Nälkä

Luku 20 (Maa, 3012) / TOINEN OSA

(CW: Hyväksikäyttö)

Sitä kutsutaan merkitsemisen juhlaksi, mutta se voisi yhtä hyvin olla kuoleman juhla. Sitä ei olisi ilman kuolemaa, ja vaikkei mennyttä enää sen yhteydessä muistellakaan, kuolema on vääjäämättä läsnä. Heimo on kokoontunut aukiolle, jossa vanhimmat jäsenet ovat maalaamassa uuden johtajan otsalle merkkiä hänen alkavasta johtajuudestaan. Punainen neste valuu hänen otsaltaan nenänpieltä pitkin huulille, mutta nuori mies ei värähdäkään.

Iikan vaaleat silmät seuraavat tapahtumaa. Hän joutuu käyttämään jokaisen osan kärsivällisyydestään, jottei alkaisi huutaa. Hän katsoo ihmistä, joka merkitään seuraavaksi johtajaksi, mutta se tuntuu väärältä. Cyan ei ole johtajaluonne, eikä mikään osa hänen saastuneesta kehostaan ei sovi johtamaan Peuraheimoa. Iika yrittää kaikin keinoin olla vääntelehtimästä, kun Cyan nousee ja kohottaa kätensä kohti yllä loistavia tähtiä. Ele tuntuu kuvottavalta Iikan silmissä, aivan kuin Cyanin kädet mädättäisivät tähdetkin.

"Tämä tulee olemaan elämämme ainoa merkitsemisseremonia", Iikan vieressä seisova Nikki toteaa autuas ilme kasvoillaan. Tähtien loiste ja Cyanin voitonriemuinen hymy ovat vanginneet hänet otteeseensa. Iikaa oksettaa.

"Eihän sitä voi vielä varmaksi sanoa", Iika huomauttaa.

Nikki kurtistaa tummia kulmiaan. "Johtajat useimmiten elävät vanhoiksi."

Mielikuva vanhuuden haurastamasta kehosta ja harmaantuneista hiuksista eivät sovi Cyaniin, joten Iika pyrkii pyyhkimään ajatuksen mielestään.

"Minusta merkitsemisen juhlassa pitäisi olla kyse muustakin kuin uudesta johtajasta", Iika tunnustaa. "Minun isäni on juuri kuollut." Suru ei kuulla äänestä, Iika peittää sen hyvin. Sureminen ei kuulu tapoihin, ei ainakaan julkisesti. Se pitää tehdä piilossa, ja silloinkin mahdollisimman hiljaa.

Nikki koskettaa varoen Iikan olkapäätä. Ele on tarkoitettu lohduttavaksi, mutta se tuntuu kömpelöltä. "Isäsi oli loistava johtaja, mutta niin on varmasti veljesikin. Cyanilla on kaikki ne ominaisuudet, joita voimme uudelta johtajalta toivoa."

Keho ei muista kipua, mutta Iika tuntee pientä kipristelyä jaloissaan. Edellisestä kerrasta on jo tovi, ja hän muistaa juosseensa tapahtumapaikalta. Kipu ei ole jäänyt asumaan, mutta mieli muistaa jokaisen yksityiskohdan. Hetkeksi Iika tuntee olevansa paikalla, muistaa veljensä sanat korvissaan ja näkee jokaisen tähden taivaalla. Hän sai laskettua kolmekymmentäyhdeksän tähteä.

"Iika, meidän tulee ruokailla yhdessä uuden johtajamme kanssa. Tule." Nikkin pehmeä ääni herättää Iikan todellisuuteen. Hetken hänen suuret silmänsä vain tuijottavat Nikkiä kuin eivät tietäisi, kuka niiden edessä seisoo. Mielessä liikkuneet ajatukset sulavat hitaasti pois, kunnes Iika näkee ainoastaan Nikkin tummat piirteet ja hivenen kireän ilmeen. Malttamaton. Iika nyökkää ja pakottaa kasvoilleen hymyn, vaikka huomatessaan Nikkin uuden ilmeen hän toivookin, ettei olisi hymyillyt.

* * *

Johtajan teltassa ei ole niin ahdasta kuin tavallisten heimolaisten omissa, mikä saa pienen hymynkareen leviämään Iikan huulille. Kaikki, mikä eristää Cyania muista, on hyväksi.

Teltta on korkea, Iika mahtuu kävelemään suorassa. Hän istuutuu sammaloituneelle kivelle ja vetää karhuntaljan päälleen, sillä yön myötä ilma on kylmennyt voimakkaasti. He ovat kaksin teltassa, eikä Iika voi sydämensä tykytykselle mitään. Hän keskittyy kuuntelemaan sitä, laskemaan jokaisen yksittäisen iskun.

Cyan näyttää väsyneeltä. Sinisiä silmiä reunustavat tummat silmäpussit, ja nuoren miehen katse harhailee pitkin telttaa. Jos Iika ei tuntisi veljeään, hän sanoisi tämän olevan poissa tolaltaan, tavalla tai toisella.