Eletty Elämäni ~ Novelleja ~

Salainen Poikaystävä

Musiikin jytke, joka kantautui korviini alakerrasta sai aivoni tärähtelemään pääni sisällä. En tiennyt miksi olin raahautunut ystäväni Hönön juhliin, koska tällä hetkellä en kaivannut seuraa. En ainakaan kuolaavia tyttöjä jotka alkoivat riisua minua silmillään heti, kun he näkivät minut. Rakastin yksinäisyyttä, sitä tunnetta kun minun ei tarvinnut huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestäni. En halunnut olla vastuussa muuta kuin itsestäni, omasta elämästäni.

Heitin tupakan parvekkeelta alas ja kävelin takaisin kirjastohuoneeseen, jonka tunkkainen olemus sai minut palaamaan takaisin alakertaan. Valmistauduin henkisesti kohtaamaan kaikki ne ärsyttävät teinit, jotka eivät antaneet minulle rauhaa. Olin itsekin nuori, mutta minusta tuntui että sieluni oli vanha, vanhempi kuin muiden 17-vuotiaiden. Olin kai syntynyt väärään maahan, väärään aikaan. Uskoin että minun olisi pitänyt kävellä antiikin Kreikan katuja pitkin, eikä olla jumissa Suomessa aikana, jolloin kännykkä oli toinen sielu ihmisille.

Mutta olin nyt tässä. Minulle oli annettu tietyt kortit ja minun piti katsoa peli loppuun.

Kävelin portaat alas äänekkääseen huoneeseen. Annoin katseeni kiertää pitkin olohuonetta, joka oli muuttunut hetkessä tanssilattiaksi. Tai ainakin jotkut yrittivät tanssia, toiset vain nytkyivät omituisesti pitkin poikin huonetta.

Näin heti tutut kasvot, vaalehiuksinen tyttö heilautti kättään minulle. Hänellä oli punaiset korkokengät, musta mekko ja punainen toppi. Hän oli Hönön tyttöystävä Linnea, josta en niinkään piitannut. Hän hymyili minulle, mutta en vastannut hänen hymyynsä, joka näytti teennäiseltä. En ymmärtänyt mitä ystäväni näki tuossa omituisessa tytössä, joka näytti olevan itse piru. Olin kuullut, että hän kiusasi muita oppilaita lukiossa ja esitti vanhemmilleen olevansa laupias samarialainen.

Nojasin seinää vasten ja katsoin kärsimättömänä kelloani. Se oli liian vähän, että olisin voinut keksiä jonkin hyvän tekosyyn poistua. Hönö halusi, että olin hänen juhlissaan koska olin hänen mielestään hyvin cool. En ymmärtänyt miten hän piti minua suosittuna, koska en koskaan halunnut olla muiden huomion keskipisteenä. Olin mielestäni hyvin normaali. Okei, ehkä minulla oli tumma aura, joka huokui pahan pojan energiaa ympärilleen, mutta oikeasti olin kuin kissanpentu, joka halusi vain lämmintä maitoa ja rapsutuksia. Aloin hymyillä omalle mielikuvalleni, olin oikeasti kaukana kissanpennusta, mutta tarkoitukseni oli vain sanoa, etten ollut mikään paha ihminen.

Tunsin hellän kosketuksen käsivarressani, joka sai minut säpsähtämään, käännyin katsomaan viereeni ja hämmennyin hetkeksi.

Vieressäni seisoi lyhyt punahiuksinen tyttö, joka tuijotti minua ruskeilla silmillään viattomana. Hänen pyöreät kasvonsa olivat todella suloisen näköiset, vaaleassa ihossa oli pisamia joita hän oli yrittänyt peittää meikillä, mikä ei ollut onnistunut kovinkaan hyvin. Tytön yllä oli valkoinen neulepaita ja mustat farkut, käsissään hänellä oli punainen käsilaukku, joka oli kulunut parista kohtaa. Tyttö tapitti minua silmillään omituisen ihailevasti. Hento puna nousi hänen poskilleen, kun kurtistin kulmiani.

– Niin? kysyin kun tajusin, että tyttö oli vain hiljaa paikoillaan.

– Ööh...mi–minä tulin, hän sanoi epävarman kuuloisena, näpläten pienillä sormillaan mekkonsa kangasta.

– Hyvä juttu sinulle, huomautin ja käänsin katseeni pois, mutta tyttö ei lähtenyt.

Tunsin hänen läsnäolonsa vieressäni. Ja näin hänet vierelläni. Hän vain nökötti paikoillaan kuin lumiukko pakkasella ja tuijotti minua. Se oli vähän pelottavaa, sillä en edes tuntenut häntä.

– Minä toin sen levyn? tyttö sanoi yllättäen, kun olin ignoorannut häntä jo pari minuuttia.

– Minkä levyn? kysyin ja vilkaisin tyttöä kulmieni alta.