~ Taehyung on kauan elänyt äitinsä siivellä, mutta yhtäkkiä tuon elämään tulee suuri muutos, ja mies pääsee koettelemaan rajojansa.
⚠️ Sisältää kiroilua ⚠️
— Mä pahoittelen jo valmiiksi, tää "osa" on lyhyt! Sen takia ettei oo ollu aikaa kirjoittaa ja sitten on tullu kauhea stressi tän kirjan takia, joten koitin saada tän nyt nopeeta ulos. — luv u 💓
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
••••••••••••••••••••• Jiminien katse on kohdistuneena minuun, kun lakaisen märkiä lattioita. Tuijotus alkaa ärsyttää, jolloin käännän kasvoni poikaa päin antaen tuolle tuiman katseen. "Mitä?" Kysyn ärsyyntyneenä tuolta, mutta poika vain pudistaa päätään.
"Mp Jungkook...?", kuulen tuon suusta saaden minut pysähtymään täysin. Eikai se juuri-. "Mitä...?" Pukkareiden ovelta kuuluu. Käännyn katsomaan nuorempaa poikaa pieni puna kasvoillani. "Ei mitään. Häivy jo.", sanon pojalle tylysti odottaen tuon vastaavan.
"Eikun tosissaan.. sanoko joku mulle jotain? Olin kuulevinani mun nimen." Poika kohauttaa olkiaan ollen yhtä hämillään kuin penkeillä istuva Jimin. "Ei, ei me puhuttu susta. Voit mennä." Sanon posket hehkuen punaisina. Nyt virnuileva Jungkook kävelee hitaasti luoksemme. Katsomme Jiminin kanssa toisiamme hetkellisesti kääntyen sitten katsomaan taas likaisesti virnuilevaa pleijeriä. "Te puhuitte musta...", poika sanoo itsevarmaan sävyyn katsoen minua suoraan silmiin, räpäyttämättä kertaakaan. "Ei puhuttu." Sanon heti pojan sanojen perään katsoen tuota ilmettä. Huomaan kuinka Jung kallistaa päätään ihmeellisen söpösti, ja kuinka tuo vilauttaa suloisia pupuhampaitaan. "Okei sitten." Tuo naurahtaa lapsen tavalla kävellen takaisin ovelle, nyt kuitenkin vilkuttaen ja lähtien ulos. Tunnen katseen niskassani, jonka takia käännyn katsomaan edessäni penkillä istuvaa Jiminiä. Tuon kasvoille on ilmestynyt ilkikurinen virne ja tuon kädet ovat laiskasti puuskassa. "Sä tykkäät siitä.", Jimin sanoo odottamattomasti. "Mä en oo homo.", tiuskaisen tuolle. "Mutta mä oon." Poika mutisee melkein äänettömästi. "Niin?" Naurahdan. "Mä oon sun paraskaveri, ja mä tiedän milloin oot ihastunut johonkin." Tuo nyökkäilee. "Mä en oo kiinnostunut Jungkookin laisesta ihmisestä." Sanon pyöräyttäen silmiäni. "Minkälaisesta Jungkookista sitten?" Tuo yhtäkkiä möläyttää. Katson pätkää silmät suurina ollen samalla erittäin hämmentynyt. "Eh..? En mä pidä Jungkookista lainkaan." Sanon hiukan kyseenalaistaen koko kysymystä. "Tarkotan että mikä sais sut kiinnostumaan siitä?" Tuo selventää ja pudistaa päätään pienesti. "Jimin sä oot outo, en haluu puhua Jungkookista." Mutisen vaivaantuneena. Vanhempi nyökkää ja kävelee ulos pukkareista. Heitän luudan pois ja juoksen pojan kiinni. "Minne sä meet?" Kysyn. "Jungkookin luo." "Miksi??" "Kerron sille mun tunteista."
