MAY THE ODDS BE EVER IN YOUR FAVOR

Luku 21: Kuka?

-Me myöhästyimme, Sirius sanoi hiljaa.
Niin, me myöhästyimme. Joku on jo saanut kaikki tavarat runsaudensarvesta.  Joku juhlii tällä hetkellä onneaan jossain ison ruokakasan kanssa. Kyseisellä henkilöllä on myös varmaan kamalasti aseita. On hyvin mahdollista, että joudun yhden hänen aseensa tappamaksi.
Milijoonat ihmiset omilla kotivyöhykkeillään tietävät sen, mitä minä en tiedä. He tietävät, kuka oli meitä nopeampi ja tyhjensi koko runsaudensarven yksin, tai jonkun avustuksella. Huokaisin syvään.
Tekisin mitä tahansa (tai ainakin melkein) jos saisin edes hetken istua television edessä katsomassa nälkäpeliä. Tietäisin kaiken. Ketkä olivat vielä elossa, ketkä olivat liittoutuneet ja kuka oli vienyt nenämme edestä koko runsaudensarven kaikki tavarat. Mutta nyt en voi asialle mitään.
Tuijotimme Siriuksen kanssa tyhjää runsaudensarvea varmaan viisi minuuttia kuin shokissa, mutta sitten kanuuna laukaistiin. Me molemmat säpsähdimme ja katsoimme sitten toisiamme.
-Lähdetään, minä sanoin.
-Joo, sanoi Sirius ja käännyimme ympäri lähteäksemme.
Matka kului nyt paljon hitaammin kun me momemmat olimme hirveän masentuneita. Kun olimme vielä pimeällä puolella, kanuuna laukaistiin jo kolmatta kertaa saman päivän aikana. Silloinkaan se ei kauheasti herättänyt meissä tunteita, sillä tiesimme, että me molemmat olimme elossa, joka oli nyt tärkeintä. Eikä kumpikaan meistä sanonut sanaakaan koko matkan aikana.
Kun yhdessä vaiheessa tupsahdimme valoisalle puolelle, meidän piti pysähtyä hetkeksi kirkkauden takia. Sen enempää kumpikaan ei jaksanut välittää, vaan jatkoimme matkaamme.
Minä oikeastaan vain ajattelin, kuka oli kaiken takana. Voisiko hän olla sama ihminen? Voisiko henkilö, joka kävi varastamassa kaikki tavarat runsaudensarvesta olla henkilö, joka oli jokaisen tänään tapahtuneen murhan takana? Jos näin oli, niin se ei olisi hyvä juttu. Joku (tai jotkut) olisi ottanut ammattilaisten paikan pelissä. Se voisi olla Adele tai Xander. Gracekaan ei tuntunut mahdottomalta vaihtoehdolta. Varoittava ääni sisälläni muistutti, että Evankin oli vielä ehkä elossa, mutta vaiensin sen äänen heti.
Pian lampi tuli näkyviin, ja silloin vihdoin aloimme puhua toisillemme. Sanoin, että voisin metsästää vähän, ja sovimme, että emme enää sytytä tulta, sillä tänään on kuollut jo kolme ihmistä. Minä menin heti laittamaan ansoja, ja Sirius meni purkamaan tavaroitamme.
-Paljonkohan kello suunnilleen on? Kuolleiden tribuuttien kuvat pitäisi näkyä kohta, selitin.
-Neptune, Sirius sanoi melkein kuiskaten.
-Minusta tuntuu, että Fleur on ainakin jo kuollut. Hänhän oli raskaana, on aika ihmeellistä että hän selvisi tähänkin asti, jatkoin ja käännyin katsomaan Siriusta. Hän näytti jotenkin oudolta.
-Neptune, hän sanoi uudestaan.
-Niin?
-Tavaramme eivät ole täällä.
En tajunnut heti mitä hän tarkoitti.
-Mitä?
-Tavaramme eivät ole täällä. Joku on ottanut ne, hän toisti.
Minulla kesti hetki sisäistää asia, mutta pian tajusin, mitä hän tarkoitti. Juoksin hänen vierelleen ja pian minäkin pääsin todistamaan, kuinka tyhjä paikka, jossa tavaramme olisivat pitäneet olla piilotettuja oli.
-Kuka? Sirius kysyi.
-En tiedä.
Ja silloin kansallislaulu alkoi soida. Käännyimme taivasta kohti.
Ensimmäinen kuva oli Fleurin kuva, niinkuin arvelinkin.
Sitten taivaalle ilmestyi kymppivyöhykkeen pojan kuva, ja seuraava kuva oli pojan vyöhykkeeltä yksitoista.
-Evan on elossa, Sirius sanoi.
Samalla tajusin, että me emme olleet yhdessä puhuneet ollenkaan Evanista, tai muutenkaan minusta. Olimme yhdessä puhuneet Siriuksesta, Katesta, Adelesta ja muista tribuuteista, mutta kumpikaan meistä ei ollut maininnutkaan Evania.
Minä en ollut maininnut, sillä yritin unohtaa hänet. Uskoin myös, että Evan olisi ollut tänään kuolleiden joukossa, mutta hän  ei ollut.
-Uskotko, että hän voisi olla tämän kaiken takana? Sirius kysyi. Minä kohautin olkiani.
-No, yhdeksän pistettä on aika hyvä, minä totesin.
-Huonompi kuin kaksitoista, Sirius muistutti ja hymyili. Minä virnistin.
-Uskotko, että hän voi olla vaaraksi? Sirius  kysyi.
-Hän on kieltämättä fiksu ja ovela. En tiedä hänen fyysisestä voimasta, mutta en uskoisi sen olevan kauhean huonolla tasolla. Koulussa hänellä menee ihan hyvin, joten ehkä hän jotain aseita osaisi valmistaa itsekkin. Häntä ei kannata aliarvioida, minä selitin.
-Toisin sanottuna hän voi olla vaaraksi, Sirius selvensi.
-Hyvin mahdollista.
-No, lähdetään hankkimaan ruokaa, Sirius sanoi ja alkoi yhtäkkiä penkomaan vielä jäljellejääneitä reppujamme.
-Kuinka hyvä olet veisten kanssa? minä kysyin. Mieleeni muistui kaikki ne päivät, kun olimme Avan kanssa olleet ulkona heittelemässä veistä.
-En kovin hyvä. Voin taas jäädä keräilemään kasveja, Sirius sanoi, ja päätimme tehdä niin.
Vähän kauempana metsällä sain vain kaksi jänistä, sillä veitsillä on aika vaikea metsästää muita kuin ihmisiä. Arvioin, että saattaisimme saada niistä kyllä mukavan illallisen.
Kun olin saapunut takaisin leirille, Sirius oli jo saanut aikaan hienon kukkakimpun voikukista, sekä kasa pähkinöitäkin oli myös kerätty. Siriusta ei näkynyt.
Ensin ajattelin, että hän oli mennyt kauemmas keräämään jotain, joten aloin tekemään nuotiota. Olimme Siriuksen kanssa sopineet ettemme tekisi nuotiota, mutta periaatteessa joku jo tiesi, missä me olimme. Se joku, joka oli varastanut kaiken tavaramme, joten hän muutenkin voisi tulla milloin tahansa takaisin. Pidin kuitenkin kaiken varalta veistä lähelläni koko ajan ja pidin ympäristöä silmällä, ettei kukaan pääsisi yllättämään.
Hetken päästä aloin jo tosissaan huolenstua. Ei hänellä niin kauan voinut mennä kasvien keräilemisessä. Eikä hän muulloinkaan ollut lähtenyt leirin luota kauhean kauas. Ainoastaan yhdestä asiasta saatoin olla varma; hän ei ole kuollut. Kanuunaa ei oltu laukaistu.
Se rauhoitti minua, mutta en siltikään voinut jäädä siihen. Otin varuilta koko reppuni mukaan, ja lähdin etsimään jalanjälkiä, jotka löysin mullasta hetkessä.
Aloin seuraamaan niitä, mutta hetki hetkeltä ne muuttuivat epäselvimmiksi. Yhdessä vaiheessa sydämeni melkein pysähtyi.
Siriuksen jalanjäljkien vierestä löysin toisetkin jalanjäljet. Ne olivat jonkin eläimen, tai mutantin, mutta ihmisen jalanjälkiä ne eivät enää olleet.
Enempää ajattelematta lähdin juoksemaan eteenpäin. Ajattelin koko ajan, kuinka Sirius saattaisi olla juuri nyt taistelemassa hengestään jonkun Capitolin kehittämän kauhean olennon kanssa. Mielessäni liikkui, kuinka kamala tuo olento voisi olla. Mahdollisuuksia oli monia. Capitol oli hyvin luova tappamistapojen keksimisessä.

~877 words