Osa 13

52 5 0
                                    

Veeti seisoi pellolla. Hän oli saanut idean. Hänen silmänsä loistivat ja suu oli julmassa hymyssä. Hän juoksi Jarin ja Henriikan luo "Me otetaa Henriikka meiä matkahan. Esko jätetään henkihin, mut likka me otetaan." Veeti ilmoitti. Ei Henriikka ehtinyt sanoa juuta eikä jaata, kun jo Veeti hänet väkisin otti olalleen. Jari katsoi Veetiä vihoissaan, mutta ei ottanut puukkoa pois Eskon kaulalta. Veeti otti vyönsä ja sitoi rimpuilevan Henriikan ja laittoi hänet kärryihin, jolla Jari oli tullut. "Veeti teette ison virheen!" Henriikka huusi "Pelkurit! Ette te miehee uskalla tappaa!" Esko huusi myös. Jari löi Eskon maahan ja juoksi kärryihin. Veeti antoi raipalla hevoselle vauhtia ja he laukkasivat tielle huutava ja vihainen Henriikka kyydissä.

Esko hakkasi halkoja. Hän oli vihainen. Raivo, viha, katkeruus, rakkaus, inho ja silmitön julmuus leimusi hänen silmissään ja päässään. Hän vannoi itsekseen tappavansa molemmat, Jarin ja Veetin kerta olivat hänen vaimonsa vienyt. Maassa hänen vieressään oli puoliksi tyhjä viina pullo. Esko huojui, mutta jatkoi. "Tekivät ison virheen, ku mun emännän vei. Ei perkele kunnian kukko laula. Mä saan verellä niiren kurkut auki korvasta korvaa, ku sen tekivät!" Esko jupisi ääneen.

Henriikka oli hiljaa. Hän istui kivellä ja mökötti. Pojat tekivät nuotiota ja yrittivät kalastaa. Jari katsoi Henriikkaa pitkään vuollessaan tikkua. "Mitä kahtot?" Henriikka kysyi yrmeänä "Kyllä mä Eskoa ymmärrän. Ei ihme, et se sust ny nii lumoutu. Helevetin kaunis likka nää oot." Jari vastasi. Henriikka sylkäisi Jarin suuntaan ja käänsi katseensa laskevan auringon suuntaan.

Veeti kalasti ja mietti mitä sitä olikaan tultu tehtyä. Varastettua vaimo. Kaukana järki puuhasta, mutta ei sitä Eskoa viitsinyt tappaa. Kyllä Veeti sen tiesi, että Esko heidän peräänsä tulisi ja siksi Veeti päätti yksin että tästä sitä on Helsinkiin lähdettävä.

Pojat valvoivat vuorotellen ja katsoivat, ettei Henriikka lähtenyt minnekään. "Syöhä tästä vähä kalaa. Ettet vai kuihdu poies." Veeti pyysi ja tarjosi ruokaa "Päästä mut pois. Lähre yksikses minne ikinä ootkaa menos. Koska jos tänne jäät nii Eskon puukko pia sun selkäs tavoottaa." Henriikka sanoi, eikä sen jälkeen sanonut enää mitään. Veeti katsoi Henriikkaa pitkään. Hän oli ymmällään, miten Henriikka pystyi olla vihainen hänelle? Veetihän oli "pelastanut" hänet Eskolta!

Seuraavat päivät Esko ja häjyt olivat yötä päivää juovuksissa ja Henriikka loukussa pojilla. Eivät he kauas päässeet, kun piti kirkolta ruokaa ja tarvikkeita hakea.

Pojat sitoivat Henriikan silmät ja veivät latoon, keskelle metsää piiloon. Henriikka oli tarkoitus jättää latoon siksi aikaa, kun pojat kävivät ostoksilla.

Jari avasi Henriikan siteen ja lähti ovesta metsään. Henriikka kompuroi ylös ja pyöri hetken. Hänellä ei ollut mitään hajua missä oli. Kädet selän takana sidottuna Henriikka yritti saada oven auki, mutta se ei auennut. Vyö oli tiukalla ja se hiersi käsiä. Henriikka repi kätensä irti vyöstä. Se otti aikaa. Hän ei tiennyt miten kaukana kylä oli tai olivatko he edes enää Etelä-Pohjanmaalla. Ensin vasen ja sitten oikea käsi.

Henriikka etsi ladosta laudan, jolla saisi työnnettyä laudan oven välistä pois. Lauta ei liikahtanut minnekään. Hän katsoi ympärilleen, mutta kaikki mitä hän näki oli heinää ja puoliksi romahtanut yläkerta. Ikkuna oli pieni eikä hän siitä mahtuisi mitenkään. Lasi sirut pistelisivät vaatteet rikki ja haavoja sinne tänne. Henriikka ei viitsinyt huutaa, jos pojat olisivatkin lähistöllä?

Henriikka loppu viimein rynkytti ovea niin kauan, että saranat pettivät ja ovi aukesi. Niinkin iloiset kasvot olivat avaamassa ovea, kuin Veetin järkyttynyt ilme. Henriikka tönäisi Veetin sivuun, mutta Jari joka oli tulossa Veetin takana sai Henriikan kiinni. "Mite se on kätesä irti saanu?" Jari puuskutti ja yritti pitää rimpuilevan tytön paikoillaan. Henriikka potki, raapi ja puri päästäkseen irti. Jari vain piteli Henriikasta väkisin ja odotti, että Veeti sitoisi tämän kädet.

"Miks sä otit likan?" Jari kysyi Veetiltä "Esko ei oo sille hyväks sitte millää tavalla. Ei sen tarvis kestää humalaasia miehiä joka päivä. Mää vai huolehin, ko kerta rakastan." Veeti vastasi. Henriikka makasi heinässä kyljellään ja mietti tuhatta eri tapaa, jolla tappaisi Veetin.

Esko tuli Mattiloiden tupaan. Pöydässä emäntä katsoi pahasti ja isäntä nousi seisomaan. "Teirän Veeti..." Esko aloitti "Mitä se on menny tekemähän?" Isäntä kysyi "Emännän vei. Tuli kotihin ja puukol uhkas. Emäntä huus ja rimpuili, mut se vyöl sito käret selän taa ja kärryhi heitti." Esko vastasi kiihtyneenä. Käsi nyrkissä ja toinen hipoi puukon kahvaa. "Minne ne lähti?" Emäntä kysyi ja pomppasi tuolilta ylös "Ei me nähty, mut sen mä tulin sanohon. Et jos sitä näkyy nii voitte olla varmoja, et mun puukko löytyy sen seljästä." Esko sanoi ja lähti tuvasta. Emäntä ja isäntä vaihtoivat katseita, jotka pursuivat huolta ja murhetta.

Esko joi viimeisetkin pisarat pullosta ja jatkoi matkaansa kohti kirkonkylää. Hän ei ajatellut mitään. Päässä oli vain yksi aate "Tapa Veeti, tapa Jari, hae Henriikka." Tuo lause pyöri koko ajan Eskon päässä ja se dominoi kaikkea hänen tekemistään. Esko oli koko ajan vihainen. Hän oli uskomattoman väkivaltainen kaikille. Tuvan ruokapöytä oli ulkona pirstottuna palasiksi.

Aina istui aitassa ja kutoi. Talossa ei ollut ketään. Esko oli lähtenyt häjyjen kanssa tappelemaan. Joka kerta, kun tiellä meni hevonen kiiruhti Aina ikkunaan. Jos se olisi, vaikka Henriikka mutta eipä tyttöä näkynyt missään.

Seuraavana päivänä. Päivänä, jolloin oli poikien tarkoituksena Helsinkiin lähteä tuli taas mutka matkaan.

Häjyn vaimoksiWo Geschichten leben. Entdecke jetzt