Kosketan kylmää hopeista miljoonan bakteerin peittämää rataa, jonka päälle on muodostunut hento kerros lunta. Ilta on hyvin rauhallinen. Vesi on jäässä, juna ei ainakaan hetkeen ole näköpiirissä.
Hauska ihana päivä on vajonnut synkkyyteen.
Hakkaanko jäähän reiän, vai annanko itseni nukkua ja odottaa junan saapumista? Väsynyt kehoni olisi siitä mielissään.
Odotanko nelostien varrella isoa rekkaa, vai tyydynkö henkilöautoon?
Kuuntelen synkkää musiikkia ja ajatuksiani, jotka käskevät painautua kuopan sisälle.
Sormeni ovat kohmeessa.
Kukaan ei tiedä missä olen tai millä aikeilla.
On ihme jos palaan huomenna elävänä.
Voisin mennä koputtamaan narkkarin ovea tai syöttää itseni saksanpaimenkoirille. Voisin pummata viinaa ja vetää kaksuuntasen lääkkeitä sekasi.
Kieltämättä oon mä vähän hullu.
Ei ne mun diaknoosit mua määritä. Vaikka niitä nyt kaks onki. Toista voi huoltaa lääkkeet, mut toisee ei auta ees ruoka ja poikaystävä.
Oon kai mä kotii matkalla. Tai sit vaa siitä yli sillan luo.
Elävänä ehkä ulkoisesti, mutta sisäisesti kadoksissa.
Love you
Xoj
YOU ARE READING
The truth about me
RandomAsioita minusta, mielipiteitäni, tarina ideoita, ajatuksiani ja millon mitäkin. Tää on vähä tälläne random kirja :D. Toisin sanoen totuus minusta. Ps. Ideaa en oo keksiny ite, vaan ympäri wattpadia luin englannin kielisiä kirjoja ja aattelin tehä t...
