LOUIS
"Painu helvettiin mun silmistä", Harryn kylmät sanat kaikuvat edelleen Louisin päässä, vaikka hän on ollut poissa kotoa jo miltei tunnin.
"Muistatko, mitä sä lupasit, ku me oltiin vasta alettu seurustelemaan? Sä lupasit, ettet sä koskaan satuttais mua."
Hän vihaa itseään.
"Miten sä pystyit tekemään mulle noin? Tää oli tässä, Louis. Mä en haluu nähä sua enää ikinä."
Eivätkä ne ole edes hänen päässään pyörivät sanat, jotka satuttavat eniten. Eniten häntä satuttaa hänen verkkokalvoihinsa pinttynyt kuva itkevästä, vihaisesta ja murtuneesta Harrystä.
Louisin ei ollut koskaan tarkoitus satuttaa rakastaan, mutta silti hän päätyi jostain syystä tekemään niin ja nyt saa maksaa siitä kalliisti. Mitä merkitystä elämällä on, jos sitä ei voi viettää rakastamansa ihmisen kanssa?
Eikä Harry tosiaan ole kuka tahansa, jonka yli päästään parissa kuukaudessa. Ei lähelläkään. Harry on Louisin sielunkumppani, ihminen, jonka kanssa Louis suunnitteli viettävänsä koko loppuelämän. He olisivat menneet naimisiin, ostaneet omakotitalon ja adoptoineet lapsen.
Ja nyt se kaikki on pilalla, Louisin oman idioottimaisuuden takia.
Tällä hetkellä hän on ajamassa Zaynin luokse. Zayn oli ainoa, jolle Louis uskalsi soittaa ja kysyä yöpaikkaa muutamaksi yöksi ja hänen onnekseen Zayn vastasi heti myöntävästi. Voisihan hän toki yöpyä hänen ja Harryn yhteisessä kaupunkiasunnossa, mutta se on nimenomaan heidän yhteinen, eikä Louis halua märehtiä siellä yksin. Se sattuisi aivan liikaa.
Mutta miten helvetissä Louis tulee koskaan pääsemään jaloilleen? Ilman Harrya, hän ei ole mitään. Ilman Harrya, hän ei edes tunne mitään muuta, kuin tuskaa ja tyhjyyttä. Aivan liikaa repivää tuskaa ja tyhjyyttä. Niiden kahden tunteen sekalaisuuden takia Louisista tuntuu, kuin hänen sisuskalunsa hyppisivät edes takaisin. Aivan, kuin sydän yrittäisi hypätä ulos hänen rinnastaan.
Louis tuntee nyt jo sen; hän on kuolemassa henkisesti.
HARRY
Paha olo. Suru. Tyhjyys. Viha.
Muuta Harry ei tunne. Nälkä hänellä tosin olisi, mutta edes ruuan ajatteleminen saa hänen vatsansa muljahtamaan. Sellaista se kai on, kun sydän särkyy. Oma maailma tavallaan hajoaa ja kaikki pitää rakentaa uudestaan. Ei sillä, että Harry alkaisi jo kokoamaan palasia yhteen. Ei hän pysty siihen vielä. Vielä on liian aikaista. Ehkä siinä menee viikko, ehkä kuukausi, ehkä jopa vuosi, ennen kuin hän pystyy alkaa rakentamaan uutta palapeliä. Uutta palapeliä, uuden kuvan kanssa.
Uusi elämä. Tavallaan sen ajatteleminen pelottaa Harrya. Hän ei muista, millaista elämä oli ilman Louisia, eikä hän tarkemmin ajateltuna haluaisi sitä tietääkään. Häntä kuitenkin suoraan sanottuna oksettaa se, mitä Louis on tehnyt. Miksi hänen piti pilata kaikki? Tekikö Harry jotain väärin?
Eikö Louis enää rakasta häntä?
Ja lohduton nyyhkytys alkaa taas. Hän tuntee ystävänsä vahvat kädet ympärillään. Liam on onneksi siinä vieressä. Hän on kuunnellut jo ainakin kaksi tuntia Harryn tunteiden vuodatusta, eikä hän ole valittanut kertaakaan. He ovat tavallaan samassa veneessä, eikä kumpikaan osaa silti sanoa juuri mitään, mikä saisi toisen olo helpommaksi.
Kaikki tuntuu niin turhalta. Harry ei muista tehneensä mitään niin kamalaa, että ansaitsisi sellaista.
"Kaikki, minkä haluatte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille."
