MAY THE ODDS BE EVER IN YOUR FAVOR

Luku 1: Päivä ennen elonkorjuuta

Menin taas ulos.

Otin takin naulakostani ja panin kengät jalkaani. Katsahdin taakseni, ja huomasin isäni istuvan sohvalla tutkimuspapereita tuijottaen ja kaksi isoveljeäni tietokoneiden ääressä väittelemässä jostain. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota minuun.

Äitini ja isäni eivät ole enää yhdessä. Minä en ole oikein koskaan ollut erityisen hyvissä väleissä perheeni kanssa, mutta ei minulla silti ole mitään valittamista.

Täällä kolmosvyöhykkeellä kaikki kadut ovat nimetty kuuluisien keksijöiden mukaan. Asun Shieldsinkadulla, joka on tullut Alma Shieldsistä. Meidän talon lähistöllä on suuri metsä, jossa minä ja Ava käymme joka päivä.

Miksi? Koska asumme Panemissa.

Ja Panemissa on tapana pitää nälkäpeli joka vuosi, ja minä vuonna tahansa voit joutua tribuutiksi. Jos joudut kolmosvyöhykkeen tribuutiksi, todennäköisesti kuolet. Kolmosvyohyke ei ole ollut erityisemmin kovin voittoisa vyöhyke.

Siksi minä ja Ava käymme harjoittelemassa nälkäpeliä varten metsässä melkein joka päivä.

Ava ja minä käymme samaa koulua, ja olemme molemmat 17 vuotiaita. Ava on ollut ystäväni jo pienestä asti. Kun tapasin hänet kuusivuotiaana, jo silloin tiesin, että hän oli ihan samanlainen kuin minä.

Yhdeksänvuotiaina me aloitimme harjoittelun, koska molemmat meistä halusivat pysyä hengissä. Ensin me harjoittelimme vain parantamalla kuntoamme, juoksemalla ja tekemällä lihaksia voimistavia liikkeitä, kuten vatsalihaksia ja punnerruksia. Mietit varmaan, että mehän olimme silloin vasta yhdeksän, miten me pystyimme sellaiseen?

Asumme kolmosvyöhykkeellä, jonka pääasia on valmistaa Panemin kaikki teknologia. Me opimme lukemaan ja kirjoittamaan sekä laskemaan sujuvasti jo viisivuotiaina, joten pystyimme siihen helposti, vaikka alussa oli vaikeaa, mutta kyllä se siitä sitten helpottui.

Kun olimme kaksitoista, aloimme valmistaa aseita. Se kävi yllättävän helposti. Ensin teimme puusta jousipyssyn, sillä totesimme sen olevan kätevin ase. Sillä sai ammuttua kaukaa, hyvin tarkasti ja huomaamatta. Se oli nopea ja uhrin oli miltei mahdotonta väistää sitä, jos se menisi hyvään paikkaan.

Aloimme myös hankkimaan veitsiä, sillä se olisi ase, jonka tulisit todennäköisesti saamaan nälkäpelissä. Keihäitä  ja kirveitä aloimme käyttämään vasta myöhemmin, sillä ne eivät olisi kauhean hyviä kisassa. Niilläkin kuitenkin onnistuu taisteleminen nyt.

Paljon olemme harjoitelleet myös juoksemista, sillä runsaudensarvelle olisi tärkeää päästä ensimmäiseksi, ettei kuolisi heti verilöylyssä.

Olimme suunnitelleet myös taktiikkamme jo valmiiksi; siihen oli mennyt paljon aikaa ja paljon vanhojen nälkäpelien tutkimista, mutta olisimme kyllä valmiita.

Jos siis meidät valitaan.

Olemme sopineet että kumpikaan ei ilmoittaudu vapaaehtoiseksi toisen valituksi joutuessa. Kyllä minä kuitenkin voisin ilmoittautua Avan puolesta, ja luulen, että Avakin voisi ilmoittautua minun puolestani. On kuitenkin järkevämpää ettemme lähde sellaiseen. Minulla ei olisi edes perheenjäseniä joiden puolesta ilmoittautua, koska kuten sanoin, minulla on vain veljiä.

Kun pääsin metsälle, Ava oli jo siellä odottamassa minua. Avan perheessä on vain äiti ja isä ja hän. Hän oli hyvissä väleissä molempien kanssa, siksi olin vähän kateellinen hänelle, minäkin olisin halunnut äidin joka rakastaa minua.

Meillä oli tapana pitää aina viimeinen päivä ennen elonkorjuuta vapaapäivä, jolloin emme harjoittele. Teemme jotain kivaa toistemme kanssa, siltä varalta, että jompikumpi meistä joutuisi valituksi, emmekä näkisi toisiamme enää koskaan.

Menimme tänään uimaan läheiseen järveen. Samalla etsimme simpukoita ja erilaisia syötäviä leviä. Metsästimme pari jänistä ja poimimme mustikoita. Teimme juhlaillallisen, ja meillä oli todella hauskaa. Olisin halunnut että se päivä ei päättyisi koskaan, mutta kello yhdeksältä minun piti lähteä. Hyvästelimme toisemme, ja toivotimme onnea valintaan. Sitten lähdin kohti kotia.

Olemme Avan kanssa laskeneet todennäköisyyksiä siitä, kuinka mahdollista valintamme olisi. Prosentti on käytännössä aika pieni, mutta silti joka vuonna joku valitaan.

Kukaan ei taaskaan kiinnittänyt minuun huomiota, kun tulin kotiin. Jätin takkini ja kenkäni eteiseen ja suuntasin suoraan huoneeseeni. Jäin makaamaan hetkeksi sänkyyni miettiessäni, että tämä saattaa olla yksi viimeisimmistä kerroista kun makaan tällä minun omalla, pehmeällä sängylläni. Tulisin ikävöimään sitä tunnetta kun makaan sängyssäni tuijottaen kattoikkunasta tähtiä. Pieni kyynel vierähti poskelleni, mutta keräsin itseni. Tämä ei tulisi olemaan viimeinen kerta. Ei jos minusta olisi kiinni.

Menin pesemään hampaani, ja pian sen jälkeen menin vaihtamaan pyjaman päälleni. Tämä ei saa olla viimeinen kerta. Lupasin sen itselleni, lupasin sen nallekarhulleni Suzylle, ja lupasin sen koko maailmalle.
Tämä ei olisi viimeinen kerta.

~672 worlds