Lauantaina kello soi tavallista aikaisemmin. Äiti nukkuu ansaitusti pidempään, joten minä olen se joka käy avaamassa lounas-kahvilan. Olen vastuussa siitä koko aamupäivän ajan. Laitan henkselihousut ja kaulus t-paidan. Hiukset nousee ylös sotkuiselle nutturalle. Viikonloppuna voi olla enemmän oma itsensä. Haukkaan omenasta ja poljen muutaman kilometrin kahvilan ovelle, jossa joku vakioasiakas odottelee jo aamukahviaan.
- Hyvää huomenta! Minä ottaisin mieluusti aamuhuikan mutta kun työ ette väkeviä myy. Ette ees ykköskaljaa saati kolmosta. Kahvi se on pakko ottaa. Niin tuimana ja mustana kun pannusta lähtee, toivoo kylän pesunkestävä maajussi. Ruudullinen flanellipaita ja henkselit suuren mahan kannattimina.
- Kahvi veitsellä leikaten siis, naurahdan ja laittelin valoja päälle. Vitriinin kylmänä pito, check. Lataan taas kahvipannut ja alan lappaa tuotteita vitriiniin. Edellispäivän tuotteet puoleen hintaan.
- Joko sitä soroppia saapi? Huutelee maajussi penkiltään aamunlehti auki edessään.
- Saa, saa. Maltahan mielesi, moitin miestä kiirehtimisestä.
- Missees se sun äitis on? En minä sinun kanssas voi juoruilla, Jussi valittaa ja hörppäsi kuumasta kupista.
- Ai, perkele! Nyt palo suu. Kyllä sinä tyttö osaat kahvin keittää. Tyttöhän sä olit? Onhan sulla tokkiisa tuo pitkä letti ja kimeä ääni. Mutta nykyään on niitä kaikenmaailman hevipunkkareita ja no, kaikilla ei aataminomena soi yhtä möreästi.
- Jaah, vastaan vaan naureskellen ja otin itsekin lehden luettavaksi. Koko aamupäivä on hiljaista ja mietin milloin äiti hyväksyy, ettei kahvilan pitäminen kannata. Keskittyisi johonkin toiseen unelmaan.
- Miten on mennyt? Äiti kysyy reippaasti kun laittaa takkinsa naulaan.
- Ihan hyvin, sanon ja en kerro mitään toisista unelmista.
- Sinä voitkin lähteä omille jutuillesi, äiti sanoo ja menee kuuntelemaan mummojen ja pappojen jauhamia juoruja. Joihin sekoittuu vuosikymmen.
Avaan takaoven ja painun ulos. Mutta mitä tekisin? Äiti oli antanut hieman rahaa, joten päätän repäistä vastoin yleistä olemustani ja lähdin linkillä Kuopioon. Kauppakeskus Matkukseen. Minä ja kauppakeskus ollaan epäonnistumaan tuomittu yhtälö. Silloin ei päde 1+1=2
"Miksi ihmeessä mun piti ruveta sankariksi", ajattelen kun nousen bussin kyydistä täpötäydelle parkkipaikalle. Ihmisiä tulee ja menee pyöröovista kuin muurahaisia kokonaisessa yhdyskunnassa. Käyskentelen läpi Halpa-Hallin, joka on muuten kaikkea muuta kuin halpa. Ehkä parempi nimitys olisi Halpa-Heikin Halli. Saadaan ihmiset kuvittelemaan, että tuotteet ovat halpoja. Ostan sieltä muutaman joululahja kynttilän äidille, vaikka jouluun on runsaasti aikaa. Mutta en käy niin useasti ostoksilla, sama se ostaa nyt kun on kerta mahdollisuus. Vilkaisen Kappahl:in ja H&M:n tarjonnan, mutta en löydä mitään mieleistä. New Yorker näyttää todella houkuttelevalta ja pariin kertaan mietin, ennenkuin menen sisään. Tatuoitu ja pinkiksi hiuksensa värjännyt rokkimimmi morjestaa minua ja saan vaivoin puserrettua itsestäni "hei".
Tästä minä pidän kaikkein vähiten. Huomioiduksi tulemisesta. Menen mahdollisimman kauaksi kassasta ja sormeilen muutamia mekkoja. Äiti on toivonut uutta vaatetta synttärilahjaksi. Löydän mekon, joka sopii äidille kuin hansikas käteen. Saisi luvan sitten itse löytää miehen, jonka kanssa lähtisi treffeille tämä päällään. Ettei minun tarvitsisi leikkiä kaiken muun ohella Amoriakin. Laitan mekon roikkumaan käsivarrelleni ja poskiani punottaa. Ostaa nyt tälläinen hepene. Luulevat vielä kassalla sen olevan minulle. Hyi!
Silmäilen miesten osastoa ja lähden määrätietoisesti sen suuntaan. Käyn läpi ALE-rekkejä ja löydän hienot farkut. Tummansinistä denimiä, joissa on klooripesun jälkeen vaaleampaa. Mahdollisuus henkseleihin on suuri plussa. Jotenkin olen hullaantunut henkselihousuihin, vaikka ei minulla ole kaljamahaa, jota pitää niillä ylhäällä. Menen sovituskoppiin ja kokeilen housuja. Vau, mikä tunne. Housut istuu kuin valettu eikä niin kuin naisten housut. Ne aina pussittaa epämääräisesti. Ja, ovat kireitä ja hiertävät sieltä mistä ei pitäisi. Menen hymyillen kassalle ja kulutan äidiltä saamani pennoset iloiten. Näillä housuilla menen kouluun heti maanantaina.
Rakas Päiväkirja,
Olin viikonloppuna ostanut uudet farkut. Ne oli näkyvästi poikien puolelta.
Pistin ne aamulla jalkaan miettimättä edes kahdesti.
Menin niillä kouluun.
Joku poika oli ensin, että mitähän v#!
Mutta kun joku toinen huomautti asiasta enkun tunnilla kovaan ääneen, niin tää aiempi poika sit sano vaan, että mitä siitä.
Justiinsa niin!
Miten hän saa hiuksistaan niin tuuheat?
Tuli vaan mieleen.
Ne kohoaa kuin kakkutaikina.
Omani on aina lätty.
Ne on kuin hattarapilvi. Kuohkea ja niin...
Aamunavauksesta paasattiin kiusaamisesta niin mulla oli aikaa katsoa.
Sen veli katseli minua. Sen silmät sano: mitä sä mun siskoa katselet.
Katselempahan vaan kun huvittaa, vastasin itse katseellani.
Toivottavasti ainakin.
Näytin kuitenkin varmaan siltä kuin joku iskisi hetkenä minä hyvänä turpaan.
Kiusaamisesta muutama sananen kun tuli kerran puheeksi.
Luuleeko se seurakunnan työntekijä, että jos hän lyttää sen paperin ja yrittää selittää ettei sitä ikinä, IKINÄ saa enää sileeks, niin me uskotaan sitä? Luuleeko se, että me hormonihuuruiset teinimutantit tullaan kiusaamisen haitoista niin vakuuttuneiks ettei me ikinä, IKINÄ tehdä sitä enää? Mitä kusetusta. Samoin KIVA-koulukin. Kyllähän sitä voi kerran kuussa pitää jotain KIVA koulupäiviä ja näin. Mutta kitkeekö se kiusaamista millään tavalla? Njäh! Kiusaaminen on pahempi ongelma kuin vuohenputki, roundup:kaan ei auta!
YOU ARE READING
Rakas (ihastumis) Päiväkirja
General Fiction"Tässäpä sinulle on uusi vihko, nyt kun peruskoulun viimeinen luokka alkoi. Voit kirjoittaa siihen vaikka päiväkirjaa", oli äiti sanonut ja lykännyt vihkon käteeni. Niine hyvineen oli äiti minut jättänyt huoneeni hämärään. Hänestä tuli päiväkirjojen...
