EXO || Uusi paikkakunta || FIN

11. Huone

Kris nk.

Takauma

Istuin Layn ja Taon välissä lentokoneen takaosassa.
Kone oli yllättävän tyhjä ja suurin osa matkustajista oli koneen etuosassa.
Minulla oli ollut koko ajan outo tunne mutten tiennyt mistä se johtui enkä sanonut mitään.
Olin nukahtanut joten en tiennyt kauanko aikaa oli mennyt mutta heräsin siihen kun Tao herätti minut kuuntelemaan kullutuata.

"Täällä on koneen lentäjä. Joudumme tekemään hätälaskun mereen kosk... "

Kuulutus loppui kuin seinään kun kone läsähti mereen.
Huomaamattani olin ottanut Layn kädestä kiinni mutta huomasin Taon lentävän suoraa koneen kattoa päin.

Yhtäkkiä jokin valo sokaisi silmäni enkä nähnyt enkä tuntenut enään mitään muuta kuin Layn käden omassani.

Sitten kaikki pimeni.

Takauma loppu!

Heräsin mukavan lämpimästä huoneesta. Huone oli pimeä mutta silmäni tottuivat nopeasti.
Tunsin allani patjan joka ei ollut kovinkaan paksu sekä pääni alla oli pehmeä tyyny. Peittoa minulla ei ollut mutta huone oli niin lämmin ettei sitä edes tarvinnut.

Yritin liikkua mutta en kyennyt, jalkani eivät liikkuneet mihinkään. Yläkroopaani kyllä pystyin liikuttamaan. Nousin istumaan ja kääntelin päätäni sillä niskani olivat aivan jumissa. Siinä hetken venyttelyn jälkeen aloin katsella ympärilleni. Huoneessa missä olin ei ollut paljoa kalusteita. Vain seinäkello joka näytti kahtatoista en tiedä oliko päivä vai yö sillä huoneessa ei ollut ikkunoita. Sitten jatkoin huoneen tarkkailua ja en nähnyt mitään muuta.

Sitten käänsin pääni seinäänpäin. Patjan ja seinän välissä oli toinen patja jonka päällä makasi joku tutun näköinen henkilö. Säikähdin hieman sillä en ollut varautunut näkemään ketään muuta.

Aloin kääntämään henkilöä kyljeltä selälleen että näkisin hänen kasvot.
En tiedä olinko hämmentynyt, iloinen, pelokas, järkyttynyt vai niitä kaikkia nähdessäni Layn tutut kasvot.

En tiedä mikä vaisto minuun tuli sillä kokeilin heti hänen pulssiaan. Minun onnekseni pulssi vielä löytyi ja aloin herättelemään ystävääni.

Jonkin ajan päästä sain hänet hereille ja aloimme miettiä mitä oikein oli tapahtunut ja missä olimme.

Kello vieri eteenpäin emmekä voineet kumpikaan tehdä mitään sillä jalkamme eivät suostuneet liikkumaan monen yrityksen jälkeenkään. Olimme luopumassa toivosta pois pääsyn suhteen. Aloimme vain miettimään mitä tulisi tapahtumaan. Silloin huoneeseen syttyi valot ja huomasimme oven huoneen toisessa päässä.

Ei kauaa mennyt kunnes ovi aukesi ja sieltä astui sisään nuorehko henkilö tarjottimen kanssa. Hänellä oli päällään lyhyt mekko ja polvisukat. Ja hänen hiuksensa oli lyhyet ja viininpunaiset.

"Viimein olette heränneet" Hän sanoi ja toi tarjottimen väliimme ja istuutui itsekkin siihen.

"Missä me ollaan ja miks ja kauan me ollaan oltu täällä ja kuka sä oot" Lay kysyi hermostuneella äänellä.

"Anteeksi en esittäytynyt. Olen Touka ja löysin teidät metsästä meren rannalta nii päätin tuoda teidät tänne.
Te ootte ollu täällä päälle kuukauden."

Olin hämilläni. Olimme olleet täällä yli kuukauden. Mitä?

"No voitko nyt päästää meijät pois ja miks meijän jalat ei liiku? " Kysyin.

"Teijän jalat ei liiku sen takii että te ette pääsis pakoon. Ja miks mä päästäisisn teidät pois? Syökää nyt ennen kun kuolette nälkään." Touka sanoi ja alkoi syöttää meille jotai kakkua.