee itkuisena: -"Mene kotiisi, tämä ei ole sinun ongelmasi." Koitan vastustella, mutta Alecin katse kertoo, että hän on enemmän kuin tosissaan.
Olen saapunut juuri kotiovellemme ja mietin, kannattaako minun mennä sisään, koska nyt on vasta iltapäivä, vaikka minun piti olla poissa iltaan asti. Minua ei kuitenkaan jaksa nyt kiinnostaa, mitä vanhempani sanovat. Avaan oven hiljaa, enkä näe tai kuule ketään. Nousen portaat ylös mahdollisimman hiljaa, mutta askelma narahtaa ja kuulen isäni huutavan: -"Kuka on portaissa tähän aikaan päivästä?!" Pyöräytän silmiäni ja olen juuri huudahtamassa takaisin isälleni, mutta onneksi Rianna on juuri tulossa alas ja pelastaa minut. -"Mä haen vaan vettä!" Rianna huudahtaa puolestani. Hymyilen Riannalle kiitokseksi ja menen huoneeseeni. Koitan saada yhteyttä illalla Aleciin, mutta hän ei vastaa. Ehkä minun pitäisi vain antaa hänen hoitaa omat asiansa. Luultavasti verijäljet olivat vain tulleet ketsupista tai vastaavasta. Olen silti huolestunut, mutten jaksa välittää enää, kun alan väsyä. Kerron Riannalle tapahtumista, ja Rianna vaikuttaa liiankin huolettomalta. Hänen mielestään Val olisi vain sammunut joihinkin bileisiin ja akku oli loppunut ja lähtenyt kaverilleen. Hänhän on kuitenkin aika bilehullu. Nyökkään vain Riannalle ja lähden nukkumaan. "Olihan tämäkin taas päivä..."
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Alec, 16-vuotias, yksi Zean parhaista ystävistä.
//Kiitos jälleen tämän luvun lukemisesta! Mielipiteitä kehiin! Saa myös tykkäillä, jos tarina on teidän mielestä hyvä. :D (Ps. Tämän luvun jälkeen saatte vihdoin parempaa materiaalia :D)
