True Colors //FIN

Luku 2.

   Katson kärsimättömänä luokan seinälle ripustettua kelloa, odottaen pidemmän viisarin osuvan kahdentoista kohdalle. Anton oli hakenut minut muutamaa tuntia aikaisemmin kotoa. Itselläni ei tänään neljää tuntia enempää ollut koulua, mutta päätin keskittyä niihin sitäkin enemmän. Tai ainakin yrittää.

Vihdoin kellon viisari löysi tiensä haluamalleni paikalle ja filosofian opettajani päätti tunnin. Keräsin kiireessä tavarani ja lähdin kohti ovea. Yritin liikkeessä samalla laittaa kirjaani reppuun, mutta onnistuin luonnollisesti törmäämään seuraavaan vastaantulijaan ja pudottamaan kaikki käsissäni olevat tavarat. 

"Ai hitto, anteeks! En taaskaa kattonu eteeni", sanoin hätäisesti keräten samalla tavaroitani maasta. 

"Ei haittaa", kuului ääni. Nousin, ja nostin katseeni. Silmäni osuivat ensimmäisenä tuttuun hymyyn, jonka olin tottunut näkemään luokan toiselta puolelta. Amalie.

"Eiku oikeesti anteeks." Mietin, olimmeko oikeastaan koskaan puhuneet kasvotusten. Päätin pelata varman päälle. "Mä oon Vilja."

"Tiiän. Ollaan samalla psykan kurssilla. Oon Amalie, voit sanoo vaan Ama."

Hymyilin välittömästi takaisin. "Tiiän."

Seisoimme siinä aika pitkään vain hymyilemässä, kunnes ymmärsimme tukkivamme käytävää. Lähdimme kävelemään samaan suuntaan, kohti ulko-ovia. Amalie rikkoi välillämme vallitsevan hiljaisuuden.

"Meidän pitäs nähä joskus!"

"Niin pitäis", vastasin tytölle yhä hymyillen.

"Ooks vapaa huomenna? Voitas keksii jotain."

"Ei mulla pitäis olla mitään." Ja vaikka olisikin, olisin helposti voinut perua sen.

"No kiva." Kävelimme ulkona olevat portaat alas ja pysähdyimme niiden juurelle. Amalie otti esille kynän ja viittoi minua käärimään hihaani hiukan ylöspäin. "Tos on mun numero. Laita viestii ni kehitetää jotain." 

Amalie hymyili vielä hyvästiksi, ennen kuin lähti kävelemään omaa bussipysäkkiään kohti. Jäin tuijottamaan hänen peräänsä typerä virne kasvoillani. Siirsin katseeni käteeni, jossa oli tussilla kirjoitettuna Amalien numero. Pian näin Antonin vilkuttavan parkkipaikalta. Kiskoin hihaani välittömästi alaspäin ja lähdin kävelemään häntä kohti.

 Mitä mä oon tekemässä?