Under My Umbrella || bxb (fin)✔

7. Myönnä pois

-Grey

"Ihan sama, oo vaan hiljaa. Sä oot tehny jo ihan tarpeeks." tuhahdin ja nostin katseeni Jacksoniin.

"Hei, mähän sanoin, että mä oon pahoillani. Miks sä vieläki käyttäydyt tollee?" Jackson kysyi ärtyneenä.

"Ai käyttäydyn miten?" jätin edessäni seisovan pojan esittämän kysymyksen huomiotta. Sen sijaan esitin hänelle oman kysymykseni.

"No tolleen... tolleen niinku joku 5-vuotias." Jackson huudahti, kun oli miettinyt mitä vastaisi. No mutta kiva jos jotkut näkevät minut 5-vuotiaana.

"Sekö mä oon sulle? 5-vuotias, ärsyttävä pikku homo-kakara? Kiitti hei, arvostan kovasti." naurahdin katkerasti. Nousin sohvalta ylös rivakasti ja jäin seisomaan minua hieman pidemmän pojan eteen odottaen jonkinlaista vastausta.

Jacksonin kasvoille muodostui pahoitteleva ilme ja tuo otti kädestäni kiinni: "E-en mä sitä noin tarkottanu. Ja anteeks muutenki siitä homo jutusta. Mä voin vaikka soittaa mun vanhemmille ja pyytää niitä tyylii maksamaa tolle opettajalle, jos se ois sit vaikka hiljaa tästä koko jutusta. Tai jotain vastaavaa."

Riuhtaisin käteni pois pojan otteesta ja tiuskaisin: "Mä rn tarvii mitään sun likasii rahoi. Mutta tuo ei todellakaan ollut ainoa asia, joka minun piti selventää Jacksonille.
Päästin ulos asiat jotka olivat pyörineet päässäni jo jonkun aikaa: "Etkö sä niinku oikeesti vittu tajuu? Kaikilla ei oo tollasta täydellistä elämää niinku sulla. Kaikilla ei oo vanhempia jotka välittää tai jotka on ökyrikkaita. Tässä maailmassa on paljon, ei, liikaa lapsia ja nuoria joilla on väkivaltaset vanhemmat tai vastaavaa ja monien pitää sen takia asua jossain muualla kun kotona, joten lakkaa hieromasta sun täydellistä elämää muitten naamalle ja ehkä mieti välillä muitakin kun vaan ittees."

Jackson tuijotti minua ja yritti sano jotain, mutta hän ei saanut sanoja suustaan.
Päätin kuitenkin lähteä ennen kuin tuo jatkaisi keskusteluamme, joka oli kyllä mielestäni loppuun käsitelty.
Kävelin Jacksonin ohi tönäisten häntä olkapäälläni. Kävelin kohti koulun uloskäyntiä. Ennen kuin poistuin rakennuksesta, katsoin taakseni nähdäkseni Jacksonin, joka oli jäänyt tuijottamaan perääni sanattomana.

***

Kävelin koulun vieressä olevan, oppilaille tarkoitetun parkkipaikan läpi ja katseeni kiinnittyi välittömästi Jacksonin mustaan, erittäin kalliiseen autoon, jonka kyseinen poika oli parkkeerannut normaalia leveämpään parkkiruutuun.
Niin siinä käy kun joku ei osaa mitata edes parkkiruudun oikeaa leveyttä.
Kiiltävä auto oli parkkeerattu hieman vinoon, mutta se ei haitannut. Kukaan ei kuitenkaan ikinä uskaltanut parkkeerata omaa autoaan Jacksonin auton viereen. Kukaan ei halunnut ostaa pojalle uutta autoa jonkun pienen naarmun takia, jonka he olivat vahingossa aiheuttaneet. Siispä kaikki auton omistajat parkkeerasivat aina, aina oman autonsa vähintään yhden parkkiruudun päähän Jacksonin autosta.

Syvä huokaus karkasi huuliltani. Olisipa minullakin oma auto tai edes mopo niinkuin melkein kaikilla muillakin. (a/n: siis tässä tarinassa 17-vuotiaat voi ajaa autoo, koska oon alunperin kirjottanu tän englanniks ja sen mukaan miten Amerikassa tehään) Olin suunnilleen koulun ainoa oppilas, jolla ei ollut autoa. Sattoi olla pari muutakin joilla ei ollut autoa tai mopoa tai skootteria, mutta suurimalla osalla oli jokin noista.
Mutta mikäs siinä kun kerran jalat vielä toimii niin kannattaahan niitä käyttää. En siis tietenkään olisi pahastunut siitä, että olisinkin saanut samanlaisen auton kun Jacksonilla. Mutta valitettavasti se nyt vain oli erittäin epätodennäköistä.

Oikeastaan... miksei minulla vain voinut olla samanlaista elämää, kuin Jacksonilla. Mulla olis ihan helvetin hieno auto, joka on maksanu vähintään yhtä paljon kuin Michael Jacksonin kauneusleikkaukset yhteensä.
Mun vanhemmat ois ökyrikkaita ja ne oikeest välittäis musta.
Saisin suunnilleen kaiken mitä haluisin.
Ja kuvitelkaa. Asuisin sellasessa ihan vitun hienossa kartanossa, jossa ois vähintään 3 kerrosta.

No mutta, ainahan sitä saa unelmoida ja haaveilla niistä asioista joiden tietää hyppäävän itsensä ylitse ja osuvan vieressäsi seisovan henkilön kohdalle.

Jatkoin kävelemistä parkkipaikan ohitse ja käännyin vasemmalle jatkaen matkaani kävelytietä pitkin.
Kävelin joka päivä n. 5 kilometriä suuntaansa. Kotoa kouluun ja päivän päätteeksi koulusta kotiin. Ensimmäisillä kerroilla jalkojani särki enkä tuntenut niitä kunnolla. Mutta siihenkin kipuun tottui melko nopeasti. Sitä paitsi olen aina ajatellut, että kipu on mielessä eikä kehossa. Jos et ajattele kipua, et tunne sitä.

"Vittu!" kiljaisin tyttömäisesti, kun joku tööttäsi minulle. Nostin käteni sydämmeni kohdalle varmistaakseni, että se sykki vielä. Luojan kiitos.

"Grey!" Jackson hihkaisi tummennetun, hieman alas rullatun auton ikkunan takaa.
Automaattinen reaktioni Jacksonin läsnäoloon oli syvä huokaus. Mitä se nyt halusi? Luulin tehneeni asian selväksi.

"No mutä vittua nyt taas?!" pysähdyin kokonaan ja käännsin itseni niin, että näin mustan auton, jonka Jackson oli pysäyttänyt tien varteen.

Jackson avasi autonsa oven hitaasti ja nousi pois kalliista ajoneuvosta.
"Mä haluun vaan puhuu sun kaa. En oo tekemässä sulle mitää." hyvännäköinen poika sanoi nostaen kätensä ilmaan antautumisen merkkinä.
Tää kohtaus oli niinku jostain huonosta rikos sarjasta. Mun ois tehny mieli nauraa, mutta pidin kasvoni peruslukemilla.

"No näytänkö mä siltä, että mä haluaisin puhua sun kanssa? Sanoin sulle jo kaiken mitä mun mielessä oli, joten jos ei ollu muuta, nii voit lähtee." ilmoitin pojalle joka seisoi parin metrin päässä minusta.

Jackson katsoi minua hetken ja otti sitten pari askelta lähemmäs minua. Poijan kasvot olivat muutaman sentin päässä omistani. Toisin sanottuna pojan kasvot olivat aivan liian lähellä omiani.

"Näytänkö mä siltä, että mä haluisin lähtee?" Jackson kysyi kiusoittelevalla äänen sävyllä. Pojan huulilla komeili levä virne.
Nielaisin melko äänekkäästi ja otin askeleen taaksepäin.

"Ä-älä tee noin. T-toi on tosi ahdistavaa." sönkötin jotain. Miks hitossa mä oon näin kiusallinen Jacksonin seurassa? Mä vihaan itteeni niin paljon.

"Myönnä pois, sä tykkäät kun mä teen sulle tolleen." Jackson virnuili.
Ei, mä rakastan kun sä teet noin ja saat mut hermostuneeks.

~

Moikkelis koikkelis :3

Damn mä kirjotin tätä lukua varmaan kaks viikkoo ja tää on silti ihan sairaan lyhyt. Vähänkö oon oikeesti hyvä tässä.

Mutta kertokaahan kommenteissa mielipiteenne tästäkin paskasta luvusta.
Ja jos/kun bongaat kirjotusvirheitä, niin ilmota toki niistäkin. Korjailen niitä sitte ku kerkeen :)

(Sanoja tähän tuli n. 850)

Kiitos lukijoille <3

I'm out :)