Me ei olla kai koskaan ehjiä

Luku 1 - Mä rakastan sua, mä vihaan sua

A/N: hellou! tätä mun ei alunperin pitäny ainakaan vielä julkasta, kun on kaikkee muutakin tässä työn alla, mutta menköön.

tää on siis tämmönen (epämääräinen) sivujuttu mitä oon kirjotellu aina välillä, inspiraatiota ettiessäni. alunperin mä siis vaan kirjottelin pätkiä mun tarinoista tuttujen hahmojen näkökulmasta, ennen kun mietin, että voishan näistä koittaa väsätä jonkinlaisen kronologisesti etenevän tarinan. ja tässäpä sitten, nää kaikki tyypit on siis kiuruharjulta tuttuja 🧡

ei tässä tosin oo mitään kovin taidokasta tai yhtenäistä juonta, enkä ees tiiä miten pitkä tästä tulee tai kuinka saan mun visiot muutettua tekstiks (eli erittäin hyvin suunniteltu!) 😂 lisäks tässä on yli kymmenen eri kertojaa niin saa nähä saako tästä ees kiinni vai onko tää vaan supersekava sotku, joka levii käsiin ehh

ainiin, tässä on hyvin ankeita ja ahistavia juttuja ja tapahtumia ja oon pyrkiny kirjottaa mahdollisimman tarkkaan ja romantisoimatta, eli luethan varauksella jos koet ahdistuvasi vaikeista teemoista.

tää sijottuu siis kiuruharjun syksyyn, kolme vuotta ennen 'ole hiljaa ja pidä mua kädestä' -kirjan ja vajaa neljä vuotta ennen 'valvo mun kanssa aamuun' - ja 'mä en tahdo unohtaa sun hymyä' -kirjojen alkua. kyllä tätä voi lukee siis vaikkei noi mun tekstit ois muuten tuttuja, kun tää on kuitenkin oma irrallinen kokonaisuus. en vaan tiiä saako tästä sillon ihan niin paljon irti :')

*

ME EI OLLA KAI KOSKAAN EHJIÄ

*

Luku 1 – Mä rakastan sua, mä vihaan sua

Juuli

Nirhaavat, haluavat, omistavat suudelmat mun kaulalla, leualla, olkapäillä, solisluiden kuopissa, rinnoilla. Kädet, jotka puristuivat mun reisille, liukuivat ahnaina mun lantiolle. Kädet, jotka etsivät mun ranteet lukiten ne vaativasti otteeseensa. Syvänsinisten silmien katse, jossa paloi, suorastaan roihusi jonkinlainen loputon halu.

Lakana tarttui kiinni mun hikiseen selkään, kun mä kiersin vartaloni karrelle huokaillen, vaikeroiden mielihyvästä, jota mun päälläni huohottava mies sai mussa aikaan.

"Sä oot mun."

Roopen ääni oli käheä, hengästynyt ja vielä tavallistakin matalampi. Se työntyi muhun vaan kovemmin, vieläkin syvemmälle. Mä nostin mun jalat sen olkapäille ja se hautasi kasvonsa mun kaulaan, painoi huulensa uudelleen mun ihoon, nirhaisi hampaillaan.

"Mä oon sun."

Mun ääni oli kuin voihkaisu, väreilevä ja tahtova. Mä kohotin lantiotani ja sain Roopen äännähtämään kovemmin, kohottamaan kasvonsa mun kaulalta. Se suoristautui pystympään, vapautti mun ranteet, vei kätensä takaisin mun reisille.

Ja sitten se laukesi, huohottaen ja kovasti. Se hyväili mut kliimaksiin, se sai mut huutamaan. Niin kuin aina. Se oli ihan mieletön, tämä oli mieletöntä.

Sitten se kierähti hikisenä mun päältäni, kävi makaamaan selälleen hengästyneenä, nihkeä iho vasten mun ihoa. Mä pidin mun silmiäni kiinni, puristin lakanaa ja mun jalat tärisivät, niin kuin melkein aina orgasmin jälkeen.

Tuntui aivan liian ihanalta.

Tällaisina hetkinä mä rakastin Roopea. Kun se tällaisen helvetin ihanan ja kiihkeän seksin jälkeen etsi makuuhuoneen lattialta tupakka-askinsa ja sytytti meille röökit. Kun se sitten tuli iholle, alaston vartalo mun vartaloa vasten ja katsoi mua pitkään. Kun sen selvälinjaisille kasvoille nousi sellainen virne, tavallaan vähän häijy, ja niin omintakeinen, tyypillinen, roopemainen. Ja kun se kuljetti kättään mun vartalolla ja painoi sitten huulensa mun huulille ja suuteli hitaasti, voipuneesti, raukeasti, jotenkin erikoisella tavalla hyvin välittävästi, jopa lempeästi.