Lupaa mulle, että et katoa

Syötävän söpö

- kolmen kuukauden kuluttua -

Joonatan

"Menään nyt sinne. Mä lupaan, että siitä tulee hauskaa ja mä muutenkin tarvitsen uusia vaatteita", yritän vakuuttaa Samua, ja pyörittelen tämän vaaleita hiussuortuvia sormieni välissä. Olin aiemmin kuullut lähellä olevan kauppakeskuksen avajaisista, joihin tietenkin haluaisin palavasti mennä. Harmikseni Samu ei ole aivan samoilla linjoilla kanssani, joten joudun käyttämään suostuttelu taitojani.

"Ootko sä varma, että haluut mennä? Voitais myös jäädä tänne cuddlaamaan (anteeks, vihaan itekkin tota sanaa) ja syömään jäätelöö. Eikö se kuuloistaiskin paremmalta?" blondi maanittelee ja kääntää kasvonsa omiani kohti. Mutristan toiselle hiukan liian suurieleisesti huuliani ja vedän käteni pois tämän hiuspehkosta ristien ne rintaani vasten. "Mutta mä haluun", mangun kuin 5-vuotias karkkikaupassa, ja käännyn istumaan selkä toista kohti.

"Prinsessa, älä mökötä mulle", Samu on lopulta se, joka rikkoo hetkellisen hiljaisuuden. Kuulen kuinka tuo nousee sängyllä istumaan ja siirtyy taakseni. "Me voidaan mennä sinne", hän suostuu äskeistä hiljaisemmin ja alkaa ripottelemaan suudelmia ympäri niskaani ja hartioitani. "Yhdellä ehdolla", blondi vielä lisää kuljettaen huulensa aivan korvani viereen. Odotan iho kihelmöiden, että toinen avaisi suunsa ehdotuksensa kertoen. Kuluu muutama pitkä sekuntti, kunnes en enää jaksa odottaa ja alan vaatimaan toista kertomaan. Samu vain naurahtaa päätään pudistaen, ja siirtää vaarallisen hyvän tuntuiset huulensa pois iholtani. "Sun pitää vain suostua, mä kerron sulle sitten myöhemmin."

Käyn hyvän tovin aivoissani erilaisia mahdollisia vaihtoehtoja läpi, kunnes annan periksi päätäni nyökytellen. "Okei, mut se ei sitten saa olla mitään ihan hirveää", sanon, johon Samu nyökyttelee päätänsä olkaani vasten. "Ei ei, mä lupaan että sä tuut tykkäämään siitä."

•

Pujotan sormeni hieman varovaiseen tapaan Samun omien lomitse, ja vilkaisen tämän kasvoja. Kyllä me ollaan jo viime kuukausina oltu melko avoimesti yhdessä, mutta silti kädestä pitäminen julkisella paikalla tuntuu aina yhtä kutkuttavalta. Ihan kuin mä olisin vasta 13-vuotias täysin ihastunut teini, vaikka se kuulostaakin aika hassulta jopa vertauskuvana.

Kaikista julkisista paikoista eniten mua pelottaa tai ahdistaa - mikä se tunne nyt ikinä onkaan olla Samun kanssa koulussa, ja näyttää siellä tunteita. Akseli tuntuu vainoavan mua joka kulman takana, vaikkei se nykyään mulle puhukkaan. Sen katse on kuitenkin niin pistävä, että jokainen kerta mun tekee mieli juosta häntä koipien välissä pakoon. Kukaan muukaan mun entisestä porukasta ei puhu mulle. Mä en tiedä haluaisiko ne, tai edes mikä niiden mielipide musta ja Samusta on. Mä yritän uskotella itselleni, että Akseli ei vain anna niiden puhua mulle, mutta oikeasti mua pelottaa helvetisti ettei ne itse tahdo. Ettei nekään hyväksy sitä etten oo hetero.

Samu on jotenkin saanut mut pysymään järjissäni, josta mä oon sille tosi kiitollinen. En mä olisi vielä puoli vuotta sitten arvannut, että tapaisin jonkun hänen kaltaisen ihmisen. Jonkun joka saa mun vatsan heittämään volttia, ja mielen sekaisin pelkästään hymyilemällä sitä säteilevää hymyä. Mä oon niin syvästi Samun pauloissa, että välillä musta tuntuu olevani rakastunut. Kuitenkin musta tuntuu myös, ettei se oo mahdollista. Voiko ihminen todella rakastua vähän alle puolessa vuodessa, vai oonko se vaan mä jolla on sellainen käsitys, että siinä menee paljon kauemmin?

"Joonatan, niin tuutko sä?" Samun huhuilu sitten viimein herättää mut ajatuksistani ja tajuan pysähtyneeni keskelle kauppakeskusta, suoraan ihmisten tukkeeksi. "Aa, sori", mutisen poskien lehahtaessa nolostuksesta hieman vaaleanpunaisiksi, ja kipitän itseäni pidemmän perään napaten uudelleen tämän kädestä kiinni.

"Mikä sä äsken niin kiivaasti mietit?" Samu kysyy pujotellessamme ihmisvirran läpi, kohti suosikki vaateliikettäni. "Ääh, en mä edes tiedä. Jotain turhia matikan tehtäviä vaan", päästän valkoisen valheen suustani, sillä ei se tässä tilanteessa taida haitata ollenkaan. Parempi että selvittelen sekaisia ajatuksiani itsekseni ja rauhassa, kuin täydessä kauppakeskuksessa poikaystävän jota ehkä rakastan kanssa. Samu kuittaa sanani vain muutamalla pään nyökäytyksellä, meidän saapuessa liikkeeseen sisälle.

"Vähänkö toi on söpö", sanon silmiini osuessa pörröinen, sekä vaaleanpunainen paita. Katselen sitä hetken, kunnes pudistelen päätäni. "Mutta se kuitenkin näyttäisi vain tyhmältä mun päällä, niin ei mun sitä kannata kokeilla. Ei mulle sovi vaaleanpunaiset vaatteet", jatkan hieman hiljaisemmin ja kallistan päätäni surkeaan tapaan. "Eikun koita vaan, mä oon varma että sä näyttäisit se päällä söpöltä", blondi vakuuttaa, ja kääntäessäni pääni tätä kohti saan lyhyen suudelman huulilleni, kasvojeni kaartuessa takaisin hymyyn.

"Okei, sitten mä haluankin koittaa. Mutta ei sitten saa nauraa jos näytänkin vaan tyhmältä karvapallerolta, käykö?" pyydän, saaden Samun nyökyttelemään päätänsä. "Mä oon varma, että mikä tahansa vaate näyttää sun päällä hyvältä - tai vaihtoehtoisesti ei mitään sun päällä näyttäis myös hyvältä", Samu sanoo lauseen lopun huomattavasti hiljempaa, ja näen tämän virnistävän ennen kuin kipitän toisen perään posket tuon vaaleanpunaisen paidan värisinä hyllyn luokse.

Oikean kokoisen paidan mukaan saatuani kävelen sovituskopeille, pujahtaen yhden verhon taakse Samun jäädessä sivuun odottelemaan. Vaihdan pörröisen paidan päälleni ja pyörähtelen muutaman kerran peilin edessä sitä tarkasti katsellen. Ehkei se näytäkkään niin pahalta, kuin aikaisemmin luulin. "Ooks sä valmis?" kysäisen blondilta verhon toisella puolen, ja myöntävän vastauksen saadessani siirrän verhon sivuun. Katselen toisen kasvoja tämän käydessä minua katseellaan läpi, ja puren hieman alahuultani jonkinlaista reaktiota odotellen.

"Sä näytät ihan syötävän söpöltä", Samu lopulta avaa suunsa ja kävelee eteeni laskien kätensä lantiolleni. "Ai oikeasti?" kysyn silmiäni räpytellen, ja yritän etsiä toisen liikkeistä valehtelun merkkejä. "Mm hm", saan vastaukseksi, ennen kuin tunnen Samun huulien laskeutuvan omiani vasten. Suudelmaan vastaten huomaan selkäni painautuvan sovituskopin seinään, verhon heilahtaessa takaisin kiinni.

Siirrän käteni Samun niskan ympärille tuntien nousevani siinä samalla tämän etureppariin, toisen käsien hakeutuessa perseeni alle pitäen minua ylhäällä. Pyrin painamaan kehoani enemmän Samua vasten, hänen huulien lähtiessä kulkemaan tietään huuliltani poskelle, ja leuan kautta kaulalle. Päästän hiljaisen huokaisun suustani, ja taivutan päätäni Samun huulien jättäessä merkkejä kaulalleni. Merkkejä siitä, että hän olin tässä,

tässä,

                                            ja tässä.
-

Outsh, viime luvusta on kulunu ihan hirveen kauan. Oottekohan jo unohtanu mut? No mut joka tapauksessa oo hengissä, ja sain viimein uuden luvun kirjoteltua.

Vaikkei suunnitelmissa ollut, skippailin nyt muutamia kuukausia eteenpäin, koska koin niin tän mun "comebackin" olevan helpompi suorittaa. Pahottelen jos tuntu hyppäävän liikaa. En osaa vielä sanoo oonko noussut lopullisesti haudasta, vai meneekö tää tarina taas pian jäihin. Vaan aika näyttää.

Ootte ihan tosi ihania, kun yhä tienne tänne löysitte <'33
- Salakirjoitus