Lupaa mulle, että et katoa

Jutustelua ilman kahvia ja pullaa

"Moi hintti, mennään juttelemaan." Akseli sihisee hampaidensa välistä luokseni päästyään ja tarttuu käsivarteeni vetäen minut kovakouraisesti vieressä olevaan, tyhjään luokka huoneeseen.

•

Joonatan

Pidän katseeni tiukasti eteenpäin suunnattuna Akselin kävellessä edessäni edes takaisin, kuin jotakin tarkkaan pohtien. Mitään toinen ei ollut luokkaan tulon jälkeen sanonut. Istuttanut minut vain sille koulun tyypilliselle kovalle ja kylmälle tuolille, luonut silmiini katseen joka viesti ettei pois kannattaisi pyrkiä ja alkanut kävelemään edessäni. En mä olisi ilman sitä katsettakaan pois yrittänyt lähteä, sen verran mä olin jo oppinut toisen voimasta vihaisena. Ja sitä se oli, se oli selvästi ihan helvetin vihainen. Jos olisi mahdollista sen sieraimista voisi juuri nyt tulla savua siihen tapaan kuin joillakin sonneilla vihaisena. Vai olikohan sekin vain jotain piirrettyjen omaa fantasiaa siitä kuinka siistiä se olisi? En mä ikinä koulussa ollut jaksanut kuunnella ja jos niin olisin tehnyt voisin mä nyt todeta tämän erittäin tärkeän tiedon olevan faktaa, tai fiktiota. Kummin asian laita nyt oikeasti onkaan.

Mut mitä helvettiä? Miten mä päädyn aina kaikista huonoimmissa tilanteissa pohtimaan jotain vitun sonneja, joilla ei oikeesti oo mitään merkitystä? Kunhan vaan mun aivot on sillein, 'Hei täähän olisi oiva hetki alkaa miettimään vihaisia sonneja. Eihän se mitään haittaa, että Akseli tossa edessä kävelee vihaisena'. Mikä ihme mua välillä vaivaa?

"Mitä vittua sä siinä virnuilet? Onks tässä tilanteessa sun mielestä jotain hauskaa?" Akseli viimein keskeyttää sekavat ajatukseni ja katseeni rävähtää nopeasti pois lattiasta kohti poikaa. Vedän virneen alas kasvoiltani tajuten vasta siinä vaiheessa, että olin oikeasti alkanut virnuilemaan luultavasti aivan mielipuolisen näköisenä. Vitun sonnit.

"Ei tässä oo mitään hauskaa. Ei yhtikäs mitään." sanon mahdollisimman vakavasti ja vakuuttavasti katse lukittuna Akselin silmiin. "Mä vaan mietin, miksi ihmeessä me ollaan täälä kun sä et puhu mitään? Musta tuntuu että mun ei tätä keskustelua pitäisi aloittaa." uskaltaudun jatkamaan joidenkin sekunttejen kuluttua, kun toisen suusta ei ala mitään kuulumaan.

"Ai sä haluat että mä puhun? No mä sitten puhun." Akseli sihahtaa ivallisen kuuloisena ja alkaa hitaaseen tahtiin kävelemään lähemmäs mua. "Aloitetaan vaikkapa nopeella ja helpolla kysymyksellä, mikä vittu sua vaivaa? Miks helvetissä sä pyörit ympäriinsä sen hintin kanssa, kun saisit kuulua mun joukkoihin? Tai oikeastaan, en mä sua sinne enään huolisi. Sähän et näköjään osaa lupauksiakaan pitää. Ensin sanot voivasi pysyä siitä erossa, kun taas heti toisena hetkenä mä löydän teidät tuolta kadulta kaksin kävelemästä." Akseli alkaa saarnaamaan puoliksi kuulostaen siltä, että puhuu tosissaan, kun taas toinen puoli on täynnä pelkkää ivallisuutta.

"Ootko säkin joku vitun homo ja nyt oot korvias myöten ihastunut siihen?"

Sieltähän se sitten viimein tuli. Akseli on osunut aivan oikeaan vaikka kuulostaakin erittäin sarkastiselta juuri tämän kysymyksen aikana.

Hetken aikaa pyörittelen kahta vastausta mielessäni. Joko pamauttaisin täyden totuuden Akselille tai alkaisin valehtelemaan mun ja Samun suhteesta. Toisaalta miksi ihmeessä mä valehtelisin? Mitä mä sillä saavuttaisin, kun kuitenkin Akseli saa jossakin vaiheessa tästä tietää.

"Kyllä, mä olevan se vitun homo ja kyllä, mä olen korviani myöten ihastunut siihen." annan viimein vastaukseni vittuileva hymy huulilla. "Ja nyt jos millään sallit, mä poistun tästä huoneesta." jatkan ja nousen rivakasti tuolilta astellen vielä rivakammin ovelle joka käden käänteessä avautuu antaen oivan poistumis reitin. "Hyvää päivän jatkoa." sanahdan juuri ennen kuin pamautan oven takaisin kiinni.

Olin jostakin saanut hirveästi lisää rohkeutta sanoa Akselille mitä ikinä halusin ja vieläpä lähteä luokasta hyviä päivän jatkoja toivotellen. Jollakin tapaa olen jopa ylpä itsestäni. Tai siis eihän nyt kenenkään normaaliin päivääni kuulu tuollainen Akselille vittuilu. Joidenkin silmissä se koko poika vaikuttaa varmaan tosi pelottavalta, sellaiselta joka voisi tehdä mitä vain katumatta yhtään tai ajattelematta yhtään. Oikeastaan ne kaikki jotka niin ajattelevat ovat täysin oikeassa, sellainenhan se on. Sellainen se on aina ollut. Äkkipikaisia ja holtittomia päätöksiä tekevä poika, joka oikeastaan ajattelee vain ja ainoastaan itseään.

Toisaalta eihän sille mitään voi. Sellainen Akselin luonne on, eikä se ole siihen itse voinut vaikuttaa. Niinkuin ei kukaan muukaan.

🏳️‍🌈

Helou!

Jälleen on tullut pidettyä jonkin verran taukoa uusien lukujen julkaisusta, kiitos kärsivällisyydestä. Tänään vaan tuli sellanen fiilis, että halusin ja pystyin uuden luvun kirjoittamaan.

Ootte ihania <3
-Salakirjoitus