Seokjin ja Jimin olivat menneet bussilla kohteeseensa. Jimin tiesi osoitteen, mutta Seokjin oli vielä varmistanut sen Namjoonilta.
He joutuivat kävelemään bussipysäkiltä vielä vähän matkaa, mutta se nyt oli odotettavissa muutenkin.
Kerrostalo. Namjoon asui isänsä ja äitinsä kanssa neljännessä kerroksessa. Tosin tuon äiti oli hyvin harvoin kotona arkisin, joten hän asui periaatteessa vain isänsä kanssa. Nyt oli joka tapauksessa viikonloppu, joten Namjoonin äitikin oli kotona.
"Moi, mietinki jo mikä teil kesti", Namjoon sanoi samalla kun päästi kaksikon ohitseen sisälle ovesta.
"Joo, bussi olo ehkä pari minaa myöhäs ja sillee", Jimin vastasi hymyillen.
Seokjin ei sanonut mitään, sillä hän ei keksinyt mitään järkevää. Eikö joku viisas joskus sanonut, että jos ei ole mitään järkevää sanottavaa, on parempi olla hiljaa?
"Hei, mä oon Namjoonin äiti", nainen ilmoitti hymy huulillaan. "Sut mä oonki jo tavannu, Jimin, eiks nii?' hän jatkoi vielä, vilkaistuaan toista.
Jimin nyökkäsi.
"Joo, sain teiltä sillon joskus kyydin kotii", hän muistutti.
"Niinpä olikin!" nainen vastasi.
Hän käänsi katseensa Seokjiniin.
"Sua mä en oo ennen nähnytkää..Ootko joku Namjoonin uus kaveri?"
Namjoon ehti vastata, ennen kuin Seokjin ehti edes tajuta koko tilannetta.
"Joo, Seokjin. Se on samal luokal Jimin kans, mut meil on yhteisii tuntei", pidempi selitti.
Nainen nyökkäsi vielä, ennen kuin suuntasi takaisin keittiöön.
"Tulkaa tänne, se on sohvalla", Namjoon ilmoitti Seokjinille ja Jiminille.
He seurasivat perässä, ja näkivät pienen koiranpennun makaavan kerällä sohvalla.
Se oli todella suloinen.
"Eikä! Ihana!" Jimin huudahti ja istui sohvalle koiran viereen.
Se avasi silmänsä ja nousi pian seisomaan huomatessaan Jiminin. Poika nosti sen varovasti syliinsä.
Seokjinkin istui sohvalle Jiminin viereen. Hän katsoi koiran tummia, suuria silmiä ja alkoi väkisinkin hymyilemään. Miten koiranpennut voivatkaan saada aikaan tällaisen reaktion.
"Eikö ookki söpöin ikinä?" Namjoon kysyi.
Hän istahti Seokjinin toiselle puolelle.
"En oo oikeesti nähny koskaan mitään näin söpöö", Jimin totesi. Hymy tuon kasvoilla oli todella suuri.
"Ota sä se syliin", Jimin sanoi, nostaen koiran Seokjinin syliin.
Seokjin laski sen jalkojensa päälle selälleen ja tuki sitä käsillään. Koira tuijotti häntä suurilla silmillään.
Seokjin piti jo nyt koirasta todella paljon. Hän olisi halunnut vain halata sitä ja viedä sen mukanaan kotiin.
"Nita"
Namjoon käänsi katseensa Seokjiniin.
"Hä?"
"Sen nimi. Nita", Seokjin sanoi, pitäen katseensa yhä koiran silmissä.
"Söpöö!" Jimin kommentoi.
Namjoon hymyili.
"Nita..Se sopii sille", hän sanoi.
ESTÁS LEYENDO
rakasta ITSEÄSI||namjin✔️
Fanfic[VALMIS] Kim Seokjin tutustuu Instagramissa saman ikäiseen jätkään, Kim Namjooniin. __ Seokjin on hiljainen ja itsekseen viihtyvä, lukion viimeistä vuotta käyvä poika. Hän on jo pidemmän aikaa kärsinyt itsetunto-ongelmista, sekä vääristyneestä kehon...
