ray of hope•vkook•fin

6

*Jungkookin näkökulma*

Otan kaapista lääkkeeni. Pistän ne suuhuni ja juon päälle vettä. Istahdan vessanpöntön päälle hetkeksi miettimään, mitä tänään tapahtuisi. Taasko ne Taehyungin ystävät? Vai... "Kookie! Nyt hopi hopi!" Veljeni huutaa alakerrasta. Ajatukseni jäävät kesken ja nousen ylös vessanpöntön päältä.

Istun joku tuntematon luokkatoveri vieressäni koulun salissa penkillä katsoen ympärilleni pelokkaana.
Yritän löytää Taehyungin katseellani, mutta tämän etsiminen taitaa jäädä siihen, kun minulle sanotaan lopettamaan tuo outo sekopäisen näköisenä katsominen ympärille.
Tuhahdan ja siirrän takaisin katseen kohti salin puista lattiaa, jossa jalkani leikkivät hippaa.
Koulun rehtorin ääni kantautuu koko salin läpi lavalta.
"Hyvää aamupäivää arvon oppilaat. On suuri ilo ja kunnia saada puhua teille kaikille ennen, kun lähden täältä viettämään eläkepäiviäni." Kuulen tämän sanovan ja sillä hetkellä katseeni on jo päin lavaa.
Verhojen takaa astelee ne suositut pojat johon olenkin valitettavasti törmännyt täällä koulussa hyvällä sekä huonolla tavalla.
Taehyung mukaan lukien, kuusi nuorta kättelee rehtoria kiittäen.
Kuusi poikaa seisoo rehtorin takana kärsivällisesti odottaen vuoroaan puhua mikkiin koko koululle.
Taehyung seisoo muut ystäviensä kanssa mustat farkut jalassaan mikin edessä. Valkoinen t-paita hänen päällään näyttää komealta ja seksikkäältä.
"On suuri kunnia päästä lausumaan nämä upeat sanat koko koulun edessä. Rouva Yun. Olet vaeltanut pitkän matkan tähän päivään saakka-" Taehyung aloitti.
"Toivomme sinulle kaikkea hyvää Rouv-" Namjoon sanoo, mutta lauseensa keskeytyy siihen, kun kuuluu aseen pamahdus. "Mi-mitä?!" Säikähdän ja nousen ylös, katsoen mihin joku olisi voinut ampua.
"Rouva Yun!" Kuulen joka puolelta ja alan ahdistua oppilaiden keskellä. Puikkelehdin ihmisten keskeltä ja yritän etsiä Taehyungin.
"Taehyung!" Huudan, mutta lopputulokseksi nuoren miehen alkua ei näy missään. Turhaudun ja yritän päästä mahdollisimman nopeasti pois salista.
Valahdan koulun vessan lattialle purskahtaen itkuun. Tunnen itseni tällä hetkellä hyvin heikoksi.
Joku koputtaa oveen ja kysyy, olisiko kaikki hyvin. Ääni vaikuttaa tutulta, mutta en osaa tunnistaa tätä.
Uskaltaudun kysyä, kuka tämä mysteerimies on, mutta tämä ei vastannut. Oli varmaan jo mennyt matkoihinsa.
Nousen ylös vessan lattialta ja huuhtelen hieman kasvojani viileällä hanavedellä. Avaan lukon ja astun ulos. Ihmisiä ei näy lähimaillakaan. Voi olla siis mahdollista, että olisin nyt aivan yksin täällä suuressa koulussa.