Eletty Elämäni ~ Novelleja ~

Hölmö mies

Syvän hiljaisuuden vallitessa ympärillämme, uskalsin kohottaa katseeni ylös. Naisen kasvot erottuivat heikosti edessäni.

Usva, syvempi kuin synkkä meri oli langettanut lumouksensa yllemme. Tiesin sen olevan hänen tekosiaan, hän ei koskaan halunnut kenenkään näkevän hänen todellisia kasvojaan, todellista minäänsä.

Olisin tahtonut sanoa jotain, mutta tiesin säännöt. Ei sanoja, ei ääntäkään ennen kuin hän antoi siihen luvan. Hän halusi tarkastella minua, sieluani, sydäntäni. Hän halusi tietää miksi olin täällä, ilman että kerroin sen ääneen.

Yritin olla paikoillani puutuolilla, joka tuntui epämukavalle istua. Olin tottunut liian hyvään, liian hienoihin saleihin joissa oli mukavat pehmustetut tuolit. Hänen majapaikkansa ei ollut millään tavalla hieno, kodiksi hän silti sitä kutsui. Mutta kai se oli hänen näkemyksensä kodista, sammaleesta kyhätty maja metsän keskellä.

- Jalosukuinen leijona on eksynyt minun luokseni, naisen heleä ääni kaikui lähempänä kuin luulinkaan.

Säpsähdin hieman, tunsin ihokarvani nousevan turkikseni alla pystyyn, vaikka minulla oli kuuma. En saanut näyttää pelkoani tuota naista kohtaan, mutta hän varmasti aisti sen minusta.

- Minulle on silti epäselvää minkä vuoksi olette täällä? Ajatuksenne eivät ole....hmmmm...niinkään selkeitä. Liikaa tunteita, liikaa tyhjänpäiväisiä mietteitä, nainen jatkoi ja näin hänen heilauttavan kättään ilmassa.

Ele sai usvan hälvenemään hieman, näin hänen hopeiset korvakorut, jotka välkähtivät omituisen kirkkaasti, kun hän liikautti päätään. Hänen vaaleat hiuksensa erottuivat hetkellisesti silmissäni, sitten ne haihtuivat kuin savuna ilmaan.

- Voisitteko selventää minulle minkä vuoksi istutte kotonani?

- Olen huolissani, totesin yksiselitteisesti.

Nainen naurahti kimeästi. Hän nauroi ja nauroi, kunnes yhtäkkiä tuli hiljaista. Minä olin hiljaa, hän oli hiljaa. Kului kauan ennen kuin hän alkoi puhua uudelleen.

- Te ihmiset olette aina huolissanne. Miksi? Mitä varten? Eläkää hetkessä. Nauttikaa lyhyestä elämästänne ja lopettakaa murehtiminen, nainen huudahti ylidramaattisen kuuloisesti.

- Minä olen huolissani vaimostani, haluan tietää miten hän pärjää elämässään, kun minua ei enää ole.

Se oli oikea murheenaiheeni. Heikko vaimoni oli hauraampi kuin kyyhkynen. Hän ei ymmärtänyt minua, mutta minun oli pakko ymmärtää häntä. Hänen oikukas mielensä oli pahempi kuin kenelläkään muulla, saaden minut melkein hulluuden partaalle, mutta silti olin huolissani kuinka hän pärjäisi, jos joku päivä minua ei enää olisi.

- Aah...voi kuinka huomaavaista, nainen naurahti huokaisten sitten syvään, - hän tulee pärjäämään oikein hyvin rakas kuningas. Hän on voimakastahtoinen selviytyjä. Hän nousee kotkan lailla tuulen yläpuolelle, ottaa haltuun sen minkä häneltä varastettiin ja hän saa mainetta, sekä kunniaa, nainen sihisi käärmeen lailla, saaden minut hämmentymään.

En tiennyt miksi hän valitsi tuollaiset sanat, jotka eivät sopineet vaimooni mitenkään. Olin hämilläni ja hän tiesi sen, sillä hän nauroi. Hän nauroi sellaista naurua, joka sai minut voimaan pahoin.

Halusin lopettaa hänen naurunsa, ja keksin vain ja ainostaan yhden kysymyksen, joka oli jäytänyt mielessäni kaikki ne vuodet.

Suljin silmäni ja näin siniset silmät edessäni. Kasvot jotka tuijottivat minua hämmentyneinä takaisin. Hänen huulensa olivat hieman raollaan, hän yritti muodostaa sanaa, mutta hän ei kyennyt siihen, ei sen jälkeen mitä olin tehnyt. Hänen kasvonsa hälvenivät nopeasti pois edestäni usvan tieltä. Jäi vain minä, naurava näkijä, sekä minun ajatukseni.

- Entä minun ensimmäinen vaimoni? Miten hänelle käy? kuiskasin kysymykseni ja sain naurun loppumaan.

Tunsin hänen läsnäolonsa lähestyvän minua. Hänen hengityksensä tuntui ihollani jääkylmänä tuulena, joka sai ihoni pistelemään. Hän laski kätensä vasten omaani, se oli kuin jäätä, mutta polttavaa kuin tuli. Hänen sormensa puristivat lujasti omiani, kun hän kuiskasi:

- Hölmö mies. Hänestähän minä puhuin. Hänestä, joka vieläkin hallitsee sydäntänne, vaikka te niin haluatte uskotella kaikille, että hän ei merkinnyt teille mitään.