Häjyn vaimoksi

Osa 9

Vielä aamun valjetessa ulkona satoi. Henriikka nousi varovasti, että Esko ei heräisi. 

Aina oli keittiössä jo puuron keitossa "Kas huomenta, likka!" Aina tervehti lämpimästi "Huomenta..." Henriikka tervehti vähän väsyneesti. Aina hymyili pienesti ja hämmensi pientä pataa "Jokos se Esko on noussut?" Aina kysyi huomattuaan, että poikaansa ei näkynyt missään "Ei. Hän on vielä nukkumassa, mut oli illal nii kamalas kunnos et antaha sen nukkua vielä hetkinen." Henriikka vastasi ja meni ylös. Sinne ne muut häjyt oli laitettu nukkumaan, kun Aina muutti aittaan ja Esko ja Henriikka alakerran makuuhuoneeseen, joka oli hivenen muita isompi. 

Henriikan palatessa Esko oli jo ylhäällä. Hän katsoi Henriikkaa kalpeana ja kylmällä katseella. Henriikka pelästyi katsetta ja katsoi Eskoa hämmentyneesti. "Mitä moon sulle tehnyt, et tollai mua kahtot?" Henriikka kysyi "Miten joku voi olla noin helevetin kaunis?" Esko kysyi ja ihasteli Henriikkaa. Henriikka veti syvään henkeä ja kävi aamiaispöytään miehensä viereen. 

Ulkona sateessa jatkui viljavaraston rakentaminen. Keskipäivään mennessä sade loppui ja aurinko alkoi paistaa. Henriikka oli lähdössä navetta hommiin ja miehet sekoittelivat maaleja, joilla maalattaisiin tähän asti rakennettu varasto.

On se vaan niin jumalaisen kaunis tuo Henriikka. Tumma pitkä tukka joka niin kauniisti aina laitettu. Vihreät silmät kirkkaana aina jokaista katsoo ja niin hellästi käsittelee, kuin silkki hansikkain. 

Henriikka hyräili lauluja ja heitti lehmille heinää. Navetan ovi aukesi ja Aina astui sisään. "Esko on taas seonnut, Jari tuli käymähä ja sano, et jos Esko ei anna hänelle metsää tai peltoa, niin menee ja vie Eskon lain silimään. Ny ne kaks on ruvennu tappelemaha eikä mua suostu kuunelemaha. Tuus auttamaan ennen, ku molemmilta on henki pois." Aina sanoi, Henriikka tuli ja jätti talikon oven luo. 

Ulkona tosiaan oli tappelu ja viinapullo. Esko näemmä oli ottanut huikkaa ja sen jälkeen, kun oli veljensä hylännyt niin käynyt tätäkin vastaan. "Veeti pysy sä pois tästä. Mä tierän, et kenen puolel oot, mut tää ei oo sun tappelus." Henriikka sanoi Veetille. "Esko herra jumala!" Henriikka huusi ja katsoi, kun veljekset tappelivat. Esko hymyili silmät naulattuna Jariin. "Lopettakaa tämmönen. Hauratkaa teidän erimilisyyret ja lopettakaa tämmönen!" Henriikka huusi, mutta sanat menivät kuuroille korville. "Mä en antas sulle peltoa, vaik maksasit. Nää tilat kuuluu Väliahoil etkä sä oo enää täs suvus. Painus nyt siit viel, ku voit itte kävellä!" Esko huusi. Jari lähti juoksuun kohti Eskoa, mutta puukko viilsi käsivarteen haavan. Henriikka tunsi olevansa avuton ja mietti kaikkea, kun siinä aikuiset miehet painivat ja hakkasivat toisiaan puukot kädessä. Eskon ja Jarin ollessa tarpeeksi kaukana toisistaan Henriikka uskalsi ripeästi kävellä Eskon luo. Henriikka otti Eskoa kädestä ja tuli tämän eteen. Hän sulki silmänsä ja suuteli Eskoa. Siinä vaiheessa häjyt olivat saaneet Jarista otteen ja pitelivät nyt miehestä kiinni rimpuilusta huolimatta. Henriikka avasi silmänsä ja piteli edelleen Eskoa kädestä "Anna, ku mä sulle viimesen kerran sanon. Älä puutu veljesten väliseen kiistaha jos ei pakko ole." Esko sanoi Henriikka ei sanonut mitään vaan lähti ripeästi pois. 

Henriikka makasi pellossa ja katsoi siniselle taivaalle, jossa pilvet liikkuivat suurina muodostelmina.

Heinät kutittelivat niskaani, ötökät pörräilivät kaikkialla, maa oli märkää. En tiedä mitä päässäni oikein liikkui. Päätin vain mennä väliin ja suudella Eskoa, vaikka olisin voinut itse saada puukosta. Hullu akka en muuta voi sanoa. En enää tiennyt ketä rakastin, vai rakastinko ollenkaan. Veeti se luulee, että minä hänen peräänsä kai olen ja Esko luulee, että minä yksin hänen olen. En tiedä kauanko tässä olen maannut, mutta pitkältä ajalta se tuntuu.

Henriikka nousi ja lähti takaisin kotiin päin. Esko seisoi vastassa. "Moon tosi pahoillani siit mitä sanoin. En mä sulle vihanen sais olla." Esko sanoi "No kyllähän mä sen tierän." Henriikka huokaisi. Esko oli vielä sanomassa jotain, mutta Henriikka painoi sormen huulilleen. 

Henriikka katsoi ympärilleen. "Mihis te Veetin ootta nakannu?" Henriikka kysyi "Lähti viemään Jaria kottiinsa, kun oltiin mukama niin pahaks pistelty." Esko vastasi "Esko älä tee mitään typerää. Mä pyyrän Veeti on hyvä mies, se vai huolehtii." Henriikka pyysi, samalla Eskolle valkeni kenelle Henriikan sydän kuuluu, tai pikemminkin oli kuulunut. "En mä sellasta miestä voi sivust kahtoo, jolla on sun syrämes. En sitten millään." Esko sanoi ja jatkoi matkaansa "Esko! Ei Veetillä mun syräntä oo! Se ei ole vielä kenelläkään! Se ei tierä mitä se haluaa, se haluaa nii montaa asiaa kerralla, et en mä pysy sen mukana!" Henriikka huusi perään. Veeti joka oli tulossa heidän luo oli kuullut kaiken "Vai, että ei kuulu kenellekään? No mähän laitan sen takas ihtehelleni." Veeti ajatteli. Henriikka juoksi Eskon luo "Kuuliks mitä mä sanon?" Henriikka kysyi "Torista, et mä tierän kelle se sitte kuuluu. Kuuluuks se mulle vai Mattilalle?" Esko kysyi. Henriikka katsoi Eskoa ja Esko Henriikkaa "Nii, kyllähän mä näen et ethän sä sitä voi sanoa." Esko sanoi pettyneesti ja jatkoi matkaansa. Ulkona oli alkanut piskotella, aurinko oli mennyt pilveen ja taivaalla alkoi jyrähdellä. Henriikka seisoi niillä sijoillaan ja katsoi Eskon perään. Hänen huulensa olivat vääntyneet surulliseen ilmeeseen ja silmiin alkoi tulvia kyyneliä. "No enhän minä nyt tierä mitä se syrän tuossa alhaalla halajaa, mutta pakko se on järjellä päättää. Naimisiin on kerta menty, nii sit kans sitä ukkoa on rakastettava." Henriikka mietti ja lähti juoksuun Eskon perään.

Huivi lensi Henriikan päästä päästäen hänen hiuksensa valloilleen. Laitumen heinä oli pitkää ja se piiskoi juostessa jalkoja. "Esko!" Henriikka huusi ja juoksi, mutta Esko ei vastannut "Esko!" Henriikka toisti ja saavutti Eskoa. Hän tarttui Eskon kädestä "Kyllä mä sua rakastan! Koko syrämestäni ja sielustani! Elä mee, mä pyyrän. Elä satuta ketää mun vuoks!" Henriikka huusi. Kyyneleet valuivat hänen poskilleen, kun hän sen sanoi. Sillä niin paljon hän sitä tarkoitti. Esko oli vihdoin pysähtynyt. Hän päästi irti puukon kahvasta "Kai sä tierät miltä tuntuu, ku kukaan rakasta?" Esko kysyi "En, etkä tiedä säkään. Täs ois ny yks ja sä meinaat heittää mahrollisuutes mäkehen!" Henriikka vastasi. Tässä vaiheessa sade oli vain yltynyt ja molemmat olivat likomärkiä. "Ei mulla oo paljoa vaihtoehtoja ollu. Mua ei tästä saa muuttumaha, vaikka sä kui yrittäsit!" Esko huusi "No en mä sua yritäkään muuttaa! Ole just sellai häjy, ku haluat! Mut tätä mahrollisuutta et hukkaa heitä! Mä seison täs nii kauan, et sä lähret mun mukahan ja tuut saunaan pesemähä. Mä seison täs niin kauan, et sä tuut takasi!" Henriikka huusi takaisin. Nyt ensimmäistä kertaa Esko katsoi Henriikkaa, hän näki kuinka Henriikka itki ja tarkoitti joka sanaa. Hän pyyhki Henriikan kyyneleet ja piteli tämän päästä hellästi kiinni "Älä sä hulluja puhu." Esko sanoi ja suuteli Henriikkaa. Henriikka kietoi kätensä Eskon ympäri ja puristi joka ikisellä voimallaan Eskoa lähemmäs itseään. Henriikka ei edelleenkään tiennyt mitä hänen sydämensä halusi, mutta hän oli jo kerennyt kaivaa itsellensä kuopan josta ei noin vain päästykään. 

Eskon ja Henriikan palatessa Veeti seisoi vastassa. "Mitä sä Henriikalle olet tehnyt?" Veeti kysyi "Älä sä poka alota", Esko varoitti "Miks sä sekotat sen päätä?" Veeti huusi "Veeti, lopeta. Tämä on mun oma päätökseni. Älä tuhoa kaikkea tätä." Henriikka pyysi "Mä olen orottanu tarpeekseni, ja tuo hullu on tehnyt tarpeeks! Tappaa porukkaa pitkin kyliä ja sä vai häntä paapot!" Veeti huusi ja otti puukon esiin "Sä poka väärää puuta haukut!" Esko huusi takaisin ja otti hänkin puukon esille. Esko otti nopean askeleen Veetiä kohti ja Veeti väisti. Esko nauroi, kuin hullu ja lähti hyökkäämään. Hän löi Veetiä mahaan ja poika peruutti. "Pojat! Ulos!" Henriikka käski häjyt ulos todistajiksi. "Kuka alotti?" Konsta kysyi "Mattila." Henriikka vastasi, Konsta nyökkäili. Esko sai potkaistua Veetin kumoon "Sä olet sekottanu Henriikan pään!" Veeti huusi, mutta Esko ei kuunnellut vaan oli tuomassa puukkoa kaulalle, Veeti onnitui työntämään Eskon pois edestä ja hädin tuskin pitämään hänen puukon pois kaulaltaan. Miehet ähisivät ja puhisivat puukot melkein toistensa kauloissa. Esko sai painettua omansa veetin olkapäähän. Veeti karjaisi ja irroitti puukon heittäen sen sivuun. Esko hymyili ja otti saappaastaan toisen puukon. Veeti katsoi Eskoa väsyneenä, mutta hän ei ollut valmis lopettamaan. Esko taas lähti lähestymään Veetiä ja löi tätä tälläkertaa naamaan. Veeti kaatui maahan ja yritti ryömiä pois Eskon alta joka tuli ja yritti iskeä puukkoa tämän kämmeneen. Puukko osuikin vain vähän naarmuttaen kättä. Sitten Esko löi Veetiä mahaan ja sitten vielä naamaan. Lopuksi Esko potki Veetiltä loputkin henget pihalle ja tajun kankaalle. Veeti jätettiin virumaan pihalle, kun Esko kantoi Henriikan väkisin saunalle.