first

923 45 1
                                    

LIAM

Sateen ropina saa Liamin hieman rentoutumaan, vaikka hän tunteekin itsensä edelleen täysin voimattomaksi. Aivan kuin Liamin sydämen tilalle olisi ilmestynyt suuri tyhjä aukko, joka suurenee koko ajan ja lopulta imaisee hänet kokonaan tiedottomuuteen. Paikkaan, jossa ei ole muuta, kuin pimeyttä ja tuskaa. Hän haluaisi vain huutaa, saada kaiken raivon ja surun katoamaan, saada stopin sille turhautuneisuudelle. Ennen kaikkea Liam vihaa tällä hetkellä itseään. Itsehän hänen olisi pitänyt tajuta, ettei kaikki todellakaan ole hyvin, huomata edes joitain pieniä merkkejä jo monta viikkoa sitten. Vielä pari päivää aiemmin kaikki oli hyvin, mutta nyt istuessaan Harryn ja Louisin yhteisen mökin olohuoneessa, Liam tuntee olevansa täysin hukassa. Hän ei pysty edes kohtaamaan ystäviensä myötätuntoisia katseita, sillä häpeää itseään siinä kunnossa. Totta kai Liam on onnellinen kaikesta saamastaan tuesta, muttei haluaisi aiheuttaa muille vaivaa. Kaikesta huolimatta, Liam lupaa itselleen hiljaa mielessään, ettei aio katkeroitua. Hän haluaa mielummin antaa itselleen itsensä kokoamiseen aikaa ja jatkaa elämäänsä taas astetta vahvempana kuin ennen. Liam ei tosin tiedä miten aikoo siinä onnistua, 

"Kyl se siitä vielä", Harryn pehmeä ja myötätuntoinen ääni havahduttaa Liamin omasta surkeudestaan. "Se jätkä oli täys kusipää."

Liam pakottaa miltei näkymättömän hymyn käymään kasvoillaan samalla, kun Harry puristaa häntä lohduttavasti olalta. Liam ei pysty vielä sanomaan mitään, sillä uskoo murtuvansa kesken lauseen.

"Mä oon ihan samaa mieltä", Louis myötäilee mukana pitäen katseensa Liamissa. "Mutta nyt alkuun sun pitää saada muuta mietittävää. Niall tulee tänään kaverinsa kanssa tänne", hän kertoo hieman varovaisella äänellä, aivan kuin pelkäisi Liamin räjähtävän. Liam ei kuitenkaan räjähdä, nyökkää vain laimeasti, vaikka tällä hetkellä ajatus ulkopuolisesta hieman puistattaakin. Saattaahan jonkin asteinen sosiaalisuus toisaalta piristääkin häntä, ei siitä luultavasti sen kummemmin haittaakaan koituisi.

"Onks siinä pannussa vielä kahvia?" Liam avaa viimein suunsa ja käyttää katsettaan molemmissa ystävissään.

"Joo, mä käyn hakemassa sulle", Harry vastaa ja nousee pikaisesti ylös napaten Liamin kahvikupin sohvapöydältä. Nopeasti hän katoaakin olohuoneesta keittiöön hääräilemään. Liam alkaa olemaan pikku hiljaa koko elämänsä Harrylle velkaa - hän on vuosien varrella auttanut Liamia niin monissa asioissa ja ollut niin monta kertaa hänen tukenaan, ettei niitä kertoja pysty edes päässä laskemaan.

"Me muuten päätettiin jo Harryn kaa, et sä jäät tänne vielä ainakin täks yöks", Louis jättää sanomatta sen minkä voi napata rivien välistä; he tietävät Liamin romahtavan lopullisesti, jos hän jää yksin.

"Jos te välttämättä haluutte", Liam kohauttaa olkiaan hajamielisesti, katse lattiassa.

Pian Harrykin jo palaa täyden kahvikupin kanssa, jonka laskee pöydälle Liamin eteen ja käy itse istumaan hänen viereensä sohvalle. Harry alkaa tuttuun tapaan höpöttämään niitä näitä ja pian surun sekä myötätunnon täyteinen ilmapiiri alkaa jo hieman laskeutumaan.

ZAYN

"Liam taitaa sit olla aika rikki nyt, yritä olla sille mahollisimman kiltti", Niall pyytää Zayniltä, kun he astuvat pienen mökin pihatielle.

"Mikä sillä sit on?"

"Sen jätkällä oli vissiin ainakin kuukauden suhde toisen kanssa ja lopulta se lähti sen mukaan. Sebastian oli ottanut kamansa, soitti vaan parin tunnin päästä ja selitti tilanteen."

"Aika kusinen tilanne", Zayn ei tiedä mitä muutakaan sanoa. Hän ei ole ennen nähnyt Liamia, mutta voi jo Niallin kertomusten perusteella kuvitella päällisin puolin, millainen persoona hän on. Louisin ja Harryn Zayn taas on tuntenut jo parisen vuotta. Heistä hän oppi pitämään heti ensitapaamisesta lähtien, eikä hänen mielipiteensä ole muuttunut siitä tähänkään päivään mennessä. Zayn ei osaa edes kuvitella, ettei joku tulisi toimeen pariskunnan kanssa, niin mukavia ja helposti lähestyttäviä he ovat.

Dreaming About You (Ziam, Larry)Where stories live. Discover now