Just between family || B.A.P

1

Chinmae:

Istuin yksin kotona takapihan terassilla ja odotin. Ehkä parempaa elämää, ehkä pois pääsyä isän piireistä. Isäni vihaa minua, ja tappoi äitini, koska olin hirveä. En osaa puhua koreaa kunnolla, minulla oli masennus ja syömishäiriö, eikä minulla ole kavereita. Olen syntinen koska minulla on silmälasit, enkä näe kunnolla. Olen syntinen lyhyyteni takia. Olen syntinen puhevikani takia. Olen syntinen koska äidinkielekseni sattui osumaan Japani. Olin syntinen koska minulla oli Ongelmia isäni takia.

Katsoin valkeaa kuuta taivaalla ja itkin. Olin syntinen koska itkin.

-

Istuin terassin puisella lattialla ja itkin, odotin hetkeä paeta. Otin puhelimeni taskusta, ja näpyttelin puhelimeen hätänumeron. Mutta en huomannut selkäni takana seisovaa isääni joka vetäisi puhelimen kädestäni, ja heitti minut kaiteen yli, Se todella sattui.

"Saatana enkö mä ole sanonut että sä et soita kenellekkään, tai mä tapan sut. Menisit narun jatkoks." Tuo huusi vielä jotain jälkeen päin mutta en jaksanut kuunnella. Lähdin juoksemaan niin lujaa kun ikinä jaloistani pääsin. Nälissäni, ja väsyneenä. Juoksin jonkun metsän läpi, kun reppuni alkoi painaa pikku hiljaa enemmän ja enemmän, kunnes en enää jaksanut kantaa sitä.

Olin jollakin rikkaiden asuin alueella, seisoin keskellä tietä ja katsoin maahan. Syntejäni tehden. Itkien ja paikallani seisoen. En aijo luottaa enään kehenkään. En anna enää kenenkään koskea minuun. Olin likainen. Nimenikin on likainen.

Polveni alkoivat tutista ja mustat farkkuni tahrautuivat kun löin polveni asfalttiin. Näköni alkoi pikkuhiljaa sumentua ja näin auton valot. Noh, ainakin päätyisin sinne mistä Isäni minua ei koskaan löytäisi.

Himchan:

"Kakarat mä lähen kauppaan" Huusin pojille. "pärjäättekö te?"

Odotin vastausta hetken kunnes kuulin musiikkia Minun ja Yonggukin huoneesta. Kaikki oli ilmeisesti sielä.

Vedin mustat tohvelini jalkaan, takin naulakosta niskaan ja kävelin ovesta ulos. Kaivoin mustan takkini taskusta mustat auton avaimet ja avasin portin jotta pääsisin autolla pihasta.

Hyräilin honeymoonin sävelmää ja hytkyin edes taakse hitaasti pimeällä tiellä.

Katseeni kuiteniin lukkiutui tiellä polvillaan olevaan pieneen.. Poikaan. Pysäytin auton ja pidin katseeni visusti pojassa. Tulin autosta hitaasti ulos ja lähestyin tuota.

"Hei.." Sanoin hiljaa kyykistyen hänen eteensä hyvän välimatkan päähän. Tuo nosti katseensa minuun ja katsoi minua pelkosilmistään paistaen. Hänen silmälasinsa olivat hieman maarmuiset ja hänen silmänsä olivat punaiset ja turvonneet. Hupparissa oli paljon reikiä joidenka läpi paistoi pojan paljas vatsa joka oli täynnä haavoja.

"Miksi pysähdyit" tuo kuiskasi ja säpsähsin hieman hänen ääntään.

"Koska miks mä jättäisin haavoittuneen ihmisen koti kadulleni" vastasin tuolla ja tuo romahti täysin.

"Hei mikä sun nimi on?" kysyin ja hitaasti lähestyin tuota. Mutta hän perääntyi.

"Chi- Chinmae" hän vastasi. Japaniksi. Hämmennyin hieman ja ajattelin itselim puhua tuolla japania.

"Okei Chinmae, Tule tonne autoon" Sanoin ja hän vain pudisti päätään.

"Pääset turvaan" Jatkoin vielä ja katsoin häntä suoraan silmiin. Sitten hän sanoi. "Sä näytät jotenkin tutulta" Tuo kuiskasi pyyhkäisten toista poskeaan. "mutta em muista nähneeni sua missään"

Huokaisin.

"eihän se muuten vaan ole orpokoti" tuo kysyi järkyttyneenä.

"HERRAN JUMALA HIMCHAN!! MITÄ SÄ TEET KESKELLÄ TIETÄ?!" Katsoin taakseni ja näin kun Junhong juoksee minua kohti, nousin ylös ja pysäytin hänet. "ole hiljaa" kuiskasin. "Toi poika mun takana on ihan ruhjeilla ja muutenkin panikoi." puoli huusin koreaksi.

"Ei tarvitse huolestua" hän sanoi hiljaa ja lisäsi sitten perään. "Hi-Himchan" katsoimme häntä Junhongin kanssa hiljaa ja pieni hymy saavutti huuleni.

"Chinmae, tuletko meidän mukaan?" Kysyin nyt Japaniksi ja Junhong katsoi minua oudosti. "puhuuko se japania?" hän kysyi koreaksi ja minä nyökkäsin pienesti.

Pienempi nyökkäsi ja Junhong käveli hänen eteensä. Hän kyykistyi ja ojensi kätensä johon Chinmae epäröiden tarttui pienillä käsillään. Junhong supisi hänelle jotain mihin pienempi nyökkäsi ja Junhong nosti hänet syliinsä, minä kävin hakemassa hänen reppunsa.

-

Laskin hänen mustan reppunsa meidän eteiseen ja Junhong käveli nukhtanut poika sylissään sisälle taloon.

"Laske se tohon sohvalle" Kuiskasin pidemmälle tummahiuksiselle,joka nyökkäsi ja laski hänet mustalle nahkasohvalle niin että tyyny oli pienen pojan pään alla. Junhong otti pehmeimmän viltin komerosta, ja avasi sen viikkauksen, laskien sen sitten pojan heiveröisen kehon päälle. Minä vielä varovasti vedin hänen silmälasinsa pois ja laskin ne pöydälle.

"Mitä me sanotaan Yonggukille?" Junhong kysyi.

"Mä puhun sille, heitän sen ulos jos se ei suostu pitämään tosta pojasta huolta." Sanoin itsevarmasti ja katsoin pienokaista.

"Ai mistä pitää huolta?" Yonggukin ääni kuului yläkerrasta, ja portaiden natina kertoi tuon tulevan alakertaan.

Minä menin ja hätistin hänet takaisin yläkertaan.

-

"Kertokaa meillekin!" Daehyun, Youngjae ja Jongup huudahtivat. "HYSSSSS!!!!!! Ei herätetä sitä!!!!!!!!" Huudahdin, ja tajusin huutaneeni juuri.

"niin niin, Noniin Himchan mitä tapahtu?" Yongguk kysyi astetta kireämmän kuuloisesti kun muut hiljenivät.

Selitin heille koko jutun juuriaan myöten ja Yongguk hätisti pojat muualle.

"En mä suostu tohon. Mitä jos se onkin joku Fanboy." Tuo kysyi ja minä katsoin häntä epäuskoisena.

"No enpä usko, sitä paitsi en mä halua nähdä kuollutta lasta kadun varressa." Tiuskaisin ja lähdin alakertaan.

Eiköhän me selvitä tästä.

-Atomi