Mä en ole esine

Nyt lähdetään sänkyyn

Mä herään hirveää päänsärkyyn ja nousen istuma-asentoon.

Kuulen askeleet, kun Carter tulee kellariin tuomaan mulle aamumömmön.

Se ojentaa sen mulle ja mä syön hiljaa.

"Tässä on sulle pään särkylääke", Carter ilmoittaa ja ojentaa mulle valkoisen pillerin.

Mä oon yleensä saanut kaikki lääkkeet lusikalla purkista suoraan mun kämmenelle.

Tutkin pilleriä epäileväisenä, mutta pääni on niin kipeä, että nielen sen suosiolla.

Carter ottaa mun lautasen pois.

Samassa elilisillan tapahtumat palautuvat mun mieleen.

"Ei helvetti", mä kiroan ääneen ja Carter nauraa.

"Oksettavaa", mutisen, koska en halua hänen saavan vääriä käsityksiä.

Se kohottaa mulle toista kulmaansa.

"Eilen sä vielä nautit ihan täysillä", se toteaa virnuillen.

"Enhän", valehtelen.

"Ah, ah, Carter", se matkii mun voihkintaa ja mä punastun.

Mun tekisi mieli heittää sitä jollain, mutta mulla ei ollut muuta kuin patja ja vesipullo.

Mun mieleen nousee mielikuva, missä heitän sitä patjalla.

"Mä tiedän että sä käyt kuumana muhun", Carter sanoo omahyväisenä.

Mä pudistan päätäni.

Se tulee mun luo ja suutelee mua. En vastaa suudelmaan vaan peräännyn.

"Se oliskin tylsää jos olisit helppo", se kertoo virnuillen ja lähtee sitten kellarista.

Kuuntelen sen askeleet ja kokeilen ovea sen perässä. Se aukeaa.

Mä pääsen viimeinkin kotiin.

Hiipailen portaita ylös, kunnes kuulen Carterin äänen ja pysähdyn.

"Tajuatko minkälaisiin vaikeuksiin me joudutaan jos me tapetaan se?" se kysyy joltakin.

"Me ollaan jo vaikeuksissa kun me siepattiin se", Colinin ääni vastaa.

"Mun omatunto ei kestäis kenenkää tappamista, jos sä tapat sen niin tapa mut samalla", Carter tuhahtaa ja se kuulostaa vakavalta.

"Herranjumala Carter, mä en pystyis ikinä tappaa sua ja tiiät sen itsekkin", Colin sanoo epätoivoisena.

"Mitä me sitten tehdään?" Colin kysyy siltä.

"Mites ne lunnaat?" Carter ehdottaa.

"Ei ne vanhemmat suostuneet maksaa, vaikka uhkasin tappaa Willin", se selittää.

Mä peräännyn takasin kellariin ja suljen oven varovasti, mutta se pamahtaa kiinni.

Lysähdän mahalleni patjalleni.

Mun omat vanhemmat eivät edes halua mua takaisin. Mua ei huvita enää yhtään paeta, mun omat vanhemmatkin ovat tyytyväisiä ilman mua.

Kuulen askeleet kun joku säntää kellariin. Nyt saisin todennäköisesti turpaan ja jompikumpi hakkaisi mut hengiltä.

Ei kiinnostanut. Mulla ei ollut enää paikkaa muutenkaan.

"Paljonko sä kuulit?" Carterin ääni kysyy huolestuneesti.

"Liikaa", mä vastaan, enkä nosta katsettani patjasta.

Se vetää mut kädestä ylös ja vastustan kiusausta lysähtää heti takaisin.

"Hei kuule, ehkä sun vanhemmilla on vain taloudellisia vaikeuksia...?" se ehdottaa epävarmasti.

Mä mulkoilen sitä.

"Ei niillä oo, tietäisitpä vaan", mä vastaan ärtyneenä.

"No me sentään ryöstettiin puolet teiän talosta, ennenkuin otettiin sut", se yrittää lohduttaa.

Kehnoa Carter, erittäin kehnoa.

"Niillä on silti varaa, reilusti ylikin", mä naurahdan katkerasti.

"Sitä paitsi miksi sä edes välität?  Sä vaan heität mut johonkin kellariin, vihjailet mulle seksuaalisia asioita, juotat mut känniin, otat suihin ja vittuilet", sanon vihaisesti sille.

"No voi sen noinkin ilmaista", se mutisee.

Se lähtee ulos huoneesta ja lysähdän takaisin patjalle.

Kestää hetki ja sitten se tulee takasin.

"Sä saat nukkua mun kanssa huoneessa niin sun ei tarvi olla täällä kellarissa", se sanoo olkiaan kohauttaen.

Se odottaa varmaan että hyppisin riemusta. Jee, mut on kidnapattu, mutta saan nukkua pervon jätkän kanssa joka todennäköisesti raiskaa mut kun nukun! 

Mahtavaa, ihan mun suurin unelma.

"Kuka sanoi että mä haluan nukkua sun kanssa?" mä kysyn ilkeästi.

"Ensinnäkin, älä jaksa olla kusipää toiseksi joko se tai tää kellari."

"Mä nukun mielummin täällä!" ilmoitan, vaikka ajatus lämpimästä sängystä, pehmeellä patjalla ja puhtailla petivaatteilla houkuttaisi.

Olisin niin mukavaa painaa pää pehmeään tyynyyn ja sukeltaa peiton alle.

"No etkä nuku", se väittää ja lähtee taluttamaan mua ulos kellarista.

En riuhdo, koska tiedän sen olevan oikeassa. Mua vaan vituttaa kaikki nyt.

Carter saattaa mut keittiön läpi makuuhuoneeseen ja lysähdän samantien sen sängylle. Se on parisänky.

"Missä Colin nukkuu", mä kysyn ummistaen silmiäni.

"Tuolla on vielä yksi makuuhuone", Carter kertoo mulle.

Nyökkään, haluan jatkaa uniani nyt, kun päänsärky on vähän helpottanut.

"Mä voin nukkuu sun vieressä jos saat paremmin unta, esine", se ehdottaa.

Mä pudistan päätäni. Painan pääni tyynyyn, olin jo kerennyt unohtaa miten pehmeä tyyny oikeastaan onkaan.

Kääriydyn peittoon paremmin.

"Hyvää yötä", se kuiskaa ja voin vannoa, että tunnen sen huulet mun otsalla ennenkuin nukahdan.