Salainen ihailija 2

Luku 25 ~ "Jos sä ilmestyt tänne, ni ilmotan ihan varmasti poliiseil."

Cornelian nk

Pyörin levottomana sängyssä löytämättä hyvää asentoa. Toisaalta, vaikka olisinkin löytänyt hyvän asennon, tuskin olisin saanut unen päästä kiinni. Ajatukseni pitivät minut hereillä enkä saanut niitä ohjattua mihinkään mukavaa.

"Mitä sä oikein pyörit?" Marcus kysyi unisella äänellä, ja käänsin katseeni katosta vieressäni makaavaan henkilöön, jota en kuitenkaan nähnyt, koska huoneessa oli niin pimeää.

"Anteeks, ei mun ollu tarkotus herättää sua", pahoittelin ja nousin istumaan sängynreunalle selkä päin Marcusta. "Meen juomaan teetä", ilmoitin ja olin jo nousemassa seisomaan, mutta ranteeni ympärille kietoutuvat sormet estivät aikeeni.

"Painaaks sun mieltä joku?" poikaystäväni uteli eikä kuulostanut enää yhtään uniselta. Pudistelin pienesti päätäni ja vilkaisin ruskeasilmäistä nuorukaista olkani yli.

"Eipä oikeestaan, just nyt ei vaan tuu uni", sanoin ja annoin pienen hymyn nousta huulilleni. "Mut jatka sä vaan unias. Mä pärjään kyllä", totesin hymyillen ja kurottauduin painamaan huuleni Marcuksen kuiville huulille.

"Varmasti?" komistus varmisti ja kohotti kulmiaan.

"Varmasti", vannoin ja muiskautin vielä pikaisen pusun nuoren miehen suulle, minkä jälkeen nousin ylös lämpimältä sängyltä. Nappasin Marcuksen hupparin tuolinkarmilta ja sitä päälleni pukien poistuin makkarista. Suljin oven perässäni ja lähdin hiippailemaan kohti keittiötä. Minun pitäisi olla erittäin hiljaa, koska en halunnut herättää koko taloa eli toisin sanoen Mathildea ja Ananasta. Jos kaksikko heräisi, niin sitten tässä talossa ei kukaan nukkuisi enää loppuyönä.

Uitin teepussia valkoisessa mukissa ja tuijotin sälekaihtimien läpi paistavaa kuuta, jota ympäröi kauniisti tuikkivat tähdet. Yö oli lähes täydellinen - rauhallinen ja täysin tyyni. Suupieleni nousivat väkisin hieman ylöspäin, mutta hymy pyyhkiytyi huuliltani heti, kun muistin, miksi ylipäätään olin hereillä. Oikeastaan syitä oli kaksi, mutta en tiennyt, kumpi niistä oli pahempi. Olin lukenut illalla ennen nukkumaanmenoa sen uutisen, jonka lukeminen minulla jäi aikaisemmin päivällä kesken, enkä nyt oikein ollut varma, oliko se kannattavaa. Uutinen koski äitiä, joka oli ilmeisesti onnistunut jotenkin pakenemaan vankilasta. Päässäni pyöri vain ja ainoastaan kysymyksiä, joihin en saisi juuri nyt vastausta: Miksi äiti karkasi vankilasta, miten ja mihin tuo oli oikein menossa? Olisikohan se mitenkään mahdollista, että äiti olisi tulossa tänne? Tuskin, koska olettaisin, että poliisit tarkkailisivat tätä seutua hyvin tarkasti, koska tietävät äidin olevan täältä kotoisin. Tai eihän äiti täältä alun perin ollut kotoisin, mutta asui Troforsissa monen monta vuotta. Olisimmeko me Mathilden kanssa vaarassa? Toisaalta, äiti ei tiennyt lapsestani mitään, joten tuskin tuo osaisi edes ajatella koko asiaa. Kaiken tämän lisäksi, minua kummastutti maininta uutisen lopussa: Henkilö on vaarallinen eikä häntä saa yrittää ottaa itse kiinni, vaan havainnoista on ilmoitettava välittömästi poliisille. Miten äiti muka olisi kenellekään vaaraksi? Nainen ei ollut koskaan tehnyt kenellekään mitään. Isähän se oli, kuka hoiti kaikki likaiset hommat eli kävi perimässä velkoja takaisin hieman kyseenalaisin keinoin. Äiti hoiti enemminkin rahapuolen ja kävi silloin tällöin viemässä huumeita ostajille. Oliko muka minut kasvattanut nainen muuttunut vankilassa niin paljon? Vaikka äiti saattoikin joskus olla erittäin kylmäsydäminen, niin kai hän siltikin minua rakasti. Olihan meillä joskus ihan hauskaakin yhdessä, vaikkakin ne kerrat pystyi melkein laskemaan kahden käden sormilla. Pudistelin pienesti päätäni ja nostin, vihdoin ja viimein, teepussin mukista. Laskin sen paperin päälle ja sekoitin juomaa hieman ennen kuin nostin kupin huulilleni ja kaadoin rentouttavaa nestettä alas kurkustani. Pitäisiköhän minun mainita asiasta Marcukselle? Pitäisihän hänen saada tietää, että äitini liikkui vapaana ja saattaisi ilmestyä tänne ihan milloin tahansa. Toisaalta, nainen tuskin osaisi etsiä minua juuri täältä. Ehkä ruskeahiuksinen naispuolinen ihminen menisi kotiin etsimään minua. Sitä en tosin tiennyt, että jos äiti ilmestyisi tänne, niin koska tuo tänne tulisi. Oslosta tänne oli kuitenkin jonkin verran matkaa, joten ei hän varmaan tänään vielä tulisi. Ehkä huomenna tai ylihuomenna. Otin uuden hörpyn ja huokaisin raskaasti. Ajattelustani ei ollut mitään hyötyä, koska esitin vain kysymyksiä, joihin en välttämättä koskaan saisi vastausta eli tämä ei johtanut yhtikäs mihinkään.