Jääkiekon ja rakkauden säännöt

Luku 12

"Antoooooon, voiks kertoo meijän lapselle sen toisesta isoisästä?" Katson poikaystävääni maanitellen. Hän vilkaisee minua ja pudistaa päätään hymyillen.

"Kerron sit ku se on tarpeellista", Anton hymähtää ja ajaa mautonsa jäähallin parkkipaikalle. Hän on menossa treeneihin ja minä salille. Avaan oven ja otan salilaukkuni peräkontista. Anton ottaa vaivattomasti oman JÄTTIMÄISEN laukkunsa peräkontista.

"Miks mulla ei oo tollasia lihaksia?" Kysyn ja katson muka kaipaavasti Antonin käsiä. "Koska sä et tarvii niitä mihinkää pullanmuru", hän naurahtaa ja sulkee peräkontin. Irvistän ja lähden kävelemään kädet talvitakkini taskuissa ja laukku olkapäälläni heiluen kohti ovia.

"Nähäänkö me mun treenien jälkeen tässä?" Anton kysyy ja halaa minua pikaisesti. Nyökkään ja heilautan kättäni lähtiessäni kohti salia.

———

Päätimme Antonin kanssa yhdessä, että emme tanssi Wanhoja. Yksi syy on raskaus, sillä vatsani kasvaa koko ajan, joten mekko tulisi olemaan ongelma. Lisäksi olemme molemmat TODELLA huonoja tanssijoita, Anton esimerkiksi meinasi peruskoulussa murtaa erään tytön varpaat kertomansa mukaan. En halua uhrata söpöjä varpaitani Antonille.

Koulun ruokalassa istuessani ystävieni keskellä, Fridan, Lotan, Annan, Jaakon, Noelin, Kassun ja Antonin, pääni meinaa räjähtää. Kuinka kestän sen, kun en enää lapsen takia näe ystäviäni niin helposti kuin nyt? Anton ilmeisesti aavistaa, että olen ahdistunut joten hän livauttaa kätensä polvelleni ja puristaa hellästi. Muille se on vain polven puristus, mutta minulle enemmän.

"Oikeesti, en kestä kuin ihana mun mekko on", Lotta huokaa innostuneena ja Kassu naurahtaa hymyillen. "Mä oon nähny tähän mennessä sen vähintään sata kertaa, joten jos haluutte kuvailuja, kysykää multa", hän sanoo itsevarmasti ja saa Lotalta äkäisen mulkaisun.

"Mistä toi nyt tuli?" Kassu yrittää näyttää yllättyneeltä, mutta hänen kasvonsa sulavat nauruun. Lotta ja Kassu ovat oman porukkamme vitsiniekat ja vanhin pari. Mutta eivät siltikään ensimmäiset vanhemmat, tuumin katsellessani heitä hymynkare huulillani. Käteni laskeutuu hellästi vatsalleni, joka on edelleen litteä. Anna huomaa sen ja hän hymyilee rohkaisevasti.

"Ilona ja Anton, arvatkaapa mitä!" Vaihdamme hieman huolestuneina katseita Antonin kanssa ennen kuin katsomme molemmat Fridaan. "Kerro toki ku oot noin intopinkeänä siitä sun asiasta", Anton naurahtaa vanhalle ystävälleen.

"Eräs psykan opettaja on jäämässä eläkkeelle-", Frida ei ehdi lauseensa loppuun kun olemme Antonin kanssa heittäneet ylävitoset. "Jes ei enää Siitosta!" Anton nauraa ja hänestä tulee mieleen pikkupoika, joka on oppinut juuri lukemaan.

"Hyvin tiivisetty", nauran ja haarukoin loput ruoastani suuhun. Noel nousee ylös ja ottaa tarjottimensa. "Let's go guyss", hän lausuu ärsyttävällä skottiaksentillaan. Noelin isä on skotlantilainen, joten hän viettää kesälomansa Skotlannissa, joten skottiaksentti on hänelle ominaista. Niin raivostuttavaa!

"Mitä me ollaan sanottu sulle tosta aksentista?" Jaakko sanoo kuin moittisi pikkulasta. Noel kohauttaa olkiaan ja läväyttää leveän hymynsä. "See you soon guys", hän sanoo ärsyttääkseen Jaakkoa vielä vähän.

"Mulla menee herme tohon keskenkasvuseen kakaraan", Jaakko puhisee ja saa Annalta pukkaisun palkaksi. "Jätkä on nuorempi ku Noel", tyttö kikattaa ja ottaa tarjottimen käteensä ja lähtee palauttamaan astioita. Nousemme Antonin kanssa vikana.

"Millon me noille kerrotaan?" Kuiskutan Antonille huolestuneena. En haluaisi pimittää tietoa heiltä, mutta kuitenkin haluan, että he ovt ensimmäisten joukossa jotka kuulevat raskaudesta. Anton vilkaisee muiden perään.