Vajosin pyörivään tuoliin ja vedin keuhkoni täyteen lääkärin ja nahkan hajuista ilmaa, ja rentouduin kunnolla ensimmäistä kertaa koko aamuna. Annoin ruumiini jokaisen lihaksen rentoutua ja suljin silmäni. Hiljaisuus kellui tilassa, mutta sekoittui kauempaa tulevaan ihmisten hälinään.
"Sä oot viime aikoina alkanut olemaan ihan hyvä sun aikojes kanssa", kuului äkkiä hieman yläpuoleltani, ja lihakseni säpsähtivät taas hereille. Kermanvärinen, ylellisyyttä hehkuva nainen katsoi minua mietteliäänä. Hennosti meikatut kulmat olivat kurtussa. Valkoinen takki ja rumat leveät housut eivät sopineet tämän viimeisteltyyn olemukseen. Hän istui muodokkailla reisillään pöytäni kulmalla, jalat ristissä paljastaen siron nilkkansa. Punaiset huulet toivat väriä kalpeankauniisiin kasvoihin.
"Mutta tänään olit myöhässä. Ja, ei pahalla, mutta näytät ihan zombilta".
Periaatteessa minulle ei olisi pitänyt tulla kiire. Herätyskello soi vasta juuri yöllisen vieraani viimein sulkiessa oven perässään. Yleensä minun ei tarvinnut olla yhtä suorasukainen, vaan miehet hipsivät nopeasti pois ensimmäisestä vihjauksesta. Ehkä se johtui vain tämä tapauksen epätavallisen nuoresta iästä, tai kenties olin ollut vähän liian humalassa ja paljastanut liikaa tekaistuja hyviä puoliani itsetuntoni pökittämisen toivossa, ja oikeasti saanut poikaparan ihastumaan. Joka tapauksessa suorapuheisuus oli tällä kertaa toiminut, ja poika oli nopean peseytymisen jälkeen luikkinut pakoon häntä koipien välissä.
En kuitenkaan tavalliseen tapaani ollut osannut katsoa kelloa, kun siivosin, vaihdoin petivaatteet ja tein pikaisen aamukuntopiirin. Suihkun lämpöönkin taisin unohtua liian pitkäksi aikaa, ja löysin tahran kauluspaidastani, jonka olin varannut tälle päivälle.
Olin asettelemassa rannekelloani paikalleen, kun sain perinteisen maanantaiaamun muistutusviestini: "Olethan jo matkalla, muru? -E".
Olin hätäpäissäni tunkenut paidanhelman vyön alle, ja vetäissyt hiukseni vahalla minuutissa. Olin tarkastanut pääni auton peilistä, mutta hiuksia ei töröttänyt mistään suunnasta.
Kun olin saapunut töihin, Esra oli jo odottanut minua virnuillen merkitsevästi.
Syvä huokaisuni muuttui kesken haukotukseksi.
"Älä viitsi aloittaa", sanoin välttelevästi, mutta pitäen lempeän sävyn.
Esra kieritti yhtä vaaleaa korkkiruuvikiharaansa etusormensa ympärille, niin kuin hänellä aina oli tapana uppoutuessaan mietiskelyihinsä.
"Etkä ole flirttaillut kuin ehkä kahdelle asiakkaalle – ja ne molemmat oli sua kaksi kertaa vanhempia naisia. Sä et ole se Aaron, jonka mä tunnen".
Hän yritti savustaa minusta ulos mehukasta juorua. Suljin taas silmäni, ja annoin hartioideni pudota.
"Okei – älä sitten kerro. Mut sen on täytynyt olla joku spesiaali, kun on saanut sut noin tolaltas".
Se oli huono yritys provosoida tarvettani vastustaa. Tyydyin vain kevytmieliseen mulkaisuun. Esra nosti kätensä antautumisen merkiksi, ja otti sitten taskustaan pienen punaisen askin. Tuttu tuoksu tavoitti sieraimeni heti.
"Ehkä tää piristää sua", hän sanoi ja ojensi minulle tupakan. Vilkaisin seinällä roikkuvaa kalenteria.
"Kyllä, taas 27 menkatonta päivää takana. Eli onnen päivä sun mielenterveydelles - ja yksi tuomionpäivä lisää keuhkoilles", Esra virnuili. Hän oli ainoa, joka sai minut aidosti hymyilemään. Laitoin käärön talteen oman valkotakkini taskuun.
Esra palasi häärimään hyllyjen väliin järjestelemään lääkepurkkeja, ja avustamaan vanhaa pariskuntaa, joka oli juuri kääntynyt kauppakeskuksen käytävältä apteekkiin. Minä menin kassalle, kun sisään astui piponsa alta mulkoileva teini-ikäinen poika. Hän pälyili korvanlehtiä hipovien olkiensa yli ympärilleen. Teini tuntui hermoilevan törmäävänsä tuttuihin, tai kenties jäävänsä kiinni lintsaamisesta vanhemmilleen.
Esitin, että olin syventynyt johonkin omaan juttuuni, mutta melkein paljastin itseni, kun poika nopeasti sujautti kondomipaketin hupparin taskuunsa, ja jouduin kätkemään naurunpurskahdukseni äkilliseen yskään.
Poika käveli ripeästi kassalle, ja vain väläytti nopeasi pisamanaamaansa, ennen kuin heitti ostoksena pöydälle. Esra vilkaisi minua huvittuneena vanhusten selkien yli.
"Onnekas tyttö", totesin ääneen. Poika säpsähti kommentilleni, ja katsoi minua silmät pyöreinä järkyttyneenä julkeudestani. Puna tavoitti posket nopeasti, ja hän painoi päänsä kohti heiluvia varpaitaan.
"Vai pelkkä poikien ilta?"
Pojan pää pomppasi pystyyn ja hän vilkaisi nopeasti ympärilleen. Naama säikähdyksen sekaisella kysymysmerkillä hän heitti kolikot pöydälle ja juoksi laatikko kourassa ulos varmaan koko keskuksen pihalle saakka. Puna oli ehtinyt jo hiusrajaan saakka.
Pariskunta lähti kaupasta tyhjin käsin kiitellen, mies hattuaan nostaen avuliaalle ammattilaisnaiselle. Esra kaartoi luokseni, löi olkapäänsä kassalle, ja päänsä niiden varaan ihaileva katse silmissään.
"Osaisimpa mäkin lukea ihmisiä yhtä hyvin. Se olis säästänyt multa kokonaisen kurjan vuoden", hän sanoi ja naputteli kynsillä hampaitaan. Katse vaihtui minusta kaukaisiin muistelmiin.
"Uskotko sä, että jokaiselle on oikeesti olemassa 'se oikea'?" hän kysyi.
"Kyllä sinä jonkun varmasti löydät. Ja se tulee olemaan maailman onnekkain mies", sopersin kliseisen vastauksen kiertäen epämukavan aiheen.
Esra ei edes kuunnellut vastaustani, vaan oli uponnut omiin haaveisiinsa, joita luetteli ääneen: "Mä vaan haluan jonkun, jonka luokse mennä pitkän työpäivän jälkeen. Jonkun joka kuuntelee, jonka viereen nukahtaa ja joka kokkais juhla-aamiaisen joka sunnuntai".
* * * * *
K E V Ä T
Kananmunat tirisevät rasvassa pannulla. Vaaleat otsatupsut hikipisaroiden kimmeltäminä mies kaataa kokkelin suurelle tarjoilulautaselle pekonisiivujen viereen. Tummanviolettien verhojen pienestä raosta näkyy pimeässä hiljalleen tippuvia vetisiä hiutaleita.
Pöytä sen alla on katettu: keltaisia kukkia maljakossa, kaksi lautasta toisiaan vastapäätä ja yksi pöydän päässä, kolme lasia appelsiinimehulle ja kaksi kahvimukia. Himmeä lamppu palaa pöydän yläpuolella, ja korvaa vielä piilottelevan auringonnousun valon pienessä huoneessa. Tavallinen viikonloppuaamu on aikaistunut.
Paidaton, lihaksista leveä mies ilmestyy nurkan takaa hiukset pystyssä, ja istuutuu pöytään. Vaalea mies laittaa paistetut ruoat sämpyläkorin viereen, ja istuu toiselle puolelle. Hänen valkean ihonsa yllä on valkoinen pitkähihainen. Hänen vaaleutensa on häikäisevää hämärässä huoneessa.
"Ootko sä valmis Espanjan aurinkoon?", hän kysyy säteillen.
Melkein mustaan taittavat rintakarvat vievät mukanaan. Mystinen tummuus on kokonaisvaltaista ja ylevää.
Kolme matkalaukkua odottaa pakattuina eteisessä nimilapuilla varustettuina.
* * * * *
YOU ARE READING
Epätuhkimo
General Fiction"Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, on yksi Herra. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi." (5. Moos. 6:4-5) Sisältää lievää kielenkäyttöä, väkivaltaa ja seksuaalisia kohtauksia.
