Just between family || B.A.P

2

Tunsin palaavani takaisin tähän maailmaan ja yritin avata silmiäni. Huone oli aivan pimeä ja en nähnyt mitään. Minusta vain tuntui että olisin kidnapattu ja....

Pieni paniikki alkoi hiipua mieleeni kun mietin missä olen.

Nousen ylös mustalta nahkasohvalta ja tuntui kun haavoja vatsassani yritettäisiin repiä auki.

"AUUU!!" Huusin kun tunsin yhden haavoista aukeavan.

Käänsin katseeni taakseni kun näin jonkun tulevan alakertaan pyjamassa.

"Tippuko Youngjae taas humalas-" Ääni sanoi ja en kyllä ymmärtänyt ihan kaikkea.

Mies huomasi minut ja katsoi minua ihmeissään.

"kukas sä oot?" Tuo kysyi.

"Haluaa pois" Sanoin hiljaa.

Tuo rapsutti päänahkaansa ympärilleen katsoen ja minä vain kstsoin häntä odottaen.

"Odota pieni hetki siinä, mä käyn hakemassa Himchanin.

" Himchaaaannn!!" Tuo huudahti ja herätti kaikki muutkin talossa.

-

"Chinmae?? Onko kaikki kunnossa?" himchan katsoi minua tullessaan ylökerrasta.

Minua alkoi pelottaa vielä enemmän.

"Haluaa pois" Sanoin nopeasti.

"Mistä Himchan tietää Chinmaen nimen." peitin nopeasti suun kädelläni. Himchan naurahti pienesti.

Hän käveli luokseni ja istui viereeni. Hänen mustavalko ruudullinen iso pyjamapaitansa napit olivat huonosti kiinni ja hänen housunsa valahtaneet lahkeista aika paljon. Plus hänen mustat hiuksensa olivat sekaisin.

"Sä kerroit ton kaiken eilen kun löysin sut keskeltä tietä." Hän sanoi. "Sitten sä aloit yhtäkkiä puhumaan japania ja-"

"Himchan puhuu liian paljon" Samoin pettyneenä. Itseeni tosin. "Chin ei ymmärrä"

"ahaa.."

Himchan:

"Ahaa" Tajusin ja sitten huomasin hänen vuotavan verta kyljestä.

"Hei sun kylki vuotaa!" Huudahdin koreaksi. "Hups, Siis sun kyljessä on haava ja siitä vuotaa verta." Toistin selvästi japaniksi. Hän katsoi minua ja sitten haavaa kyljessään, mutta tämän ilme oli jotenkin hieman ilmeetön. Kuin ei edes tajuaisi siitä tulevaa verta.

"Sinun kyljestäsi vuotaa verta. Paljon!" Yritin toistaa niin selkeästi japaniksi ja liikutella huuliani mahdollisimman paljon jotta tämä ymmärtäisi. Chinmae katsoi taas kylkeään ja peitti sen kädellään. Sitten hän pudisti päätään. Meinasin ottaa tämän käden pois haavan päältä.

"Jos me vaikka puh-" aloitin, mutta Chinmae vain läpsäisi vapaalla kädellään kättäni ja näytti taas ahdistuneemmalta. Huokaisin ja laitoin käteni syliini.

"Mitä jos me vaikka-" aloitin taas mutta eipä aikaakaan kun Chinmae keskeytti minut taas.

"Setä puhuu liikaa" hän vain tokaisi ja laski katseensa käteensä joka lepäsi sylissään. Huokaisin jälleen.

"Kuule, tiedän että ollaan vieraita toisillemme, mutta voisinko saada puhdistaa tuon, ja voisimme jatkaa elämäämme. Se tulehtuu ja voit saada ties minkä verenmykytyksen" sanoin japaniksi ja koetin luoda katsekontaktia pienempään. Hän taas pudisteli päätään.

"Tosi iso ruskeahiuksinen" toinen mumisi. Kohotin kulmiani.

"Anteeksi?"

"Ruskeahiuksinen..." Chinmae sanoi edellistäkin epäselvemmällä äänellä ja oli vain edelleen siinä missä aiemminkin. Aloin miettimään... ruskeahiuksinen...

"Ööööö Junhong?" Huudahdin jonnekkin suuntaan. Kysyvä ääni vastasi jostain toisesta suunnasta."Tuus tänne!"

Pian se Junhong sieltä tulla tallustaa kysyvä ilme kasvoillaan. Osoittelen vieressäni istuvaa pikkupoikaa. Ilmeisesti Junhong ymmärsi vinkin sillä tämä viittoi minua nousemaan ja istui paikalleni Chinmaen viereen.

"Moi Chinmae!" Junhong sanoo koreaksi. Näpäytän tätä olkapäähän ja hän tajusi taas heti. Ompas siinä fiksu poika.

"Moi Chinmae!" Junhong sanoo sitten japaniksi ja Chinmae kohottaa katseensa tähän.

"Moi ruskeahiuksinen"

Junhong:

"Moi ruskeahiuksinen" Chinmaeksi osoittautunut tervehti hiljaisella äänellä. Hymyilin hieman.

"Mun nimi on Junhong" sanoin lempeästi. Chinmae katsoi minua pitkään, kunnes laski katseensa taas. Toivotonta taisi olla.

"Mutta voit kutsua minua ruskeahiuksiseksikin" sanoin nopeasti ja Chinmaen huulilla kävi ihan pienenpienenpienenpieni hymy. Voitolta tuntuu sekin.

"Okei ruskeahiuksinen"

"Tuota niin... tuo haavasi näyttää aika pahalta... mennäänkö puhdistamaan se?" Kysyin varovasti. Chinmaen kasvoilta katosi väri ja hän alkoi pudistaa päätään vimmatusti. Huokaisin. Yritin samalla miettiä japaninkielisiä sanoja. Kyllähän minä japania osaan herranjestas mutta joskus sanat vain ovat hieman hakusessa.

"Tiedän että sattuu, ja ettet varmastikkaan halua näyttää meille haavojasi, mutta nyt on pakko. Tahdomme vain auttaa" yritin vängätä. Chinmae jökötti vain paikallaan. Huokaisin ja meinasin nousta sanomaan Himchanille ettei tästä tulisi mitään, mutta joku sitten tarttuikin paidanhelmastani.

"Älä mee ruskeahiuksinen... älä jätä mua..." Chinmae mumisi ja näytti pyörtyvänsä siihen paikkaan. Istuinpa siis takaisin siihen hänen viereensä.

"En tietenkään..."

Chinmae:

Se setä vain istui siinä. Olisin halunnut vain halata häntä mutta ahdisti. Ahdistus ei ollut koskaan kadonnut. Pelkäsin. Kaikkia.

"Tuleppas niin mennään puhdistamaan nuo" ruskeahiuksinen sanoi ja osoitti haavojani. Hän oli jo nousemassa ylös enkä voinut estää sitä. Pakko kai sitä oli. Nousin tämä perässä ja jolkottelin kylppäriin katsellen samalla ympärilleni tutkaillen taloa. Ihan perus... tauluja seinillä. Ihmisiä seisoi lavalla... okei.

"Istuppa siihen" setä sanoi ja osoitti vessanpöntön kantta. En kai vastaankaan voinut laittaa. Siispä istuin. Hän otti jotain nestettä jostain kaapista ja pyöreitä lättäniä valkoisia pilven näköisiä juttuja. Sitten vielä valkoista kangasta rullallisen. Tiesin että hän kysyisi minun nostavan paitani helmaa pian, joten nostin juuri ja juuri sen haavan yläpuolelle. Ahdisti. En tykkää näyttää vartaloani kellekkään. Pelottavaa ja ahdistavaa. Vaikka tämä setä ei vaikutakkaan sellaiselta kuin muut, ahdistaa silti.

"Joo valmista" hän yhtäkkiä sanoo ja lasken paitani äkkiä. "Saat tästä uuden paidan väliaikaisesti"

Hän heitti minulle aivan liian ison hupparin, mutta se oli pehmeää kangasta ja lämmin.

Nopea hymy kävi kasvoillani mumistessani kiitoksen. Yllätyin. Yllätyin todella paljon.

-atomipommit