True Colors //FIN

Luku 4.

   Siitä oli jo viikko. Olimme lähteneet paikalta hiljaisuuden vallitessa, eikä Amaliesta ollut juuri kuulunut sen jälkeen. Yritin aina hymyillä ja puhua hänelle koulussa, mutta yleensä hän käänsi katseensa heti pois. Olin yrittänyt myös laittaa Amalielle viestiä, mutta sain vain lyhyitä vastauksia. Silti hän sanoi että kaikki oli hyvin. Olin selvästi satuttanut tätä, vaikka olihan minun hänelle pakko kertoa. En minä olisi voinut satuttaa Antonia niin. Vai olisinko?

Uusi, tylsä perjantai-ilta. Anton lähti kavereidensa kanssa joihinkin bileisiin, mutta minua ei huvittanut lähteä mukaan. En yleensä tuntenut oloani mukavaksi suuressa porukassa. Luin sängylläni kirjaa yrittäen turhaan viedä ajatuksiani muualle. Tuijotin kirjan sivuja ja yritin yhdistää sivujen sanoja lauseiksi, turhaan.

Havahduin puhelimeni soittoääneen. Kurotin sänkyni vieressä olevalle pöydälle ja otin puhelimen käteeni. Amalien nimi vilkkui näytöllä. Vastasin välittömästi. 

"Moi!"

"Hei, onks tää Vilja?" kuului vieras, hieman epäselvä ääni puhelimesta.

"Joo on, kuka siellä?" vastasin hämilläni.

"Oon Aman kaveri, Sonja. Missä sä oot?"

"Kotona. Onks kaikki hyvin?"  Nimi kuulosti tutulta, mutten osannut yhdistää sitä kasvoihin.

"Ama on vähän huonossa kunnossa. Se on puhunu susta paljon tänään, niin ajateltiin soittaa sulle. Ollaan mun luona, pääsetkö tulemaan?"

"Joo kai, missä sä asut?"

Sain Sonjalta asunnon osoitteen. Tunnistin kadun nimen, eikä sinne olisi taloltani pitkä kävelymatka. Huikkasin äidilleni meneväni kaverin luokse, ja lähdin juoksemaan. Ulkona oli jo pimeää ja vain himmeät katuvalot valaisivat teitä. Mielessäni pyöri noin tuhat asiaa samaan aikaan. Mikä Amaliella on? Oliko kaikki hyvin? Miksei hän itse ollut soittanut?

Soitin Sonjan talon ovikelloa. Avaamaan tuli pitkähiuksinen tyttö pidellen kädessään sinistä muovimukia. 

"Ootko sä Sonja?" kysyin tytöltä. Sisältä kuului kovaäänistä musiikkia ja huutoa.

"En. Kuka sä oot?" 

"Vilja, mut pyydettiin tänne." Tyttö ymmärsi päästää minut sisälle.

"Sonja ja Ama on yläkerrassa. Portaat on olohuoneen vieressä", tyttö sanoi ja viittoi vasemmalle. Kiitin häntä ja suuntasin yläkertaan. Olohuoneessa oli paljon ihmisiä, mutta yläkerrassa ei juuri yhtäkään.

"Ama?" yritin huhuilla ympärilleni. Pian vessan ovi avautui ja oviaukkoon ilmestyi tyttö, jolla oli vaaleat ja hieman lyhyemmät hiukset kuin minulla.

"Oon Sonja. Tuu vaan tänne." Tyttö peruutti takaisin vessaan, ja seurasin häntä. Vessa oli tilava, ja lattialla makasi Amalie.

"Mitä ihmettä?" Katsoin tyttöä, jonka hiukset olivat kasvojen tiellä. Sonja meni Amalien luokse ja siirsi hiuksia. Tytön silmät olivat kiinni.

"Ama", Sonja sanoi normaalia puheääntä kovempaa. "Kuuletko? Sulle tuli vieras." Sonja viittoi minua lähemmäs ja menin istumaan lattialle Amalien viereen. Nostin tytön pään syliini.

"Ama. Hei", taputin häntä varovasti poskelle. Katsoin Sonjaa kysyvästi.

"Se joi aika paljon. Jos se ottaa yhen niin se ei voi lopettaa ennen ku.. no, kyllähän sä näät", Sonja kertoi.

"Miks se joi?" ihmettelin. 

"Se tekee sitä aina jos sitä alkaa ahdistaa. Yleensä mä estän sitä, mut se ei ollu juonu pitkään aikaan ja ajattelin, ettei se haittaa."

Silitin sylissäni makaavan tytön hiuksia. "Miks sitä ahdisti? Ja miks mulle soitettiin?"

"Siitä kannattaa varmaan puhuu Aman kanssa aamulla. Se on sen asia."

"Vilja?" Käänsin katseeni Sonjasta Amalieen, jonka silmät olivat yhä kiinni. 

"Tässä mä oon", sanoin hiljaa.

"Kiva", kuului hento vastaus. Amalie yritti hymyillä pienesti.

"Pitäiskö meijän viedä se nukkumaan?" kysyin. Sonja nyökkäsi. Siirsin Amalien päätä päästäkseni seisomaan. Tartuin tyttöä oikeasta käsivarresta, Sonja vasemmasta. Veimme hänet Sonjan huoneen sängylle ja peittelimme. Sonja toi ämpärin sängyn viereen, jos Amalielle tulisi huono olo. Jäimme hetkeksi istumaan sängyn reunalle, eikä kumpikaan sanonut hetkeen sanaakaan. 

"Sä rauhotit sitä."

 Katsoin Sonjaa kysyvästi.

"Mitä?"

"Sä rauhotit sitä", Sonja toisti. "Se oli ilosempi eikä juonu yhtään. Se on vähän sekasin, mut sen puheista päätellen sä sait sen vähän rauhottumaan."

Olin hetken hiljaa. 

"Oliko tää mun vika?"

Sonja piti katseensa lattiassa eikä vastannut.